Movember – Asioita piilossa viiksien takana

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • (päivitetty )
  • Ossi Halme

Marraskuu on aikaa, jolloin monen ylähuulta koristaa tai kauhistaa viikset. Tarkoitukseksi kerrotaan eturauhassyövän tutkimuksen edistäminen ja tietoisuuden lisääminen. 2010-luvun tutkimukset kertovat, että seksuaalivähemmistöön kuuluvilla miehillä syöpädiagnooseja tehdään aikaisemmin, kuin heteromiehellä. Tutkijat päättelevät syyksi sen, että miesten kanssa seksiä harrastavilla miehillä ejakulaatiolla on suurempi merkitys seksuaalisessa tyydyttyneisyydessä ja eturauhasen on olennaisessa osassa ejakulaatiota.

Viiksikampanja on kerännyt jo vuosien ajan ison näkyvyyden, mutta sen taustat ovat hieman hämärän peitossa. Päätin hieman selvittää asioita. Pitkä penkominen oli kuin lankavyyhti: ei löydä langanpäätä, josta alkaa purkaa kerää. Kun löysin langanpään ja vedin siitä, se osoittautui vain pieneksi irtopätkäksi.

Alkuperäinen Movember on huumorimielessä keksitty juttu, jolla ei ole yhteyksiä nykyiseen Movemberiin. Jostain syystä ryhmä on saanut pitää vanhat sivunsa (movember.org) pystyssä, vaikka tämä tunnetumpi Movember on sensuroinut mm. Wikipediasta ja YouTubesta aineistoa, joka käsittelee Movemberia kriittisesti. Alkuperäinen Movember on selvästi huumoripainotteinen ja lahjoituksia kehotetaan tekemään suoraan hyväntekeväisyysjärjestöille, ei Movember-verkostolle.


Movember-tuotemerkki kuuluu yksityiselle yritykselle - kritiikkiä vaiennetaan

Aloitin perusteista eli Movember-tunnusmerkin synnystä. Tavaramerkkirekistereitä penkomalla löytyi tieto, että Movemberin nimeä, logoa ja slogania ei omista mikään hyväntekeväisyysjärjestö, vaan australialainen Forideas-yhtiö. Se on voittoa tavoitteleva yhtiö, jonka yhtiömuodolle (Pty Ltd, proprietary limited company) ei löydy suomenkielistä vastinetta. Yhtiömuoto kuitenkin oikeuttaa pitämään useita keskeisiä taloustietoja salaisina.

Movember-tavaramerkin rekisteröinnin haltija Euroopan Unionin alueella. (Lähde: EU:n OHIM- Office for Harmonzation in the Internal Market - Community Trade Marks)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Wikipediasta sensuroitu kohta löytyi muokkaushistoriasta. Siinä mainittiin muutaman vuoden takainen tieto siitä, että Forideasin alkuperäinen vaatimus tuotemerkin käytöstä oli miljoona Australian dollaria. Lopullista summaa ei vahvistettu, eikä sitä tilinpäätösten puuttumisen vuoksi voi selvittää. Samoin verkon syövereistä on poistettu Movemberin (sekä alkuperäisen että nykyisen) kotimaan eli Australian tutkivan journalismin ajankohtaisohjelma Today Tonightin tekemä kriittinen raportti rahankäytöstä (tv-ohjelman kärkenä oli lause: "Would you do donate to a charity if you knew only 17 cents in the dollar would be passed on"). Noihin aikoihin Movemberinkin tilejä tarkastanut kansainvälinen tilintarkastusjätti teki 285 000 Australian dollarin lahjoituksen suoraan eräälle miesten sairauksiin keskittyneelle järjestölle kulkematta Movember-ruudun kautta. Tietääkö tilintarkastajat joitain, mitä me tavalliset ihmiset emme tiedä? Tässä kohtaa huokaisen helpotuksesta, kun Roosa Nauha on suomalaisten syöpäjärjestöjen omistama kotimainen tunnus, jonka rahankäyttö on selvää ja Suomen lain piirissä.

