http://hulivilipoika.blogspot.fi/2014/08/pelastakaa-siskot-ry-micha-witkowskin.html
Picture it: kommunistiajan Puolan ensimmäinen Shame-kulkue, jossa lumpuista tehtyjä sateenkaarilippuja kantavat melkoiset miehenpuolet. Kulkueen keulakuvina ovat Kaunis Cincillia, Suutarin Katariina, Joaska Myllärinakka ja Teurastajan Katarzyna. Heidän perässään kihertävät Pilluncia, Sauna Lucia sekä Pyhä Reliikki-Maria eli Kaikkien Pappien Rakastaja. Hännänhuippuna laahustaa vielä tippapulloon nojaten Zdzislaw Aidsinen, joka yrittää kovasti huutaa iskulauseita muiden mukana: ”Siskot ei toistensa kanssa lesboile! Me tarvitaan heterolihaa!”
Moista kulkuetta ei tietysti koskaan järjestetty, mutta sen hulvaton henkilögalleria marssii lukijan eteen Michal Witkowskin kirjassa Hutsula (Lubiewo, 2007, suom. Tapani Kärkkäinen). Kirjassa toimittajaksi tekeytynyt ”Michal Witkowski” – lempinimeltään Lumikki – haluaa luoda hinttarien oman Decameronen haastattelemalla vanhoja neitihomoja heidän elämästään kommunistisen Puolan homoalakulttuurissa. Nämä vanhan maailman siskot puhuivat itsestään feminiinimuodossa, keimailivat työkseen ja yrittivät pokata heterojulleja puistokäymälöissä ja kasarmeilla. Pisuaarit olivat siskoille yhtä pyhiä kuin nykyiset kauppakeskukset keskiluokalle, mutta nyt luukulle on pantu lappu. Kaapista on tultu ulos, ja Puolan uudet emansipoituneet gayt ovat kääntäneet vääräuskoisille siskoille selkänsä. ”Ne ajat ovat menneet, perse on kuivettunut, kaikki on menneen talven lumia!” summaa Lumikin haastattelema vanharouva Patricia.
Lumikki-Michal ei ole mikään puolueeton homokansanperinteen kerääjä, vaan haastateltaviensa tapaan hän on ”vanha, suvaitsematon, epäurheilullinen, ilkeä ja maneerinen sisko, kuuro teidän diskursseillenne ihan kuin lihakauppa kuuden jälkeen kommunismin aikaan”. Hänen kokoamistaan tarinoista rakentuu kirjan edetessä Puolan Suuri Siskoatlas ja kartta kadonneesta maailmasta, jossa homot olivat lainsuojattomina ja kävivät vessassa sydämen asialla. Siinä maailmassa heillä oli oma selkeä roolinsa nyrkin ja kusirännin välissä, mutta järjestelmän sorruttua he jäivät tyhjän päälle kuin itäblokin mummot, joiden säästöt inflaatio söi. Siskoista tuli ennen pitkää homoeetoksen häpeäpilkkuja, mikä saa Michalin puhisemaan:
”Ahaa, mietin mielessäni, nyt saa riittää, otan pilluni ja käyn. Lähden tieheni ja menen omalle huovalleni, kuusikymmentäluvulle, seitsemänkymmentäluvulle, lasipurkkiin pannun tomaattikeiton äärelle, jota Eläkeläistanttani nro 2 on tuonut Spolemin kanttiinista. Heidän seuraansa minä menen. Me puistojen ja assanvessojen hinttarit, me maneerien kuningattaret, uuden Puolan – Kolmannen Tasavallan – marginaalissa kuin paise perseessä. Nostan helmani ja käyn. Lähden kirjoittamaan.”
Nykyiseen out and proud -homoelämään verrattuna vanha siskokulttuuri kuvataan suorastaan vallankumouksellisena, vaikka se oli sitä paljolti olosuhteiden pakosta:
”– – mikään ei ole enää niin kuin ennen. Ei ole sotilaita eikä puistoa, ja hintit pitävät hauskaa viimeistä huutoa olevissa hienoissa baareissa, joissa on muodikasta näyttäytyä – joka paikka täynnä toimittajia ja muita silmäätekeviä. Eikä enää ole hinttejä, kaikki ovat gay. Solarium, tekno ja muut hömpänpömpät. Mikään ei enää haiskahda likaiselta eikä rikolliselta. Kaikki vaan pitävät hauskaa. Mutta ennen… Ennen seistiin kadun varressa tai kusiputkan räystään alla, ja oli heti selvää että nyt oltiin tekemisissä jonkin likaisen kanssa.”
