Your name is the only word that I can say

Huone täynnä kylmää~

Että Uniklubi onkin paska. x.x

Moi heräsin juuri, kello oli 16:54 kun haparoin puhelimen käteen ja olin että mitävittua ei tää voi näin mennä.

Rikoin siinä samalla sitten yhden tärkeän lupauksen tärkeälle ihmiselle.

Joo. Elämä on.


Hei vielä

Miten kuukausia aiemmin olinkin osannut ennustaa tämän tilan niin hyvin. ö.ö Viidessä rivissä.

785: Seuraaja

elävää ihmistä
oppisi rakastamaan vasta sitten
kun vanhan kahvin pinnalla on kelmu
ja ulkona harmaampaa
marraskuu, Gogolin kirjoissa

-


Puolielämäkerrallista tajunnanvirtaa, on yö.

Tammikuun puolivälissä sataa vettä, tuuli työntää ikkunoita olohuoneeseen kun ikkunoiden ja olohuoneiden takana ihmiset huuhtovat mielialalääkkeet alas väljähtäneellä kivennäisvedellä, kaiuttimissa soi vaihtoehtorock ja kissa makaa sohvalla, tuijottaa syyttävästi. Mikset anna huomiota, sinä noita.

Ette te minua tunne, ette tiedä minusta vuosienkaan jälkeen, ei täällä kukaan tunne ketään eikä itseään, sitä saa hakea koko ikänsä ja kun se on ohi niin kaikki olikin tässä, aika loppui kesken.

Tammikuun puolivälissä tuuli työntää ikkunoita olohuoneeseen, joulukuusi vapisee ikkunan takana ja ravistaa neulaset lattialle, se päätti viimein kuolla tai sitten pelkää. Kissa makaa sohvalla, pillerit takertuvat kurkkuun, koko ikänsä hakee ja kaikki onkin tässä. Sataa vettä.


It's the hat

Oltiin lauantaina viihteellä, Tiuku ja sen uusi mies Mica/Mika en tiedä (kiva mies <3) ja Leevi ja minä.
Olin aika humalassa. :D Ihan sopivasti, askel vähän ehkä välillä heitti muttei ollut paha olo.
Lainasin Leevin hattua baariin.

Ja vientiä riitti! o.O Olin ihan hämilläni kun kaksi vai kolme miestä ja yksi pariskunta yritti iskeä. Aloitin puoliflirttailun sen pariskunnan naisedustajan kanssa ja sitten kävi ilmi että sillä on poikaystävä mukana ja sitten muita kavereita (ne miehet) ja sitten jotenkin päädyin hengaamaan niiden kanssa enkä oman seurueeni. :D Johtuu ehkä siitäkin että seurue meni yläkertaan kuuntelemaan huonoa musiikkia ja mie jäin sitten rokkipuolelle alas niiden uusien kanssa.

Sain koko illan siiderihuikkia siltä tytöltä. \o/ Score!
Ja sitten se sanoi että jos haluan niin se kysyy poikaystävältään että ottavatko mut kolmanneksi. :D Menin kysymyksestä ihan o____o ko eihän multa koskaan tuommosia oo kysytty. Tai muutakaan vastaavaa paitsi jos kysyjä on 30+ mies 3+ promillen humalassa. :<

En mä sit mennyt kuitenkaan. :D Olihan se poika ihan söpö ja tyttökin, mutta silti. Emmä. Not me, mä haluun olla sit sen pariskunnan toinen puolisko tai sitten kolme tasavertaista ei-pariskuntalaista tj.

Mutta oli kivaa. :D Se on pääasia, sitä paitsi Kallen kanssa oli hauska tanssia koko ilta vaikka poikaparka ei sitten päätteeksi saanutkaan Laika-hyvää. :D


What would Brian Boytano do?

Kirjoitetaanko se edes Boytano vai Boitano? Sama kai tuo, ajatus on tärkein.

Oon aina ihan mehuissani La Resistance-laulun aikana. :D En tiedä miksi, mulla on joku ihme fetissi vapaustaistelijoihin. Joskus 16 ja 20 ikävuoden välillä näin lähestulkoon pelkästään sellaisia uniakin. Aina joku vapaustaistelu tai kapina ja minä tietty kapinallisten puolella, yleensä johtajana. Että ne oli kivoja. n.n

Sama oli Prätkähiirien kolme viimeistä jaksoa, Olipa kerran Marsissa 1-3. Parhaat jaksot. <3 Tahtoo ne! Mutta mistään ei löydy, Ganjuskalla on kuulemma nauhalla mutta mitenhän ne saisi mullekin kopsittua. o.- Pitää pohtia. Enihuu, ykkösjakson lopussa Laikapentu oli ihan OMG SQUEEE~<3 ** kun hiiret oli saanut siipeensä ja pahasti. :D Ihme fiksaatioita.