Movember-organisaation Wikipediasta sensuroimaa aineistoa. Kuvaan on yhdistetty kolme eri osaa. (Lähde: Wikipedian arkistoitu muokkaushistoria)

Edellä viitatun australialaisen hyväntekeväisyysjärjestön alaan ei kuulu pelkästään eturauhassyöpä, vaan myös mm. miesten mielenterveysongelmat. Pari vuotta sitten järjestö oli kahnauksissa sikäläisen sateenkaariväen kanssa, koska järjestön puheenjohtaja eräässä julkisessa asiayhteydessä sanoi ”paras ympäristö lapselle on rakastava perheyksikkö, johon kuuluu isä ja äiti”. Sittemmin järjestö on oikaissut puheita ja ottanut huomioon GLBT-nuorten muita korkeamman alttiuden sairastua masennukseen.

Takaisin rahaan. Aina kun liikutellaan rahaa, on mielenkiintoista tietää rahan liikkeet. Maailmalla on homobaareissa järjestetty bileitä, joissa kerätään rahaa Movemberille. Pienen etsinnän jälkeen sainkin käsiini USA:n Movemberin viime tilikauden veroilmoituksen eli ns. 990-lomakkeen. 21 miljoonan dollarin menopuolesta noin miljoona dollaria menee henkilöstökuluihin, mainoskulut nappaavat reilut 230 000 dollaria ja matkakulutkin vievät yli 100 000 dollaria.

Pelkän USA:n osalta henkilöstömenot liikkuvat miljoonan dollarin tienoilla (lähde: Liittovaltion verovirasto)
Movember USA:n matkakulut ovat yli kolme kertaa vuotuisen gaalatuoton verran. (Lähde: Liittovaltion verovirasto)

Yksi mies ehtii kaikkialle. Caymansaarten terveyshuolet.

Mielenkiintoisinta antia oli USA:n koordinoinnista vastaava herra A. Garone, joka usein esiintyy idean isänä. Pieni vilkaisu viranomaisten yritysrekistereistä kertoo, että sama mies on vastuullisessa asemassa ainakin Forideas-yhtiösssä, USA:n Movemberissa että kansainvälisessä Movember Groupissa, joista ensimmäinen ja viimeinen ovat Australian lainsäädännön piirissä. Tosin muutama muukin avainhenkilö on toimiii "ristiin" eri Movember-organisaatioiden päättävissä elimissä. A. Garone toimii vastuuasemassa ainakin seuraavissa yrityksissä tai järjestöissä:
1. Movember USA (USA yhteistötunnus 77-0714052).
2. Movember Group Pty Ltd (rek. Australiaan, yhteisötunnus 123991953)
3. Forideas Pty Ltd (rek. Australiaan, yhteisötunnus 119738144)
4. Movember Group Pty Limited As Trustee For The Movember Foundation (rek. Australiaan, yhteisötunnus 48894537905).

Pienenä kuriositeettina on veroparatiisi ja salaisuusvaltio Caymansaarten Movember (movember.ky), jonka sivuilla ei finanssitietoja ole, koska Caymansaarten laki ei sitä edellytä. Eräs nörtinpuoleinen ystäväni selvitteli sivun sielunelämää ja totesi sivuston omistustietojen olevan tavallista niukempia. Domainin omistaa caymansaarelainen it-yhtiö ja palvelin sijaitsee Yhdysvaltojen Teksasissa. Muuta tietoa ei herunut.

