Your name is the only word that I can say

Uskaltaisitko lähteä yksinäisen merenkulkijan toveriksi?

Sorstalan :[ (poeka) says:
mitä te?
Laika [all stories are true] says:
mitäs. taija lähti seksimessuille ja mä jäin pelaan pleikkaa. :D

Taija siis lähti messuille avustajaksi kun tuttava on pyörätuolissa. Ninq. Ja minä kotileskeilen täällä sillä aikaa.

Mitäs. Oli häät. Oli kivaa, en osaa kertoilla niistä juuri enempää. Enkä haluu. :D Sori ny, mutta en haluu tarinoida sitä palasiksi. Minun päivä. No, meidän.

Outo olo. Sellainen että sanoja on niin paljon että halkeaa mutta ei mitään sanottavaa johon niitä käyttäisi. Muutenkin jotenkin kumma. Olen hirveän katkera kaikille jotka alkaa opiskella nyt, mäkin haluan oppia uusia kiinnostavia asioita ja käydä kursseja. Haluan löytää oman alani, tällä hetkellä ainoa mikä kiinnostaa tosissaan on kirjoittaminen. :D Ahahahaha moi laura, ei sillä elä. Mutta mikä muukaan kuin kirjoittaja voi tulla ihmisestä, jota kiinnostaa kaikki vähän mutta ei mikään syvällisesti?

Eikä helpota että uskon oikeasti osaavani kirjoittaa. Olen siinä hyvä. (Saako niin sanoa? o.O Tai uskoa?) Mutta toisaalta näitä tällaisia päiviä on aivan liikaa, näitä kun on sanoja mutta ei sanottavaa. Olsiko minusta siihen, kirjoittamaan paskaa kun ei hyvää irtoa, ja tekemään siitä paskasta edes kelvollista? En tiiä.

Nojoo. Mulla on tylsää. Huomenna sedän häihin, jos on kuuma niin mulla ei oo päällepantavaa. :D Namnam.

HAJOILEN! D:

Njoo. Emmätiä. :D Oikeen mitään. Oon taas ihan yliherkkä kaikelle mitä boytoy sanoo. Ja kun sillä on kiukkuaika taas niin se sanoo aika ikäviä tämän tästä ja sitten minä hätäännyn. -.-' Tyhmistä. Miksei me vaan osata olla? Tai minä. Kun tällaisia ihmisiä joiden kanssa ei vaan osaa olla ihmisiksi on useampikin niin vika on kai tässä päässä si. o.-

Läpäläpäläpä en osaa lopettaa. Tää on sitä mitä seuraa kun on sanoja mutta ei asiaa. x.X

Ja nyt minä tyhmä vielä erikseen kaivan ikäviä asioita irti tuosta pojasta. :D Ei jeesus miten voi ihminen olla tyhmä. :D


It feels if you let it

Noni. Nyt se on tehty. :D Ja oli uskomattoman tyydyttävää.

Mulla siis on joulukuusi yhä parvekkeella. En saanut masennusaikana aikaiseksi korjata sitä pois. Ja sitten se vaan..jäi. Ja kun olisin tässä muutama viikko sitten ottanut sen veke partsilta ko isi ja äiti oli kylässä apumiehinä, niin eiköhän vastapäisen talon kyylä ämmä keksinyt että olisi hauskaa laulaa Joulupuu on rakennettu niin että tietää mun kuulevan ko olin tupakalla. -.- Ja selitti pihalla istuvalle tutulleen että onhan se joulu tietty kohta. Jolloin en vaan voinut antaa ämmälle sitä tyydytystä että olsin ottanut kuusen samana päivänä pois. :F

Eilen se sitten lauloi Tuillekin ko se oli ottamassa aurinkoa parvekkeella. Ja selitti (vaivautuneille) tuttavilleen siinä pihalla että tänä vuonna hän hommaa viisi joulukuusta ja jättää ne kaikki riviin parvekkeelle koko vuodeksi.

Joten. :H Nyt mun parvekkeellani on KORISTELTU joulukuusi. Take that, bitch! D: Ripustin siihen kuusenraatoon yöllä joulupalloja ja siitä tuli loppuviimeksi aika taiteellinen installaatio siitä, miten joulu on materialistista ja miten nykyään luonto valjastetaan kulutuksen käyttöön häikäilemättä. Go me. :D


Anna itsestäsi muille, muuta sinulla ei ole

Nousin sängystä kirjoittamaan tätä kun sain inspiraation, herätyksen tai mikä onkin.
Olisiko ollut Famessa kun nuoret näyttelijänalut kertoivat ryhmälle suurimpia traumojaan. Haluan kertoa nyt omani, siinä järjestyksessä kun muistan niiden tapahtuneen.

