Erilaisia oppijoita

Kasvatustieteiden luennon aiheena oli eriyttäminen.

Pitkin luentoa luentosaliin valui opiskelijoita keskeyttäen luennoitsijan äänekkäällä mekastuksellaan. Kyseiset opiskelijat asettuivat paikoilleen ja hiljenivät. Kuitenkin luennon loppupuolella heille tarjoutui jälleen tilaisuus avata suunsa: heidän mielestään luennoitsija oli väärässä.

Luennoitsija oli esittänyt, että koska luokka koostuu erilaisista ja eritasoisista oppijoista, on hyödyllisempää oppijan kannalta, jos hän saa tarvittaessa käyttää apuvälineitä. Esimerkiksi, jos oppilaalle kertolaskut tuottavat suurta päänvaivaa ja estävät tehtäväkokonaisuuden tekemisen, on hyödyllisempää antaa oppilaan käyttää vaikkapa kertolaskutaulukkoa apuvälineenä. Näin hän pystyy suorittamaan laskukokonaisuuden ja mikä tärkeintä, oppii periaatteen.

Vastustajien mielestä tämä kuitenkin luo automaattisesti kiusaamistilanteen. Oppilaasta, joka joutuu käyttämään apuvälinettä opiskelussaan, tulee kiusattu. Parempi vaihtoehto heidän mielestään olisi joko pakottaa oppilas opettelemaan kertotaulu, silläkin uhalla, että oppilas ei sitä opi, eikä pysty osallistumaan opetukseen. Toinen vaihtoehto oli heidän mielestään siirtää oppilas erityisopetukseen.

Salissa nousi melkoinen keskustelu ja vastustajien niin kutsutut väittämät kumottiin täysin. Mietitäänpä vaikka tilannetta, jossa oppilas tarvitsee liikkumiseensa apuvälineen – kainalosauvat tai pyörätuolin. Oman kokemukseni perusteella näistä ei synny automaattisesti kiusaamistilannetta, vaan päinvastoin: kaikki haluavatkin kokeilla yhden kainalosauvoja tai pyörätuolia. Jos kiusaamistilanne syntyy tässä tai vastaavassa tilanteessa, on syy jossain muussa kuin apuvälineen käyttämisessä.

Luennon päätyttyä nämä vastustajat alkoivat marista siitä, että luento oli huono, eikä luennoitsija ollut kertonut heille, mitä eriyttämisellä oikeastaan tarkoitetaan. Näinköhän?

Mietitäänpä: Ensinnäkin, jos opiskelijat olisivat tulleet luennolle ajoissa, kuten olisi oletusarvoista, he olisivat kuulleet myös luennon alun, jossa asia selitettiin. Eihän luennoitsija voi palata jatkuvasti alkuun, sillä silloin hän ei ehtisi käydä kaikkia tarpeellisia asioita läpi. Toiseksi, jos nämä opiskelijat olisivat opiskelijauransa aikana keskittyneet oppimaan taitoja, kuten kuuntelemista, he olisivat ymmärtäneet, että luennoitsija selitti hyvin monipuolisesti eriyttämisen käsitettä monista eri näkökulmista. Ja kun yksi opiskelijoista pyysi luennoitsijaa tiivistämään kahden tunnin luennon viiteen sanaan, luennoitsija antoi viisi teemaan liittyvää peruskäsitettä. Opiskelija oli kuitenkin tyytymätön: "Eikö se voinut muodostaa niistä vaikka lausetta!"

En malta olla jälleen toistamatta sitä, että minun mielestäni on hyödyllisempää oppia sellaisia taitoja, joilla on jotain relevanssia elettävän todellisuuden kanssa. Yhä kasvavassa määrin luokissa on erilaisia oppijoita, ja yleisin kysymys on miksi: Miksi me tehdään tätä? Miksi meidän täytyy osata tämä? Ja silloin opettajan on osattava perustella.

Onnea vain näiden opiskelijoiden opettajauralle ja heidän täysin homogeeniselle luokalleen!