Yhtiömuodoista sekä yhtiöiden ja järjestöjen sekavasta rakenteesta johtuen koko Movemberin "konsernin" tilinpäätöstä, jossa näkyy maakohtaiset tarkat erittelyt, ei saa mistään. Ei myöskään sitä, kuinka paljon johtoportaalle kokonaisuudessaan maksetaan. Esim. ainoa herra Garonen varma julkinen palkkatieto on se, että hän saa reilun 270 000 dollarin vuosipalkan Movember Groupilta. Varmasti pätevä mies, kun palkka on parissa vuodessa noussut yli 100 000 dollaria, joka rahoitetaan mutkan tai toisen kautta Movember-tuotosta. Jos Forideasista nostetaan osinkoja, sitä tietoja ei ole saatavilla.

Kaikkialle ehtivän herra Garonen nimi löytyy kaikkien keskeisten Movember-organisaatioiden vastuuhenkilöiden listasta. (Lähde: Australian viranomaisten yritysrekisteri)
Monitoimimies Garonen palkan näkyvän osan maksaa "muu organisaatio". Palkan näkyvä osa on kasvanut parissa vuodessa yli 100 000 dollaria. (Lähde: Liittovaltion verovirasto)
Koko Movember USA:n johto ilmoittaa osoitteekseen kampanjatoimiston osoitteen. Yksi syy voi olla se, että heillä ei välttämättä ole kotipaikkaa maassa, jonka Movember-asioista he vastaavat. (Lähde: Liittovaltion veroviranomainen)


Kuka pitelee lankoja käsissään?

Entä miten johdetaan näkyvää kansainvälistä hanketta, jonka osasina on iso määrä maakohtaisia toimijoita? Otinpa selvää. Movemberilla on kansainvälinen johtokunta. Johtokunnan kahdeksasta jäsenestä seitsemällä on tausta mainos-, pankki- , yritysten arvonkasvatus- tai muussa bisneksessä (ks. linkki jutun lopussa). Vain yhdellä on lääketieteellistä taustaa ja hän toimii myös Movemberin tiedekomitean johdossa. Vilkaisin tiedekomitean tietoja ja jäin ihmettelemään sidonnaisuuksien puuttumista (ks. linkki jutun lopussa). Suomessa Käypä hoito –hoitosuositusten laatijat joutuvat ilmoittamaan sidonnaisuutensa, vaikka hoitosuosituksella olisi yhteyttä tuohon sidonnaisuuteen.

Sidonnaisuudet ovat tärkeä asia. Erityisesti suurin Movember eli Movember USA kannustaa miehiä säännöllisiin terveystarkastuksiin. USA:n terveydenhuoltorakenteesta johtuen tuo ohjaa yksityisen terveydenhuollon puolelle. Samoin lääkkeiden ja hoitomenetelmien kehitys on miljardibisnes. Vaikka miten kaivoin tietoa, en saanut vastausta kysymyksiini siitä, ohjataanko tässä uusia asiakkaita yksityiseen terveydenhuoltoon tai kanavoidaanko rahaa epäsuorin keinoin lääkejäteille. Suomen tilanne on sikäli hyvä, että meillä syöpähoidot ja neuvonta ovat julkisen terveydenhuollon piirissä.


