Your name is the only word that I can say

Moi.

Selvisin joulusta, kiitos äidin ja Jennin.
Nyt oon nokiakotona eli porukoiden luona. Alkuvuodesta taas takaisin Turkuun.

Hassuja ajatuksia. Tuntuu ninq. Että seurustelisin. Mutta toisaalta ei kiinnosta kertoa siitä muille, vastailla sataan kertaan niihin samoihin kysymyksiin. Millainen se tyttö on, mitä se tekee, minkä ikäinen, missä tapasitte jne. Enkö saisi pitää sitä vain omanani ilman että täytyy jokainen yksityiskohta repiä auki?

Olen Nuuskamuikkunen. Jos joudun kertomaan seikkailuistani (tai muista asioista) kerron ne hajalle ja lopulta kuulen vain oman kertomukseni kun yritän muistaa millaista jokin oikeasti oli.
Tarvitsen tilaa ja vapautta. Mahdollisuuden olla olematta mitään jos siltä ei tunnu. Kallis yksinäisyys, inhoan yksinäisyyttä mutta silti haluan että siihen on mahdollisuus.
Tai no yksinolo ja yksinäisyys on eri asioita.

Huomenna lääkäri. 09:30. x.x Pakkoko oli aamuaika varata kiitos vaan äiti.
Saan uuden reseptin ja juttelen sedälle vähän. Pitänee varmaan kertoa tuosta jouluromahduksesta ja. Niin.

Jåå. Puspus.

Kävin suihkussa! Haisin, v. bad, luultavasti siksi etten ole jaksanut käyttää deodoranttia pariin päivään. Kyllä, jaksanut. Kaikenlaisia pieniä naurettavuuksia oikeasti tulee tässä tilassa. Sellaisia mistä pitäisi selvitä mutta ei selviä.

Nyt olen siis puhdas. Istun pyyhe päällä ja tukka valuu vettä ja pitäisi jaksaa pukeakin. o__O Kaikkea sitä.

Heräsin siihen että ahdisti. Tai sitten alkoi ahdistaa heti kun heräsin, en ole varma. Hengitin pinnallisesti ja liian nopeasti, välillä liian syvään ja on kai aika hiton hyvä että makasin jo valmiiksi vaakatasossa. Onko se makasin? Kai se on. Suomi on hankala kieli.

Kuunnelkaa ihmiset Something Corporatea. Erityisesti kappale Down.

"Taste the saline rolling down your cheekbones
tell me that you're alone, tell me on the telephone
Feel your heart, it breaks within your chest now
try to get some rest now, sleep's not coming easy for a while, child"

Ei voi olla niin hieno. Ja silti on. Voi sydän.

Shawn Mullins lohduttaa yhä vähän. Lullaby. Kun setä laulaa että "Everything's gonna be alright, rock-a-bye" niin jostain syystä uskon sitä.

Äiti soitti. Sain sanottua miltä miusta tuntuu ja se sanoi että en pilaa mitään, että ei tarvitse ahdistua ja. En tiedä. En saa henkeä.

Nyt saan.

Miksei äiti soita?

Edit/
Tarkennamme. Tj.

Olin pyörtyä bussissa tänään kun ahdisti niin helvetisti. En tiennyt silloin vielä että miksi, oli vain niin jumalattoman paha olla ja olin satavarma että kuolen.
Sitten pääsin bussista ja kävelin kotiin pysäkiltä. Olo oli vähän parempi jonkin aikaa. Myöhemmin illalla sitten olin tupakalla parvekkeella kun tajusin sen.

Pilaan joulun. En jaksa siivota, en kykene siihen. Sitten mummot ahdistuvat kun täällä ei ole tiptop, sitten isä ja äiti ahdistuvat kun niiden äitejä ahistaa. See the pattern?
Kaikki selittävät että eihän se ole siisteyden juhla vaan yhdessäolon ja rakkauden ja niin. Sanokaapa se mummoilleni jos vaan uskallatte. I dare you.

No, tajuttuani tuon halusin vain itkeä (ei hyvä idea ulkona pakkasella joten skippasin) ja tärisin. Tärisen vieläkin, välillä, sellaisia hallitsemattomia kohtauksia ja tuntuu taas että kuolen. En pelkää, kuitenkaan, enemmän se on sellaista. Havaitsemista.

Btw, Häjyt on hyvä elokuva. o.O Se dialogi. <3

Eli nyt soi Juice Leskinen Grand Slam - Yölento.

Nyt pitäisi kai olla sitten jotain sanottavaa. Kun kerran piti tulla ihan sanomaankin.
Hassua miten äkkiä kaikki voikin tyhjetä. Noin vain, kuin vetäisi tulpan pois ja kaikki virtaa pienessä pyörteessä kadoksiin.

Olen kipeä. Sairas~ Mutta sama kai se on. Millä tavalla tiensä kulkee, meneekö sitten hyppimällä vai ryömiikö.

Moi olen angstiblogi. x.x Nyt vähän ryhtiä tähän touhuun taas.

Vuosi käy vähiin. Selvisin siitä! Ainakin näin pitkälle, ehkä selviän loputkin ja. Ehkä ensi vuonna on parempi olla, ehkä asiat järjestyvät. Pakko niiden on.
Millä järjestyvät kun itse sotken pahemmin. x.x

Haluisin olla niin kuin pitää. Enpä ole. Haluisin päästä irti toivottomasta rakastumisesta, haluisin jaksaa keskittyä johonkin toiseenkin ihmiseen kuin itseeni, haluisin jaksaa vakuutella ja todistaa.
Se ei vaan mene niin että haluamansa saa noin vain.
En tiiä mitä sitten pitäisi tehdä.
En kestä odotuksia. Enkä halua pettää niitä. Voi sydän.

En halua suhdetta nyt juuri tuon takia. Odotuksien ja sellaisen, suhde ei toimi niin että joku vain ottaa ja toinen vain antaa. En saisi tehtyä osuuttani joten en halua että saan kenenkään toisen osuutta.
Paitsi yhden, niin. Mutta sitä en koskaan saa. Siitä pitää päästä vain yli, siirtyä rakastumisesta rakastamiseen ja kaikki olisi hyvin. Ainakin siltä osin.

Raivostuttaa olla näin huono. Voimatonta raivoa, pienet nyrkit hakkaavat taivaankantta ja aivan turhaan, se vain venyy ja kestää ja sietää hiljaa.
Olen huono. Huonosti. Miten vain. En haluaisi olla mutta en tiedä miten muuttaisin tilannetta.
Pitää kai vain tehdä niin kuin Nina sanoi. Keskittyä vain tasan itseensä ja itkeä ja huutaa ja olla kamala ja sitten kun muutaman kuukauden päästä se on ohi, ne jotka on vielä siinä on rakkaita.
Mutta kun mä vaan haluisin rakastaa kaikkia. Niin rakastankin. Eri asia miten saan osoitettua sitä rakkautta.

En halua että kukaan ihastuu minuun. Mutta en siksi että haluaisin olla yksin, ei, sitä kammoan ja pelkään eniten maailmassa. Vaan siksi että siinä oikeasti saa vain näpeilleen, kun en pysty olemaan kunnolla. Haluaisin mutta en oikeasti pysty.
Eli se ei ole itsekäs halu, tällä kertaa. Vaan muiden hyvinvointia ajatellen, tiedän kokemuksesta millaista on räytyä ilman vastakaikua ja se ei ole kivaa.

En mie kenellekään mitään pahaa halua.