Vointi on ihan hyvä. Tohtorisetä tuplasi lääkeannoksen ja se on auttanut, kuulemma kaamosaikaan monet ottaa vahvempaa annosta ja sitten kun tulee kesä niin vähempi. Pop. Tj. Kunhan on taas parempi olo niin sama se mulle vaikka söisin pieniä kiviä.

Lauantaina Tiuku tulee. <3 Mennään sen ja sen uuden poikaystävän kanssa Leevin luokse. Tulee niin kivaa. <3 Vanha jengi koossa taas, paitsi se Mika nyt on uusi mutta ehkä se pärjää. Ehkä ei, on vähän kulttuurishokki kyllä ko minä ja Leevi yhtä aikaa. :D Naja.

Jåå. Ei mulla kai muuta. Ei taaskaan mitään tähdellistä, mutta onko mun blogeissa muka koskaan? :D


Counting Crows - A Long December

I guess the winter makes you laugh a little slower,
makes you talk a little lower
about the things you could not show her
And it's been a long December and there's reason to believe:
maybe this year will be better than the last

Joo. Toi sanoo oikeestaan kaiken.
Recovering the Satellites on hyvä levy. Sydän.


Tää on Tuille~

vaikka kuinka tietäisi
oman parhaansa
millä sitä väistät
joka kulkee tuoksuissa
astuu valokuvista
ryömii peiton alle ja lämmittää unia
viiltää veneenä ikävän vesiä

millä sitä tuntoat
joka ei ole siinä lähellä
kosketuksen matkan päässä
kun lähellä on kauempana
kuin kaukana jossa se kulkee

-------------------------------------------------
Löysin arkistoistani. Voimia. <3


And I'm sleeping in your living room

Nyt on Jean-Luc leikattu. Kolliparka, ei pitäisi miesten ruveta tässä talossa isottelemaan. :D Lähtee kivekset.
Moi olen nutcracker. o__O No hui.

Nyt sitten odotellaan koska poika herää. Kisuneiti on hoidossa Saijan luona, se haetaan tänään takaisin tai huomenna jos se vain viihtyy siellä. Saija lähetti eilen iltapäivällä viestin jossa kertoi että neiti vain lymyää verhoissa ja mutisee. :D Söpöä.

Missähän mun boytoy taas on. o.- Nukkumassa varmaan, niin sen kyllä pitäisikin. Parkapieni valvoo aina vaan kun ei huvita nukkua.
Ja sitten se on väsy ja äkäilee mulle. x.x Kivakiitti.
No on se silti maailman hienoin pentu. <3 Ni. Asuu vaan turhan kaukana, Pohjois-Ruotsiin on paha halia. Ja halin se kyllä tarvitsisi. o.- Tiukan emorutistuksen.

Tuntuu että miulta on varastettu vuosi. Vuosi nuoruudestani, haha. (Winona. <3 Angelina. <3) Mutta ninq. Mikään ei ole varsinaisesti edennyt, paitsi henkinen kasvuni. Laiha lohtu kun joskus pitäisi saada elämäkin valmiiksi ja elää sitä.
Vuosi. 1/24 elämästäni. Tunti joka vuorokaudesta. o.O'

Kuukauden päästä synttärit. 24. Onneksi on vielä sitten vuosi aikaa ennen kuin on 25. Tosin en tiedä mitä väliä sillä on, jotain tuntuu olevan.

Kämpässäni kummittelee. Näkyy ja kuuluu välillä juttuja ja nyt joulun aikaan joku on keksinyt nykiä minuu hihasta tai lahkeesta vaikka paikalla ei ole ketään ja kissatkin unessa sohvalla.
Pitäisi löytää jostain joku luotettava haamukirjoittaja. Tai kaveri jonka kanssa pelata spiritismiä. Selvittää mitä arvon hengellä on mahdollisesti asiaa niin voidaan kumpikin taas rauhoittua.


You say you've met a girl who thinks really deep thoughts

Now what's so amazing about really deep thoughts?
Tori Amos. <3 Ihana nainen. Silent all these years on hyvä kappale.

Katseltiin Saijan ja Lassen luona Fantastic four.
Onkohan sen jatko-osa sitten Fabulous five? :D

Tohtorisetä tuplasi lääkityksen, sanoi että kaamosaikaan moni tekee niin. Mikäs siinä kun ei siitä mulle haittaakaan oo. ^^

Olen yhä maaninen. Tai olisin jos jaksaisin plaaaaah. Tahtois kirjoittaa runoja mutta ei oikein irtoa. Ynf.

Tai proosaa tai mitä vaan. Ääääää.
Moi oon kypsä ja aikuinen ihminen. :D

Missä mun boytoy on? :E Kuka vohki sen? Ei ole moneen päivään näkynyt MUR.