Turhia tutkimuksia

Muistiini palautui muutaman vuoden takainen uutinen Britanniasta. Siinä maan syöpälääkärit olivat tympääntyneitä jonkin ”kouri kassejasi” –kivessyöpäkampanjan toiminnasta, joka aiheutti turhaa kuormitusta terveydenhuollolle ja aiheutti jopa turhia leikkauksia. Tuoreet tutkimukset kertovat, että seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten eturauhaskasvaimet paitsi havaitaan aikaisemmin, niitä myös operoidaan lääketeellisesti katsoen turhan herkästi (hyvälaatuiset solumuutokset). Suomalaisen lääketieteen lisensiaatti T. Kilpeläisen on tehnyt väitöstyön, jonka yksi kohta tukee näitä näkökantoja: ”Seulontaryhmän miesten keskuudessa PSA-testaus tuotti kuitenkin merkittäviä haittoja. Seulontaryhmästä löytyi syöpiä selvästi enemmän, sillä eturauhasen syövän ilmaantuvuus oli noin kolmanneksen suurempi kuin verrokkiryhmässä. PSA-testaus johti ylidiagnostiikkaan eli miehiltä löytyi paikallisia ja hyväennusteisia syöpiä, jotka eivät miesten elinaikana hoitamattominakaan aiheuttaisi oireita tai johtaisi kuolemaan. Tällaisten syöpien hoidosta on enemmän haittaa kuin itse taudista.” Tämä sitaatti on muuten Suomen Syöpäjärjestöjen omasta tiedotteesta. Maallikon silmiin tämä näyttää siltä, että Movemberin ajamista säännöllisistä ”health checkeistä” on enemmän haittaa kuin hyötyä. Paitsi jos asiaa tarkastelee niiden maiden osalta, missä näitä ylimääräisiä testejä tehdään yksityisen terveydenhuollon puolella maksua vastaan.


”Viikset eturauhassyövän tueksi? Kas kun ei suklaarasiaa diabeetikon tueksi”

Tässä kohtaa muistin, että eräs ulkomaalainen tuttavani on selviytynyt aggressiivisesta eturauhassyövästä. Jutustelin hänen kanssaan ja kyselin hänen mielipidettään Movemberista. Onhan asia koskettanut häntä pitkän kaavan mukaan. Osa vastauksesta oli painokelvotonta tekstiä. Kyseinen herra kiitteli terveydenhuoltoa, mutta haukkui viikset niin pystympään kuin mitä viiksivahalla saa aikaan. Hän muisteli omia rankkoja syöpähoitojaan, jolloin hiuksia lähti tupoittain ja mieshormonin ehtymisen vuoksi ei ns. miesten karvat kasvaneet. Hän piti viiksi-ideaa loukkaavana ja rinnasti sen siihen, että miksei diabeetikkoja tueta suklaarasioilla saman kettuilun vuoksi. Viiksivitsin pohja putosi tuon kommentin myötä. Paitsi jos tarkoituksena onkin osoittaa tukea seksuaalivähemmistöille muuttamalla olemus Tom of Finland –hahmon näköiseksi.


Ylähuulen kaksi puolta – ainakin monilla urheilijoilla

Pieni vilkaisu kotimaisiin syöpätilastoihin kertoo, että tupakkatuotteet tappavat moninkertaisesti enemmän suomalaisia, kuin mitä eturauhassyöpä tappaa. Movember on ollut erityisen suosittu urheilupiireissä. Tästä syntyy jännä yhdistelmä: symbolisena eleenä saman ylähuulen ulkopuolella voi olla viiksikarvat, kun samaan aikaan saman huulen sisäpuolella on nuuskaa.

Movemberin kansainvälinen vuosikertomus on visuaalisesti näyttävä ja mainosmainen. Vakuuttavia lukuja pudotellaan, mutta yksilöityä koko konsernin tilinpäätöstä ei saa mistään. Kuten ei myöskään saa Forideasin tarkkoja taloustietoja.

Vaihtoehtoja on

Kaikki eivät ehkä tiedä, että eturauhassyövän tuelle on muitakin symboleja. Siinä missä vaaleanpunainen väri on rintasyövän vastaisen työn tuki ja punainen nauha symboloi solidaarisuutta HIV- ja AIDS-potilaille, eturauhassyövän tunnusväri on vaaleansininen. Kuka tahansa voi askarrella rintapieleen sinisen nauhalenkin ja urheilijatkin voivat osoittaa solidaarisuutta vaaleansinisillä jalkineiden nauhoilla tai erkkarilla. Tuo vaalean sininen väri ei ole rekisteröity tavaramerkki, jonka käytöstä pitäisi maksaa.

