Tuula Juvosen sosiaalihistoriallinen väitöskirja, Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, yli 300 tiuhaan painettua sivua, ilmestyi 2002. Se käsitteli homoseksuaalisuuden rakentumista - kuten sosiologeilla on tapana sanoa - 2. maailmansodan jälkeisessä Suomessa noin v. 1971 lainmuutokseen asti. Kirja koski osin koko Suomea, mutta keskittyi erityisesti Tampereen sosiaalihistoriaan.
Vuoden 2015 alussa ilmestyi Tuula Juvosen julkaisema massiivinen jatkokirja aiheesta nimeltä Kaapista kaapin päälle. Maantieteellisesti se kattaa Varjoelämää laajemman alueen, Suomen ja vertailumaan Saksan. Aiheena ovat ns. seksuaalivähemmistöt sekä heidän julkitulonsa. Kirjassa käsitellään julkilesboja ja -homoja erityisesti edustuksellisessa politiikassa, Suomessa ja Saksassa. Myös kulttuurielämä ja pintajulkisuus saavat kuvauksensa. Kirjassa käydään niin ikään lävitse seksuaalivähemmistöjen vapautumisen historiaa, Suomen osalta noin 1970-luvulta nykypäiviin, alan järjestöistä eniten Seta ry:n toimintaa.
Juvosen ahkeruutta voi vain ihailla näiden kirjojen aikaansaamisesta. Kaapista kaapin päälle käsittää 440 sivua. Sivuista lähes 80 on viitteitä, lähde- ja kirjallisuusluetteloja ynnä henkilö- ja asiahakemistoja, pienellä präntillä painettuina; valtava aineisto!
Kirjan otsikot kuvaavat hyvin sisältöä, kirjan oivaltavasta nimestä alkaen. Esimerkkejä alaotsikoista: ”Miksi Suomessa ei ole yhtään julkilesboa poliitikkona?”. ”Kaatuvat kaapit - Lisääntyvä julkinen näkyvyys”. ”Saako sen myös sateenkaaren väreissä?”. ”Rikoslain pitkä varjo”. ”Miten Jeesus äänestäisi?”. ”Hitaasti raottuva kaappi”. ” ’Miksi homot ovat parempia… poliitikkoja’ – 2000-luvun menestystarinat”. ”Poliittisen homofobian hinta”. ”Barrikadeilta parlamenttiin”. Jne.
Kirjan perusteellinen arvioiminen veisi paljon tilaa ja tuskin minulta kunnolla onnistuisikaan. Tässä puutun vain muutamiin seikkoihin, jotka tunnen aihepiiriä pian 50 vuotta seuranneena.
Aihetta sivuavaa
Otsikon ”Miten Jeesus äänestäisi” alla Juvonen käsittelee Suomen ev.lut. kirkon piispojen kannanottoa Kasvamaan yhdessä (1984). Aiempaa piispojen paimenkirjettä Ajankohtaista asiaa (1966) Juvonen ei mainitse. Siitä Psyke ry lähetti piispoille avoimen kirjeen 1972. Psyken kirje oli laaja ja tarkkaan argumentoitu. Se puuttui mainitun paimenkirjeen homoseksuaalisuutta koskeneisiin virheisiin ja asenteellisuuksiin. Se on luettavissa internetistä sivulta http://ranneliike.net/teema/psyke-ryn-avoin-kirje-suomen-piispoille-vuonna-1972?aid=9043 . Yksikään piispa ei vaivautunut vastaamaan kirjeeseen. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin kirkon puolelta on kantautunut ääniä, jotka ovat hyvinkin samalla kannalla kuin Psyke oli. Jostakin syystä Juvonen ei mainitse tätä Psyken kannanottoa, vaikka sitä käsiteltiin valtakunnan lehdistössä 1972. Pitäisi myös kirjata johonkin, miten pohjoiskarjalainen opettaja ja perheenisä Martti Kaipiainen oli keskusteluissa Mikko Juvan kanssa kääntänyt arkkipiispan pään suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin.
Virinneitä ajatuksia
Juvosen kirjan massiivisesta lähdeluettelosta on unohtunut (kirjan tekstissä kyllä mainittu) Suomen ensimmäinen homolehti 96, myöhemmin Ysikutonen (1969–1986). YLEn tekemää Suomen ensimmäistä tv-homodokumenttia Homoseksuaalit - Eräs vähemmistö (1975) ei mainita kirjassa ollenkaan. Se oli homomyönteinen ohjelma, silti esitettiin absurdin kehotuskieltolain voimassa ollessa kenenkään asiaan puuttumatta. Myöhemmät kevyen luokan tv-ohjelmat Big Brother, Idods, Sillä silmällä ja muut sen kaltaiset sen sijaan käsitellään kirjassa. Kyse on tietenkin aiheiden rajaamisesta, mutta jos kirjan aihepiiri olisi ollut varsinainen homoaktivismi ja/tai poliittisten henkilöiden ulostulohistoria, miksi mainitut viihdeohjelmat ovat kirjassa esillä - ja, no - miksi Monsigneur Mosse?
