Pakenin hellettä ja yöjuhlimisesta johtuvaa univelkaa tekemällä kävelyretken meren rannalle Haukilahteen, kotikaupunkini varakkaiden asuinalueelle, tai siis yhteen niistä. Melstenin rannalla kaikki tuntuvat olevan kauniita ja upeakroppaisia. Tunnelma on hieman unelias, missään ei pauha musiikki. Varakkuus näkyy venesatamassa, jossa on pysäköitynä lukemattomia jahteja, ja ties kuinka moni on parhaillaan merta seilaamassa.
Uimarannan uneliaisuus jatkuu venesataman ohi viereiselle Iirislahden pientaloalueelle. Kaunista seutua. Mutta miten täältä voisi ostaa asunnon ilman rikkaita vanhempia? Palkkatyöllä tonttia täältä tuskin irtoaisi, vaikka sitten tekisi töitä kuinka ahkerasti tahansa. Jos tekisi täydellisen elämänmuutoksen ja ryhtyisi yrittäjäksi. Jostain syystä juuri minulla olisi jokin hieman muita parempi taito, jonka avulla myisin itse omaa aikaani parempaan hintaan kuin nyt myyn työnantajalleni. Tai toinen yhtä epätodennäköinen vaihtoehto voisi olla, että asuntojen ja tonttien hinnat yhtäkkiä jostain syystä halpenisivat, niin että kuka tahansa voisi asua missä tahansa haluaisi.
Mietin, miten rikkaat suhtautuvat ihmisten väliseen tasa-arvoon. Onko sillä eroa, koskeeko tasa-arvo seksuaalista suuntautumista tai mahdollisuutta menestyä omalla työllään? Varmaankin moni vastaisi, että samat säännöt koskevat sekä homoja että heteroja. Mutta entä sitten mahdollisuus menestyä omalla työllään? Jokainen on oman onnensa seppä, mutta miten tähän periaatteeseen istuu omien lasten taloudellinen avustaminen? Tavallaan homojen tasa-arvoiset oikeudet voivat olla paremmin taattuja kuin köyhien lasten tasa-arvoinen menestyminen, koska homoja syntyy myös paremmissa piireissä.
Mitäpä tuosta. Täydellinen tasa-arvo on utopiaa, mutta aina siitä on mukava päästä huomauttamaan. Asukoot rikkaat rauhassa keskenään. Ainakaan vielä merenranta-alueita ei ole aidattu, ja kaikki pääsevät niistä nauttimaan. Niin tasa-arvoisesti kuin on ylipäätään mahdollista.