Syövät ovat vakavia sairauksia, joiden hoitoon ja tutkimukseen tarvitaan lisää resursseja. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö Movember välittäisi varoja tuohon työhön.
Mutta liian moni kysymys jäi vaille vastausta. Yksittäisiä rahasummia ja lukuja löytyy, mutta kansainvälisestä rahaliikenteestä itsenäisinä yrityksinä tai yhteisöinä toimivien osatekijöiden välillä on mahdotonta saada selvää kuvaa. En siis väitä, että Movember olisi huijausta. Tuetuista hankkeista löytyy runsaasti tietoa ja talouslukuja. Silti liian moni tärkeä tieto katoaa organisaatiolabyrinttiin tai kääriytyy yrityssalaisuuksien verhoon, jotta kokonaisuudesta saisi selkeän kuvan. Niin kauan kun kysymysmerkkejä on enemmän kuin vastauksia, aion pitää partahöyläni ympärivuotisessa käytössä ja antaa tukeni suoraan kotimaiselle syöpätyölle kulkematta Movember-ruudun kautta. Se on kenelle tahansa iso asia antaa ilmaista mainostilaa asialle, jonka taustoista ei saa selkoa. Vaikka kyseessä olisikin väljähtynyt äijävitsi.

Päivitys 1.11.2013 Miksi kokonaiskuvalla on väliä?

Tämän artikkelin tarkoituksena on korostaa kokonaiskuvan tärkeyttä. Tämä ei rajoitu pelkästään Movember-organisaatioon, joka ei itse tee suoraa tutkimustyötä, vaan kanavoi varoja tuolle työlle. Asiaa on käsitelty julkisuudessa hyvin vähän. Saajapuolella on myös organisaatioita, jotka eivät itsekään tee tuota tutkimustyötä, vaan kanavoi varoja sille – eli toisin sanoen tarkoitukset ovat lähes identtiset. Eräs Yhdysvalloissa toimiva säätiö sai aikaisemmin tänä vuonna Movember-organisaatiolta (todennäköisesti USA:n Movemberilta tai kansainväliseltä Movember-säätiöltä) hieman yli kuuden miljoonan dollarin apurahan. Liittovaltion veronviranomaisten tietoja tutkiessa tuo summa on vajaa puolet kyseisen säätiön juoksevista kuluista (henkilöstömenot sivukuluineen, matkakulut, mainoskulut, lobbauskulut, lakimiesten kulut, kirjanpitokulut jne. suhteellisen kiinteinä pysyvät kulut). Jos apurahaa ei ole korvamerkitty, se on samaa luokkaa ko. säätiön pelkkien henkilöstömenojen kanssa.

Päällekkäisyyksien perusongelmaa voi havainnollistaa pienellä mielikuvaharjoituksella. Kuvittele laittavasi päällekkäin useampia kahvinkeittimen suodatinpaperipusseja, johon kaadat rajallisen määrän nestettä. Ensin kastuvat kaikki suodatinpussit, minkä jälkeen jäljellä oleva neste alkaa valua ulos.

Vanhan sanonnan mukaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämä pätee myös monen organisaation muodostamaan ryppääseen, kuten kansainväliseen Movemberiin. Kulurakenne vaihtelee maakohtaisesti, joten kokonaiskuvan kannalta on olennaista, että talousrakenne kerrotaan riittävän yksityiskohtaisesti sekä maittain tai organisaatioittain että kokonaisuuden kannalta. Tämä vähentäisi tulkintavaikeuksia esim. siinä asiassa, että Suomen Movember ilmoittaa ettei maksa medianäkyvyydestä, mutta USA:n Movemberin mainos ja promootiokulut ovat lähes neljännesmiljoona dollaria.