Ensimmäinen oli kun täytin kahdeksan. Muistan että niihin juhliin panostettiin aika tavalla, olivathan ne ensimmäiset varsinaiset lastenjuhlat kouluaikanani (olen tammikuun lapsi, siis aloitin koulun sinä vuonna kun olin täyttänyt jo seitsemän). Muistan että kutsukortteihin liimattiin kiiltokuvia, keltaisia ja vaaleanpunaisia ruusuja ja orvokkeja. Ne kirjoitettiin lilalla tussilla, ohuella.

Kutsuin koko luokan. 25 oppilasta minun lisäkseni. Ja kuten Saaralle kävi (olen yhä varma että Maija on tehnyt sen kappaleen minun synttäreistäni) kävi myös minulle, juhliin tuli vain yksi. Paras kaverini Juha. Muistan että oli ihan helvetin paha mieli, äiti oli tehnyt kauheasti kaikkea hyvää - kukaan ei ilmoittanut ettei tule - ja kaksi kakkua kahdeksikon muotoon, olin niin ylpeä ja minulla oli uudet vaatteet.

Silloin tajusin ensimmäisen kerran, että minusta ei pidetä. Meni monta monta monta vuotta (jotain..12 tai 13) että pystyin edes ajattelemaan koko juttua itkemättä.

Seuraava trauma taisi tulla saman vuoden vappuna. Koulussa oli naamiaiskilpailut ja minulla oli ruskea samettihame, kissanhäntä jonka äiti oli tehnyt ja valkoinen kissanaamari (jota etsittiin tuntitolkulla, mistään ei löytynyt kissanaamareita enää kun olimme hakemassa). Sitten me osallistujat kävelimme tuomaroitaviksi ja kaikki minun edelläni olleet pääsivät jatkoon ja siirtyivät vähän sivummalle riviin. Muistan että sanoin mikrofoniin mitä esitän ja että opettaja sanoi jotain jota en kunnolla kuullut. Kävelin tyytyväisenä sinne samaan riviin ja sitten minut tultiin hakemaan sieltä pois. En ollutkaan päässyt jatkoon, jouduin kävelemään takaisin paikalleni ja jotkut tai kaikki, en muista kun häpeä humisi korvissa, nauroivat.

Seuraava oli joskus kolmannella luokalla. Olimme siskon kanssa kaksin kotona ja meille soitti joku mies. Sisko vastasi ja jutteli hetken ja pyysi sitten minut puhelimeen kun ei ollut itse halunnut osallistua hassujenpuhumiskilpailuun jossa voi voittaa tonnin. Mies sitten kähisi että jos olisi minä ja kymmenen kaveria mitä me sille tekisimme. Mihin istuisimme. Olin sen verran pentu etten tajunnut mistä on kyse ja oli vain hirveän hassua kihertää että naamalle~ ja kun kysyi että eikö mitään hassumpaa paikkaa keksi niin mumisin että palleille mutta se ei saanut selvää ja. En muista miten puhelu päättyi, en tiedä muistaako sisko koko juttua enää, en muista olenko kertonut tästä kellekään. Paitsi keksissä muuten olen. Meni muutama vuosi ja kun tajusin vähän paremmin niin..en tiedä, en muista. Tuntui pahalta, hävetti.

Neljäs tai viides luokka. Olin tönäissyt jotakuta tyttöä joka oli haukkunut siskoani ja hän kanteli Leenalle ja Helille. Minua vuotta nuorempia, vuotta siskoani vanhempia. Kun olimme kotimatkalla - sisko oli tullut vastaan pyörällä - koulusta ja ohitimme kadun jolla naapurukset Leena ja Heli asuivat, ne kävivät äkkiä kimppuun. Potkivat ja löivät, löin takaisin ja nappasin siskon pyörän, poljin karkuun. En muista löivätkö ne sitäkin, eivät varmaan, kun minulle olivat kostamassa. Siinä muuten mitään, mutta Leena oli minun ja siskon parhaita kavereita. Eniten hävettää se että menin karkuun.

Yläaste. Koko peruskoulun jatkuneen kiusaamisen kulminoituminen seiskaluokalla. Että se oli kamalaa aikaa, muut juttelivat minulle muka kaverina, manipuloivat minut käyttämään jotain harvinaisempia tai sivistyssanoja ja sitten nauroivat niille keskenään. Tämä ei satuttanut ennen kuin minulle kerrottiin asiasta.
Ei ensimmäistäkään kaveria johon voi luottaa. Jos erehdyin kertomaan tytöille kenestä pojasta tykkäsin niin tieto levisi minuutissa.
Pojat hakeutuivat seuraani kyllä, ainoastaan ärsyttääkseen ja saadakseen minut käyttämään aivojani pilkallisiin huomautuksiin ja läpsimään näpeille. Jotta voivat taas nauraa keskenään reaktioilleni, en oikein ymmärrä että mikä siinä oli niin hauskaa.