Juvonen kuvaa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun homoaktivismia korrektisti mutta niukasti. Suomen ensimmäinen varsinainen homojärjestö, Psyke ry (1969–1988), oli alkuvaiheissaan melko radikaali, mutta ei enää tarpeeksi edistyksellinen 1970-luvun edetessä. Ilmeni tarve perustaa räväkämpi järjestö, josta sittemmin tuli Seta, 1974. – Kaavailimme jo 1972 Hanno Vammelvuon kanssa kotonani järjestöä nimellä ”Seksuaalinen tasa-arvoisuus”. Taisimme olla saamattomia, ja tarvittiin uusia voimia.
Yhdeksi Setan perustamisen voimahenkilöksi nousi Martin Schreck. (Juvosen kirjassa hänen nimensä on kirjoitettu väärin, Martin Schein.) Martin Schreck oli Tanskassa perehtynyt Psykeä radikaalimpiin toimintamuotoihin, ja hän halusi muutoksia Suomessa. Muistanpa, kun hän soitti ovikelloani Huvilakadulla 1973. Olivat menossa Setan syntymisen ensi vaiheet.
Juvonen mainitsee Christer Kihlmanin kirjan Ihminen joka järkkyi (1971) Suomen kirjallisuuden ensimmäisinä homokuvauksina. Kuitenkin Kihlman oli jo aiemmin, 1960-luvun merkittävässä Sinisessä äidissä (suom.1965) ja jo sitäkin ennen kirjassa Varo, autuas (suom. 1961) käsitellyt teemaa. Pitäisi myös muistaa vaikkapa Sillanpään vahvatunnelmainen Ihmiset suviyössä (1934). Muitakin pitäisi mainita, kuten Toivo Pekkanen.
Populaarikulttuurin puolelta Juvonen ei tietenkään ole voinut sivuuttaa Jari Sillanpäätä, ei kirjallisen kulttuurin puolelta Pirkko Saisiota, Pentti Holappaa ja Kersti Juvaa eikä politiikan puolelta Silvia Modigia, Jorma Hentilää, Oras Tynkkystä, Pekka Haavistoa tai Jani Toivolaa. Mm. he saavat pisteet (vähittäisestä) avautumisesta.
Voidaan myös kysyä, mitä kunkin ihmisen seksuaalinen suuntautuminen kenellekään kuuluu, kulttuurissa, politiikassa tai julkisuudessa. Vastausta on etsittävä vallinneesta, ja ehkä yhä vallitsevasta, hetero-olettamuksesta, jonka varassa voi jäädä tahtomattaankin kaappiin – siis tietyllä tavalla julkiseen valheeseen. Vika voi olla sekä olettamuksessa että henkilöissä.
Se miten tökeröjä kannanottoja lesboista ja homoista ovat jotkut kansanedustajat esittäneet eduskunnassa niin parisuhdelain kuin uuden avioliittolain käsittelyn yhteydessä, kertoo, että sinänsä melko triviaalit itsestäänselvyydet, kuten oikeus rakastaa ja saada sille yhteiskunnan tunnustus, eivät ole selviä kaikille.
Kaapin päälle päätymisestä on loistoesimerkki Juvosenkin mainitsema Tom of Finland, Touko Laaksonen. Hän oli pysytellyt Suomessa enimmäkseen vain tuttaviensa tuttuna – siis tavallaan kaapissa - vaikka oli jo taiteilijana maailmankuulu. Kun Sarjakuvaseura v. 1990 päätti antaa Puupääpalkinnon Tom of Finlandille, seurassa ei tiedetty kuka hän oli ja missä asui. No hän asui Helsingin Punavuoressa. Kävin seuran pyynnöstä kysymässä ottaisiko hän vastaan tarjotun palkinnon. Ilahtui ja otti. Jos hän olisi tiennyt miten hänet sittemmin nostettaisiin meilläkin esiin, hän olisi varmaan ilahtunut vielä enemmän. Tuo etevä, älykäs, ystävällinen, huumorintajuinen ja vieraanvarainen mies kuitenkin kuoli jo 1991. Harmi ettei hän voinut nähdä v. 2015 kuviensa näyttelyä New Yorkissa eikä tulevaa Helsingin Taidehallin näyttelyä (7.5.2016 alkaen). Tom tuli meillä taiteilijana julkisuuteen 1991 Ilppo Pohjolan elokuvassa Daddy and the Muscle Academy. Mielestäni Pohjolan elokuva tavoittaa Tomin tuotannosta kuitenkin vain erään, fetišistisen, puolen, hieman ankeasti esitettynä. Se on mm. minulle vieras lähestymistapa. Miesten välinen ilo puuttuu filmistä, vaikka ilo on olennainen osa Tomin tuotantoa. Tässä siis vinkki elokuvantekijöille.