Puolassa niin kuin kaikkialla muuallakin on tietysti aina ollut myös miehekkäitä homoja, mutta heitä ei Hutsulassa nähdä lainkaan. Miehen rooli on varattu heteroille, joita ranteita heiluttavat, muhkeamahaiset ja läpeensä rasvaiset siskot tarinoissaan iskevät. Näin nimenomaan siskoista tulee symboli kaikelle sille, mikä homokulttuurista on hävinnyt emansipaation myötä.
Homo-ostalgiaa
Hutsulan voi sanoa edustavan entisissä sosialistimaissa yleistynyttä itänostalgiaa eli ostalgiaa, mutta kirjassa muistetaan toki myös kommunismin aikaisen homoelämän ongelmia, kuten poliisiratsioita, brutaaleja viharikoksia ja sukupuolitauteja, joista kerrotaan siekailemattomaan tyyliin. Esimerkiksi aids oli yhtä kuin ”Erikoistarjous! Kaikki Egyptin kymmenen vitsausta kerralla!”.
Homojen suhdetta kommunismiin kuvataan ”kommunistisiskojen” tai ”systeemisiskojen” kautta. Poliisiratsioissa kiinni jääneet homot pääsivät nopeasti pälkähästä, jos he kuuluivat puolueeseen tai olivat muuten hoitaneet asiansa hyvin. Muut taas joutuivat kiven sisään pitkiksi ajoiksi. Uhmalle ei ollut yksinkertaisesti tilaa:
”En tunne niiltä ajoilta ainuttakaan kapinallista siskoa tai ”systeemi vittuun” -siskoa. En yhtään Taistelevaa Siskoa. – – Naisellinen alistuminen, joka oli niin tyypillistä siskoille ja entisaikojen (vapautumisen aikaa edeltäville) naisille, ei jättänyt tilaa kapinoinnille. Siskot halusivat antaa persettä systeemille, olla passiivisia ja kuuliaisia… Tai sitten elellä haavemaailmoissaan ja vähät välittää todellisuudesta. Enkä voi moittia heitä siitä.”
Hutsula kuitenkin antaa ymmärtää, että myös nykyhomot ovat omalla tavallaan passiivisia ja kuuliaisia – kuuliaisia emansipaatioideologialle sekä kulutus- ja kauneusihanteille, jotka he ovat nielaisseet karvattomuuksineen kaikkineen. Suurin synti on se, että emansipoituneet homot eivät ole kovin suvaitsevia niitä kohtaan, jotka eivät halua elää sisäsiistiä homoelämää tai jotka eivät ole riittävän hoikkia tai ”miehekkäitä”. Tämä vanhan ja uuden maailman kohtaaminen ja siihen liittyvä homokulttuurivallankumous tiivistyy satiiriseen kohtaukseen, jossa Lumikki kuuntelee kultivoituneen gayn läksytystä ”Hutsulaksi” nimetyllä homojen kruisailurannalla:
”Raotan suuta ja olen jo käymässä toimeen, kun reidet alkavatkin liikehtiä levottomasti, että ei ei, että adoptio-oikeus, että vapautuminen, oikeus avioliittoon, Vihreä puolue ja ylipäätäänkin oma mies, vakikumppani, turvaseksi (oman kumppanin kanssa), kortsut. Me ollaan sivistynyttä väkeä ja halutaan hoitaa hommat siististi ja eettisesti, niin että yhteiskunta hyväksyy, valkoisin hansikkain (kunhan eivät vaan tahriintuisi). Ja hän alkaa valistaa minua, että juuri minun kaltaisteni takia ihmisten kuva homoista on niin surkea, että me (eli minä ja Eläkeläistantat ja Vaaleatukkainen ja muu dyynikansa) puuhailemme kuin koirat pusikoissa, kun he taas lähestyvät meitä tarjoamalla pallopeliä, urheilua ja fyysisyyttä ja haluavat vapauttaa meidät postkruisailu- ja pre-emansipaatioajan alennustilasta – sanalla sanoen: haluavat saada meidät mukaan tekemään jotain hyödyllistä. Naismaiset ja läskit älkööt vaivautuko.”
Siskojen pannaanjulistamisen lisäksi homokulttuurin muuttuminen näkyy selkeimmin juuri suhtautumisessa seksiin, joka mullistui aids-kriisin myötä. Hutsulassa muutos henkilöityy ”steriloituun, tyystin antiseptiseen ja medikalisoituneeseen” Apteekkariakkaan:
”– Ja tytöt, spermaa ei sitten mistään hinnasta saa hieroa ihoonsa!