Suomen Movember ilmoittaa, ettei maksa medianäkyvyydestä. USA:n Movember maksaa mainonnasta ja promootiosta. (Lähde: Suomen Movember-sivut sekä USA:n liittovaltion verovirasto)

Hallinto- ja keräyskulujen parin prosenttiyksikön maakohtaiset vaihtelut ovat loogisia ja selitettävissä. Pientenkin prosenttilukujen merkitys on rahassa mitattuna suuri, jos kokonaissummat ovat kahdeksannumeroisia lukuja. Lukujen maakohtainen avaaminen antaisi myös selkeän signaalin siitä, että minkäänlaisia päällekkäisyyksiä ei kulurakenteessa ole (ts. samasta asiasta ei makseta useammin, kuin yhden kerran).

Esimerkki yli 6 miljoonan dollarin apurahan saaneen säätiön kulurakenteesta. (Lähde: Liittovaltion verovirasto)


Toimittajan kommentti
(Päivitetty 1.11.2013)

Jutun penkominen oli ajoittain turhauttavaa. Tuntui kuin 1000 palan palapelistä olisi koossa yksi nurkka ja loput tiedot ovat yksittäisiä paloja sieltä sun täältä. Kehäviittauksiin törmäsin usein, mutta tiedon puuttuminen vielä useammin. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi silti: miksei kaikkea tietoa ole voitu kasata yhteen paikkaan, josta kuka tahansa voi ne tarkistaa. Nykytilanteesta syntyy vahva mielikuva, että ulkopuolisten ei tarvitsekaan tietää kaikkea.

Movemberin brändin arvo on riippuvainen kampanjan suosiosta. Brändin taas omistaa yksityinen yritys. Mitä laajemman suosion kampanja saa, sen arvokkaampi se on salaperäiselle Forideas-yhtiölle.

Aktiivisena urheilun ystävänä taas olin pettynyt, kun en löytänyt yhtäkään suomalaista pääsarjatason joukkuetta, joka olisi ottanut teemakuukauden välineeksi jonkin muun keinon, kuin edellä mainittujen esimerkkien varjostaman Movemberin. Olisin mielelläni laskenut vaikka sellaisen joukkueen kuukauden maalit ja joulukuussa lahjoittanut joka maalia kohden pienen summan suoraan Syöpäsäätiölle, jonka arvokas toiminta kestää myös lähemmän tarkastelun.

Lisäys 1.11.2013:
Tutkittava aihe on herkkä. Se koskettaa paitsi tutkimuksen kohdetta ja sen tukijoita, myös koko hyväntekeväisyyskenttää. Artikkeli perustuu saatavilla olleeseen tietoon taloudesta ja hallinnosta. Movember on saanut aikaan paljon hyvää, mistä jokainen voi lukea järjestön vuosikertomuksesta. Lääketieteellinen tukimus pelastaa ihmishenkiä - se on kiistaton fakta.

Lähes kaikki hyväntekeväisyysjärjestöt ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia lahjoituksista. Suurin osa niistä toimii täysin puhtain paperein, enkä aineiston pohjalta epäile hetkeäkään, että Movember-toiminnassa olisi rikottu mitään lakia missään sen toimintamaassa tai että rahojen valtaosa ei menisi oikeaan tarkoitukseen, joka on hyvä ja ehdottoman kannatettava. Kokonaiskuva sen sijaan on jäänyt hämäräksi ja kun puhutaan suuren näkyvyyden saavasta asiasta, on hyvä kurkistaa myös julkisivun taakse; etenkin kun niin ei ole aikaisemmin tehty. On päivänselvää, että kaikilla suurilla kampanjoilla on kuluja. Kulurakenteesta on tärkeä saada kokonaiskuva ja prosenttien lisäksi myös lukuja euroina, dollareina tai muuna valuuttana.

Useimpien hyväntekeväisyysjärjestöjen taloustiedot kerrotaan julkisesti, minkä lisäksi esim. suomalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat Suomen lain alaisia ts. niiden toiminta tapahtuu vain yhdellä lainkäyttöalueella, Suomessa.

Johtokunnan kokoonpano
Tiedekomitean kokoonpano

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!