Muodonmuutoksia

Kirjoitin illalla sähköpostia pikkuserkulleni, josta en vielä eilen ollut koskaan kuullut yhtään mitään. Itseasiassa en ole aivan varma onko tämä Ossi-niminen nuori mies etäinen pikkuserkkuni tai ylipäätään minulle mitään sukua, vaikka toisaalta voisin melkein pistää pääni pantiksi, että on. Onhan sukunimeni on NIIN outo ja harvinainen, että kaikkien tuota nimeä kantavien on pakko olla sukua keskenään tavalla tai toisella.

Isän suku on jäänyt minulle etäiseksi, ja vuosien mittaan tuo etäisyys on vain kasvanut. Suunnitelmissa onkin ollut tavata isän puolen sukulaisia, joita en ole vuosiin vuosiin nähnyt. Minulla on tällä hetkellä vain aihetodisteita tämän Ossin pikkuserkkuudesta, joten asiasta olisi todella hauska saada varmuus.

Ehkäpä Ossi lukee blogiani. :)

Vaalit lähestyvät, joten oli pakko kokeilla ensimmäistä vaalikonetta. Tulos ei suuremmin yllättänyt, vihreää ja punaista. Tosin se punainen sai tällä kertaa aiempaa syvempiä sävyjä. Suomessa uhkaavasti yltyvä uusliberalismi ja siihen liittyvä kaksinaismoralismi vaatiikin positiivisia vastavoimia. Valtio (=me kaikki) ei saa paeta vastuutaan kansalaisten yhtäläisestä oikeudesta hyvinvointiin.

Käyn siis aikanaan äänestämässä.

Istuin tähän koneen ääreen kirjoittaakseni muutaman rivin. Mitään ihmeempää ei tule mieleen. Ehkä se on ihan hyvä. Tai no, oli aika kiva tehdä pitkästä aikaa lumitöitä.

Näin viime yönä unta, jonka selittäminen ei eilisiltaisen pähkäilyn jälkeen vaadi suuria taitoja. Olin nimittäin juuri menossa omiin häihini, mutta päätin sitten kuitenkin jostain kumman syystä lähteä kesken kaiken kyläilemään J:n luokse Teksasiin. Lentokentällä huomasin, ettei minulla ollutkaan yhtään rahaa, joten päätin sittenkin palata takaisin mieheni luo.

M kävi tänään sopivasti kyläilemässä, ja juttelimmekin pitkään hänen tilanteestaan. Keskustelu lievitti hieman ärtymystäni, vaikka taisin sanoa joitain asioita turhan kärkevästi. M tietää seilaavansa tuntemattomilla vesillä, mutta on päättänyt ottaa kaiken vastaan sellaisena kuin se tulee. Ihan terve asenne.

Veljeni M:n avioliitto jaksaa edelleen mietityttää. Itseasiassa kihisen paraikaa pienimuotoista raivoa. Kuulin nimittäin, että M on päättänyt pistää myyntiin talonsa, josta hän lunasti H:n ulos vain vajaa pari kuukautta sitten, ja ostaa uuden talon yhdessä H:n kanssa kirkonkylältä.

Ymmärrän toisaalta ihan hyvin, että he yrittävät rakentaa avioliittoaan uudelleen neutraalilla maaperällä. Ei paikkaan sidottuja muistoja syrjähyppyjen aikaisilla sijoilla, etenkin kun H:n rakastaja päätti lopulta palata vaimonsa luo naapuriin tien toiselle puolelle. Ja onhan lastenkin kannalta parempi vielä yrittää, kai? M joutuu kuitenkin tekemään todella suuria uhrauksia, jotta saisi H:n takaisin. Kaikki draaman käänteet ovat tapahtuneet henkeäsalpaavan nopeasti. Lisäksi tuntuu, kuin tapahtumat etenisivät koko ajan H:n ehdoilla. Voin tietysti olla väärässä, sillä nykyinen näkemykseni H:sta on lähinnä halveksivan inhon sävyttämä. Ehkäpä H yrittää tosissaan, ja ehkäpä M tosiaan rakastaa vaimoaan niin paljon, että on valmis antamaan kaiken anteeksi. Pelkään kuitenkin, että tilanne ei ole ihan näin "kaunis".

Tiedän, miten ylpeä M on talostaan, jonka hän rakensi omalle perheelleen, ja vieläpä suvullemme toista sataa vuotta kuuluneelle upealle tontille. Isoäitini tulee pahoittamaan mielensä, sillä hän ei ollut missään vaiheessa halukas myymään tonttia suvun ulkopuolisille. Nyt näin on kuitenkin käymässä. Mutta tärkeintä on tietenkin veljeni hyvinvointi.

Eilinen kivien nostelu tuntuu lihaksissa ja jänteissä, ja olo on vähän kuin teilatulla. Tukalaa oloa lisää pikku kuume.

Taidanpa tehdä lohdutukseksi jotain hyvää pikkupurtavaa.

Talvimasennus yrittää yllättää kaikista varotoimista huolimatta. Kävelylenkillä yritinkin imeä itseeni kaiken himmeisiin auringon pilkahduksiin sisältyvän energian, jotta tulevat sadepäivät eivät tuntuisi niin synkiltä.

Mieltä piristi kummasti myös, kun sain tehtyä kaktuspenkkini perustukset valmiiksi. Tarvittavien kivien haalimisessa lähimaastosta oli oma vaivansa, mutta lopputuloksesta tullee aika hauska. Valitettavasti pitää odottaa kevääseen, että saan istutettua kaktukset paikalleen.

Alan olla aika kyllästynyt tähän tammikuiseen tuhruun ja vesisateeseen. Sataisi edes räntää, niin sää tuntuisi vähän normaalimmalta. Pohjoissaksalainen ilmasto ei enää tunnu ajatuksena lainkaan niin kivalta.

Pohditaankohan Siperian Verhojanskissa ilmastonmuutosta? Sinne on huomiseksi luvattu kipakkaa talvisäätä, selkeää ja 58 astetta pakkasta. Paikkakunnalla asuvat ovat aika urheita yksilöitä.

Ei pitäisi koskaan mennä ruokakauppaan nälkäisenä, koska herkkuja notkuvien hyllyjen keskellä katoaa kaikki suhteellisuudentaju. Kassalla löysin kärrystäni suklaakeksejä, Aino-uuniomenajäätelöä, tarjoussuklaakonvehteja ja vielä suklaapatukan kotimatkaa varten. Näillähän se nälkä lähtee. No, olihan siellä kärryssä kaikenlaista muutakin ja kauppalasku sen mukainen. Eipä tarvitse käydä kaupassa viikkoon, toivon mukaan.

Olen kuulevinani paahteisten aavikoiden kutsun, mutta minkäs teen. Davis-vuoret saavat odottaa suotuisampia aikoja.