– Eikä koskettaa kyrvällä naamaa, jos parranajosta on vähemmän kuin neljä tuntia, voi olla mikrohaavoja…
– Eikä voidella persreikää Nivealla, koska kortsuun voi tulla voiteesta mikrohaavoja…
– Eikä pestä hampaita ennen suihinottoa! Koska siitäkin voi tulla mikrohaavoja…
– No eikä ylipäätään saa ottaa suihin. Kosketat kyrvällä hammasta – aids, kosketat parranajossa tulleeseen haavaan – sama juttu, kosketat sitä [kiimalima]pisaraa – hauta aukeaa. Nykyään ei voi tehdä enää yhtään mitään.
Apteekkariakka ottaa esiin Vichy Thermal -kasvovesipullon ja suihkauttelee siitä kalpealle iholleen. Hän sanoo:
– Pitää viilentää ihoa, mikroainesosat myös rauhoittavat auringonärsytystä.”
Hutsula on kirjana hieman epätasainen ja sinne tänne rönsyilevä kokonaisuus, mutta se tarjoaa kertakaikkisen hihityttävän lukukokemuksen. Suomalainen lukija voi kiittää tästä ennen kaikkea Tapani Kärkkäisen orgastista suomennosta, jossa dialogi luistaa kuin rasvattu ja supisuomalaiselta kuulostavia säädyttömyyksiä satelee kuin munankuvia Manhuntissa. Myös homoslangi on hienosti hallussa, mikä on käännöksen uskottavuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
96-lehdessä 1970-luvun alussa vilahtaneista Harmooni-Siskoista olisi varmasti ollut vastinetta puolalaiskollegoilleen. Tytöt olivat kuulemma saaneet vartioitua siveyttä niin hyvästi, ettei siitä ollut näkynyt häivääkään. ”Yritämme – – tuoda iloa niin köyhille kuin rikkahillekin. Etupäässä köyhille ja takapäästä rikkahille. Toivomme ihmisten yhtyvän meihin ja tarkoitusperiimme ja ilolla työmme vastaanottaman!”
Siskojen sukupuutto
Kun laskin Hutsulan kädestäni, teki taas mieleni huokaista: mihin kummaan katosivat siskot? Siskojen sukupuutto ei suinkaan ole rautaesiripun romahduksesta johtuva puolalainen ilmiö, vaan ”naismaista” homomiestä kuvaava sisko-käsite on ollut ahkerassa käytössä Suomessakin. Vielä 1970-luvun alussa 96-homolehti julkaisi useita juttuja, joissa valotettiin ”siskojen puolimaailmaa”, mutta käsite tuntui häviävän käytöstä 1980-luvulle tultaessa ja kaikki alkoivat olla vain homoja. Ehkä englannin homoslangista lainattu sister koki monen muun slangisanan kohtalon ja menetti hohtonsa tai ehkä siskouteen liittynyttä naisen roolin omaksumista alettiin pitää pahana, kun samalla yritettiin kaikin tavoin ehkäistä homojen naismaisuuteen liittyneitä ympäristön ennakkoluuloja – mene ja tiedä.
Neitihomot sinänsä eivät ole kadonneet yhtään mihinkään, mutta meistä/heistä ei vain puhuta enää siskoina, mitä pidän suurena menetyksenä. Kun ilmiö on olemassa, mutta sille ei ole nimeä, jäädään häilymään jonnekin kielen ulkopuolelle kuin tauti, jota ei ole vielä sairausluokituksessa. Jäljellä on todella vain käsite neitihomo, joka on yksinomaan kielteinen, kun taas sisko on sinänsä neutraali sana ja siskous oli kokonainen yhteisöllinen elämäntapa, johon homomies saattoi halutessaan sitoutua ja rakentaa sen varaan identiteettiään. Vain yksi asia on ennallaan: homokulttuurissa saattaa yhä edelleen olla suuri synti, jos on liian naismainen. Naismaisuus on sallittua vain drag queeneille.
”Siskot, eli niinsanotusti naismaisesti esiintyvät miehet, nimenomaan hinttisellaiset, on kaikkien kynsissä ja hampaissa, ei niistä ihmeemmin diggata heteroitten ku sen toisen leirinkään parissa. Pähkinänkuaressa asian ilmaistakseni siskot on hinttikulttuurin mustalaiset, syrjitty vähemmistö, johon ympäristön suhtautuminen on huamattavan negatiivisesti tunnevärittynyttä”, kirjoitti 96-lehden kolumnisti ”Bibinette” numerossa 1–2/75. Aikaa on kulunut pian 40 vuotta, mutta mikään ei tunnu muuttuneen. Sisko-sanasta luopuminen ei siis ole ainakaan edistänyt vapautumista tai suvaitsevaisuutta.