Kun täytin viisitoista, kutsuin Minjan ja Suskin meille. He jopa tulivat ja oli ihan hauskaa, kunnes seuraavana aamuna kun olimme keskenämme kotona ja kävin vessassa huoneeseeni oli tyhjennetty pullollinen Laura Biagiottin Lauraa. Äidin lempihajuvesi, kallis pullo, hirveä lemu ja minä olen allerginen voimakkaille hajuvesituoksuille. Tästä seurasi katkera riita perheidenkin välille, en muista enää miten se lopulta selvisi. Onneksi tehokas tuuletus auttoi eikä haju jäänyt esmes huokoisiin kattorakenteisiin. (Ja tämä riita toki käännettiin koulussa välitunneilla sitten niin että minä olin pahis kun kerroin asiasta ja minun perheeni otti koteihin yhteyttä ja Minjan isä rikkoi kahvinkeittimenkin suutuspäissään. Ja minä pieni sain siitä huonon omatunnon.)

Me olimme köyhiä. Olemme yhä alempaa keskiluokkaa mutta nykyään on varaa pitää useampia kuin yksiä ehjiä farkkuja kerrallaan omistuksessaan. Silloin ei ollut, ja kuten isoreisiset tietävät ne kuluvat helposti puhki sisäreisistä. Näin kävi minullakin ja jos ei juuri silloin ollut rahaa ostaa uusia ja vanhoja ei saanut paikattua, ei voinut mitään. Yhdellä historiantunnilla (istuin etupulpetissa) luokka alkoi vähitellen nauraa yhä enemmän. Nauru tarttuu minuun helposti ja kihersin mukana tietämättä että miksi. Kun opettaja kysyi mikä on niin hauskaa joku keksi sanoa että Höylänen pelleilee. Selvisi vasta koulupäivän jälkeen kun luokan ylimielisin tyttö tuli sanomaan että tiesinkö että housuni ovat rikki. Sanoin että tiesin juu. Ja sain vielä vähän myöhemmin tietää että katkenneita lankoja oli roikkunut näkyvillä ja koko luokka nauroi sille, ja sille että nauroin mukana selvästi tietämättä minkä takia.

Sitten menikin jonkin aikaa..lukiossa ihmiset olivat ihmisiksi ja oli kauhean hauskaa. Mutta teatterilla, yksissä ensi-iltabileissä, olisinko ollut jotain 19 vai 20 vai 21. Olin rakastunut Tarmoon, korviani myöten, ja minä ja Lasse (tyttö) sitten sopivassa humalassa keksimme että hei, suuteleminen on kiva harrastus. Ja kävimme myös Tarmon kimppuun ja huolella. Loppuilta menikin satunnaisissa iskuissa ja jossain kohtaa eksyimme miesten vessaan, Lasse nuohosi toisella puolen kaulaa ja minä toisella. Emme kumpikaan olisi menneet mitenkään pidemmälle sen kanssa, varsinkin kun poika oli varattu, mutta taas kerran kuulin kuukausia myöhemmin että tämä Tarmo-herra oli sitten juorunnut puolelle teatteria että oli vain "leikkinyt meidän tunteillamme" kun olimme niin "valmiita vaikka mihin" vaikka oli selvää, että se oli vain yhteistä hauskanpitoa. Pitipä vain herran saada pönkittää miehistä egoaan tj, en tiedä. En välitäkään, oikeastaan, enää.

Noni, enää ei tule muuta mieleen. Siinä ovat minun kipupisteeni ja ne joita eniten häpeän, kaiken maailman nähtävillä. On muitakin, pikkujuttuja, jotka lähes kaikki liittyvät siihen että jossakin yhteisössä minusta ei pidetä. Moi olenko miellyttäjä. :D

Jos kömpis nyt takaisin nukkumaan. Ei kyllä väsytä mutta ei ole muutakaan tekemistä..poikkean keksillä vielä. Jåå.


Kulje pehmein anturoin, täällä nukutaan

Iltaa. Tai yötä. :D Tai huomenta, päivää, milloin nyt siinä istutkaan.

Mää istun yöllä, nyt on meinaan se.
Olis taas semmonen olo että pitäs kirjottaa jotain elämää suurempaa oivallusta tj, mutta kun ei irtoa ei millään. :/ Olen yksinkertainen! En osaa oivaltaa!

