Your name is the only word that I can say

Näytetään bloggaukset elokuulta 2006.

Uskaltaisitko lähteä yksinäisen merenkulkijan toveriksi?

Sorstalan :[ (poeka) says:
mitä te?
Laika [all stories are true] says:
mitäs. taija lähti seksimessuille ja mä jäin pelaan pleikkaa. :D

Taija siis lähti messuille avustajaksi kun tuttava on pyörätuolissa. Ninq. Ja minä kotileskeilen täällä sillä aikaa.

Mitäs. Oli häät. Oli kivaa, en osaa kertoilla niistä juuri enempää. Enkä haluu. :D Sori ny, mutta en haluu tarinoida sitä palasiksi. Minun päivä. No, meidän.

Outo olo. Sellainen että sanoja on niin paljon että halkeaa mutta ei mitään sanottavaa johon niitä käyttäisi. Muutenkin jotenkin kumma. Olen hirveän katkera kaikille jotka alkaa opiskella nyt, mäkin haluan oppia uusia kiinnostavia asioita ja käydä kursseja. Haluan löytää oman alani, tällä hetkellä ainoa mikä kiinnostaa tosissaan on kirjoittaminen. :D Ahahahaha moi laura, ei sillä elä. Mutta mikä muukaan kuin kirjoittaja voi tulla ihmisestä, jota kiinnostaa kaikki vähän mutta ei mikään syvällisesti?

Eikä helpota että uskon oikeasti osaavani kirjoittaa. Olen siinä hyvä. (Saako niin sanoa? o.O Tai uskoa?) Mutta toisaalta näitä tällaisia päiviä on aivan liikaa, näitä kun on sanoja mutta ei sanottavaa. Olsiko minusta siihen, kirjoittamaan paskaa kun ei hyvää irtoa, ja tekemään siitä paskasta edes kelvollista? En tiiä.

Nojoo. Mulla on tylsää. Huomenna sedän häihin, jos on kuuma niin mulla ei oo päällepantavaa. :D Namnam.

HAJOILEN! D:

Njoo. Emmätiä. :D Oikeen mitään. Oon taas ihan yliherkkä kaikelle mitä boytoy sanoo. Ja kun sillä on kiukkuaika taas niin se sanoo aika ikäviä tämän tästä ja sitten minä hätäännyn. -.-' Tyhmistä. Miksei me vaan osata olla? Tai minä. Kun tällaisia ihmisiä joiden kanssa ei vaan osaa olla ihmisiksi on useampikin niin vika on kai tässä päässä si. o.-

Läpäläpäläpä en osaa lopettaa. Tää on sitä mitä seuraa kun on sanoja mutta ei asiaa. x.X

Ja nyt minä tyhmä vielä erikseen kaivan ikäviä asioita irti tuosta pojasta. :D Ei jeesus miten voi ihminen olla tyhmä. :D