Harva A&F:n paitaan verhoutunut homobaarin salibarbi sanoisi selvin päin hakevansa ennen kaikkea naismaista miestä. Naismaisella kun tarkoitetaan yleensä ranteita heiluttavaa kiljukaulaa, jolla on napapaita ja aivojen tilalla hattara. Naismaiset homot ovat pinnallisia ja tyhmiä, koska naiset ovat pinnallisia ja tyhmiä. Niinkö? Todellisuudessa siskous on hyvin kirjavaa ja siskoja riittää moneen suklaajunaan. Itse opin viimeistään 18 vuoden Etelä-Pohjanmaa-internaatin ja sen jälkeisen intensiiviterapian myötä, että ”naismaisuutensa” kanssa voi hyvin elää ja pärjätä, kun siihen suhtautuu ymmärtäväisesti ja osaa nauraa itselleen, muiden asenteille ja ylipäätään älyttömille sukupuolirooleille.
Naismaisuus ei tarkoita sitä, että on sellainen kuin naiset yleensä ovat, koska naiset nyt yleensä ovat aika monenlaisia ja koska monella naisellakin on vaikeuksia sopeutua tähän mystiseen naismaisuuteen. Pikemmin naismaisuudessa on kyse tietyistä naisiin liitettävistä ennakkoluuloista, eräänlaisesta naisen karikatyyrista. Kun näitä piirteitä tunnistaa itsessään – tai kun muut tunnistavat niitä sinussa jo pienestä pitäen –, niitä pitäisi ilmeisesti koettaa kaikin tavoin hillitä kelvatakseen miehenä ja homomiehenä (vrt. englannin ilmaus tone down the camp factor). Itse en kuitenkaan tapellut koulujen pihoilla 12:ta vuotta vain siksi, että voisin isona poikana panna sordiinoa aktini päälle. Ei, mieluummin päästelen kuin säästelen ja nauran raikuvasti sen merkiksi, että kaikki ”miehekkyys” ja ”naisellisuus” on yhtä häilyvää ja rakennettua. Ylpeyden takaa voi toki tunnistaa myös oman surun siitä, että joutui jo lapsena kuulemaan aikuisilta sen tyyppisiä kommentteja, että ”muut pojat menevät olympialaisiin, mutta sinä menet Miss Universum -kisoihin, kunhan ensin laihdutat”.
No niin, pojat. Näyttäkää te ensin mulle ne olympiamitalit, niin mä näytän teille mun kruunun. Armi motherfuckin' Kuusela has entered the building.
”Suurin osa siskoista ei ole transseksualisteja, vaan diggaa sitä ylikokosta clittaansa sangen paljon. Tää on ihan okei ja niinku pitääkin. Jos mä heittäytyisin runolliseks ja lankeisin viäl hiukan syvemmälle ylätyyliin ynnä kosmisiin klisheisiin niin mä laulasin siskoista luannon rajattomassa monipuolisuudessaan luama[na] erityisilmiö[nä], jossa hermafroditistisin symbolein esiintyy vastakohtien yhteenkuuluvuus yhtä luantevan perverssisti kuin orkidean muadossa. Orkideat vaan kerää paremmat pinnat, kun ne ei flaidaa [tappele] raflan eteisessä. Tässä liänee asian ydin”, sanaili Bibinette 96-lehdessä 1–2/75.
Hutsulan kannustamana julistankin nyt riemumielin kaikille olevani nimenomaan sisko – enkä mikä tahansa sisko, sillä Puolan Suuri Siskoatlas auttoi minua tunnistamaan myös oman alalajini. Pika-analyysin perusteella myös aika moni tuttuni mahtuu johonkin seuraavista kategorioista:
Eleganttisisko: suurkaupungeissa esiintyvä neutraali ja sivistynyt laji, joka ansaitsee yli kolme tonnia kuussa, käyttää palveluita ja keraamisia suoristusrautoja ja on oikein sympaattinen.
Vanhat siskot: emansipaatiota edeltäneen aikakauden laji, joka haiskahtaa alamaailmalta ja assanvessoilta.
Puolisiskot: naismaisia maneereja karttava laji, jota naismaisuus vaanii joka ikisessä eleessä: pää on ajeltu mutta perse keikkuu ja lihakset pullistelevat, mutta aurinkovoide taputellaan niille diivan elkein.
Kulutussisko: kauppakeskuksissa esiintyvä laji tai laji, jonka kulutuskäyttäytyminen on tyyppiä ”kaikkea kotiin ja puutarhaan”.
Operettisisko: laji, jonka mutaatiot ovat Baletti-, Ooppera- ja Pantomiimisisko.
Edustussisko eli Homoyhteisön Mediasuhteidenhoitajasisko
Iänikuinen Tuote-esittelijäsisko
Goottisisko
Narikkasisko
Taiteilijasisko
Kampaamosisko.
Ai että kuka minä olen? Viimeistään tämän kirjoituksen luulisi osoittaneen, että olen tietysti Pseudoälykkösisko.