Osaanpas. <.< Mutta en koskaan sitten enää muista niitä oivalluksiani. Mehmeh.

Omenakivennäisvesi on pahaa! Ostakaa ennemmin vadelmaa se on nam! Ja jos joku on kamalaa niin persikkamakuvesi HYI. Hyiyökällöähyii.

..yökällö. x3 hihii hassu sana.

Saatiin taas lääkkeitä, viikon tauon jälkeen. Kieltämättä tuntuu aavistuksen hysteeriseltä taas näin iltaa kohti, ihan kiva ko aktivoivat mutta olis mukava osata valjastaa tää energia johonkin järkeväänkin. Ninq vaikka hääjuttuihin tai siivoamiseen, hävettää ko Tui tekee kaiken koko ajan ja sitten väsyy enkä mä vaan osaa sanoa että annapa minä teen. Mua pitää komentaa. :/ Oon aina ollut semmoinen, syntynyt laiskansukat jalassa. (eiksoo söpö sanonta! varmaan joku virtolaisjuttu, emt.)

Nyt koklaan tota kuvajuttua miten se tulee. Tein avatarin Todd and Penguin-sarjakuvasta, toi on ihan ko minun Kapteeni ko se on tehnyt/tekemässä jotain pahaa! <3 (www.toddandpenguin.com, menkää sinne, se on ihana ja suloisin.)


Pidä kättäni hellästi, kuten virtaa

Ihana päivä. <3

Heräsin jotain 20 vaille 2 kun äiti soitti. Sen jälkeen olen:

- syönyt n.n
- lojunut sohvalla aurinkoläikässä ja lukenut kirjaa
- pitänyt Taijaa kainalossa kun se nukqtorkkui, yhä luin sitä kirjaa, yhä aurinkoläikässä
- käynyt tupakalla aurinkoisella parvekkeella ja kuunnellut kun linnut pitää meteliä ja nähnyt sepelkyyhkyn lentävän ohi

Ja nyt oon tässä. Kohta alkaa Simssonit. n.n Life is grand~



I'm the king of the rumba beat! D:

With my maracas I go tsik-tsiki-boom, tsik-tsiki-boom!

Cuban Pete rokkaa. :H Pitäs kattoo Mask taas, jos sen vaan sais jostain käsiinsä. Mukavan aivotonta viihdettä.

Tahtoo Man on the moon-dvd:n. ö.ö Jos jollakulla on orpo semmoinen niin mulle saa lähettää. :H Otan vastaan.

Otan vastaan myös paljon muita juttuja. ö.ö Että kannattaa tarjota, voi olla että juuri sinun turhakkeesi pelastaa pienen pöhnön päivän!

Illat on mennyt valvomiseksi, ehkä toi lääke aiheuttaa sitten jo maanisuutta huu. Oon kyllä aika hyper ja niin. o.- Varsinkin just iltaa kohti. Hypshyps.

Njoo, vois nyt hypellä parvekkeelle (ei parvekkeelta :H) tupakalle ja sitten kömpiä kullan viereen unille. Jos vaikka tulis uni, ainakin haukotuttaa lupaavasti ny.

Niijoo Tiuku sai viimein tuotua mun tuparilahjan, jääkaappirunomagneetit. <3 Ne on aika kivat, viritin ne eilen jääkaapin oveen (tila meinas käydä vähiin :D) ryhmiksi alkukirjaimen mukaan ja runoilinkin hienosti:

ja jos juhlan jälkeen
on yksin ja itse enemmän
alasti kuin kaupunki talven loputtua
ei meidän ole syytä kaivata
rakkautta tai että edes joku

Eikö oo hiano? :H (On se, niillä sanoilla mitä oli tarjolla tai sai rakennettua. -.- Tarvitsen lisäosia! Mutta ne ei mahdu enää! T____T)
Niin ja alempana lukee vielä että:
elämä on

Tietty. :H


Still life

Moi oon hengissä vielä.

En tiiä. En saanut harjoittelupaikkaa, täksikään kesäksi. Eli musta ei vieläkään tuu mitään, valmistuminen viivästyy taas puolella vuodella ainakin ja. Meh. En oikeestaan välitä.

Ärsyttää ko äiti panikoi mun puolesta. Tukeudun mieluummin Taijaan ko äitiin tässä asiassa, kun äiti ei vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää mitä tämä on.

Jos vaikka veis roskat kohta. Joo. Kekke tulee kylään piakkoin, pöhnöretriittiin. Toivottavasti se helpottaa pientä, sillon vähän vaikeeta taas.