Saksa vertailukohteena
Juvosen kirja käsittelee erityisen perusteellisesti Saksan lesbo- ja homoaktiviteetteja. Kirjan II-osa, ”Lesbot ja homot Saksan poliittisessa elämässä”, vie kirjasta noin 150 sivua. Niistä en osaa sanoa paljokaan. Uskon Juvosta, joka tuntuu perehtyneen asiaansa perusteellisesti. Hän oli vieraillut asian tiimoilta mm. Humbold Universität zu Berlin -nimisessä opinahjossa 2010-luvulla.
Saksassa lesbojen ja homojen julkitulo politiikassa on tapahtunut jonkin verran Suomea aikaisemmin, ja näyttävästi. Eräs esimerkki kulttuurien eroista: Saksassa on harjoitettu jonkin verran ”outingia”, sitä että ulkopuoliset paljastavat kaappihomoja ja -lesboja. Suomessa sellaista ei juuri ole harrastettu.
En ota kantaa siihen pitäisikö kaapissa olevien suomalaisten julkisuuden henkilöiden avata kaappinsa ovi vai ei. Kukin taaplatkoon tyylillään.
Kirjansa loppuosassa ”Homoseksuaalisuus osana edustuksellista politiikkaa” Juvonen tarkastelee pätevän oloisesti Saksaa ja Suomea yhdessä.
Mitä puuttuu?
Juvosen kirjojen aihepiirejä sivuaa mm. Anu Hakalan erinomainen pro gradu -tutkielma Rikollisen raskas leima. Homoseksuaalisuuden dekriminalisointi ja siitä käyty keskustelu 1960–1970 -lukujen taitteessa. (Tampere 2011)”. Tutkielma päättyy ajallisesti rikoslain muuttumiseen 1971.
Jo aiemmin vihjasin, että alan tieteellinen tutkimus on mielestäni jättänyt Suomen homojen ja lesbojen oman aktivismin kuvaukset 1960-luvun lopusta noin vuoteen 1974 asti aukkoiseksi. Hakala on tämän huomannut. Gradun loppuun on kirjoitettu vetoomus:
Yhtälailla olisi tärkeää haastatteluin kerätä yhden asian liikkeiden aktiivien muistelut talteen ennen kuin on liian myöhäistä. Tähän lasken mukaan myös homoseksuaalien omat järjestöt Toisen säteen ryhmän ja Keskusteluseura Psyke ry:n. Tapa, jolla aktiivit itse muistelevat mennyttä, on tärkeä, ja jos nämä tiedot menetetään, jää yksi näkökulma suomalaiseen homoseksuaalisuuteen kokonaan pois.
Osa kyseisistä aktiiveista on jo majan majoilla. Asiakirja-aineistoakin lienee hankala löytää. Seurauksena varsin yleisesti käsitetään, että suomalainen homoaktivismi alkaa Setasta 1974. Ennen 1960-luvun loppua, Toisen säteen ryhmää ja Psyke ry:tä, seksuaalivähemmistöjen puolesta olivat puhuneet lähinnä valveutuneet heterot.
Jokunen vuosi sitten sain kuulla, että Psyke ry:n arkisto on hävitetty, kuulemani mukaan seuraavasti. Arkisto jäi järjestön toiminnan loputtua 1980-luvulla sen pitkäaikaisen varapuheenjohtajan Sirkka Vähä-ahon, ”Sirkan tanssien” rakastetun järjestäjän, hoteisiin. Vanhoilla päivillään Sirkka joutui muuttamaan pienempään asuntoon, johon arkisto ei enää mahtunut. Hänen tyttärensä oli soittanut Seta ry:hyn ja kysynyt ottaisiko se arkiston haltuunsa. Setasta oli vastattu, että ei kiinnosta. Arkisto oli päätynyt roskiin.
Psyken historiasta on hajanainen yhdistelmä kirjoituksia Ranneliikkeen nettisivuilla. Juvonen ei liene perehtynyt siihen. Kati Mustola on kirjoittanut eri yhteyksissä jonkin verran myös homoliikkeen varhaisvaiheista Suomessa.
Veli Hyvärinen
Psyke ry:n pj 1970-luvun alkupuoliskolla
Tuula Juvonen: Kaapista kaapin päälle. Vastapaino 2015.
Psyke ry:n historiaa
Setan perustaminen
Anu Hakalan pro gradu -tutkielma