No kellä ei olis? :D Mä keräilen ihmisiä joilla on vaikeeta ja sitten silitän niitä ja toivon että se auttaa.

Jännä pysähtyneisyyyden tunne.


I feel the light betray me

Kirjoitin äidille sähköpostia:

Moi äiti <3

Kirjoitan nyt sitten mailia kun ei jotenkin saa sanotuksi asioita ääneen. Ei ole sinun vika vaan kai minun pään, emt.

Minuu pelottaa. Pelottaa että asiat menee ihan solmuun kun en saa tehtyä niille mitään, istun vaan ja katson miten kaikki menee päin helvettiä eikä se oikeastaan edes kiinnosta hirveästi. En välitä. Ja silti pelkään, pelkään sitäkin että nyt kun Taijan kanssa on hyvä olla ja kaikki tuntuu luontevalta, siltä että näinhän sitä ollaan aina ja aina, pelkään kuitenkin että jos joskus olenkin eri mieltä. En tiiä. Ihan tyhmää, tiiän.

Tuntuu vaan niin naurettavalta välillä. Voit ehkä - en tiiä - kuvitella miltä minusta tuntuu etten saa tehtyä mitään. Etten suoritettua kursseja nelosilla ja vitosilla, niin kuin oon aina saanut. Tulee semmoinen olo että oon ihan turha ja typerä, pelkästään laiska ja paska. Varsinkin kun pystyy kuitenkin kivoja asioita tekemään niin kuin menemään Tallinnaan ja siinäkin oli niin paljon säätöä..vaikka kyllä siinä passia hakiessa tuntui siltä että ei jaksa mitään, halusi vain ryömiä maton alle ja jäädä sinne. Tuntuu siltä ettei ansaitse sairastaa kun se vain sotkee kaikki asiat. Että ei parannu vain siksi ettei halua eikä siksi että ei jaksa, siksi että paraneminen tästä ei vaan ole niin nopeaa.

Ikävä kirjojen lukemista. Mutta (tänään hoksasin) yhdistän kirjat jotenkin kouluun ja siihen miten se ei etene, kirjastoalaa kuitenkin kun lukee ja niin. Joten ajatus kirjojen lukemista ahdistaa, ruudulta pystyy kyllä lukemaan ihan hyvin. Hölmöä.

Mutta niin. Tiedän kuulostavani paremmalta, välillä voinkin paremmin, tuntuu että tulevaisuudessa jossain on valoa. Tai että yleensä on jokin tulevaisuus, kaikkina päivinä ja hetkinä ei ole sitäkään. Kuitenkin. Tuntuu että haluan päästä sinne valoon mutta..en tiiä. En jaksaisi ryömiä eteenpäin, siinäkin on tekemistä että pysyy paikallaan. Ja se hävettää. Siksi en saa sanottua sitä puhelimessa, hävettää olla niin väsynyt ja huono. Ajattelin kertoa sairaslomastakin vasta kun sitä on saanut ihan vain siksi että hävetti. Te kuitenkin yritätte kaikkenne minun eteeni eikä koskaan oo rahaa mihinkään kun pitää elättää minua ja sitten en tee mitään. Loisin. Ja sitten kun saan rahaa niin ostan kaikkea typerää, kallista ruokaa tai piirrettyjä (Bambi oli pakko korjata viidellä eurolla mukaan Prismasta -.-) ihan vain siitä riemusta että tekee oikeasti jotain mielikin, että haluaa jotain. Sekin on aika harvinainen tunne, ollut pitkään.

Onneksi nyt on Taija. Se tietää näistä kelajutuista ja sossujutuista ja kaikesta, osaa auttaa tarvittaessa. Ehkä mä selviän, ehkä en. Mutta sen tiedän että en vaan jaksa repiä itestäni tämän enempää, riittää se sitten tai ei. Jos ei riitä niin sitten katsotaan mitä tehdään, vasta sen jälkeen. Tosi fiksua, mutta kun ei muuta voi.

Yritä kestää. <3


Tuille

I'll be your water bathing you clean
The liquid piece
I'll be your ether you'll breathe me in
You won't release
Well I've seen you suffer, I've seen you cry the whole night through
So I'll be your water bathing you clean
Liquid blue

I'll be your father, I'll be your mother,
I'll be your lover, I'll be yours

I'll be your liqour bathing your soul
Juice that's pure
And I'll be your anchor you'll never leave
Shores that cure
Well I've seen you suffer, I've seen you cry for days and days
So I'll be your liqour demons will drown
And float away

I'll be your father, I'll be your mother,
I'll be your lover, I'll be yours
~ Placebo - I'll be yours