• Juksteri

Ankeuttajat

Mas(s)an blogi sai pohtimaan ihmismielen synkempää puolta. Masa tuntuu saavan oudolla tavalla voimaa siitä, että häntä kohdellaan epäreilusti. Itse en voi sietää epäreilua kohtelua - kohdistuu se sitten itseeni tai johonkuhun toiseen - mutta olen pyrkinyt pitämään mölyt mahassa lievemmissä ja ilmeisen tahattomissa tapauksissa. Muutenhan sitä ei paljon muuta ehtisikään tehdä kun moittia. Ja mikä Jeesus minä olen muita ojentamaan.

Mandy Gap veti Hercussa eilen urheasti läpi shownsa siitäkin huolimatta, että kourallinen känniääliöitä yritti sabotoida esitystä välihuudoilla, joiden taso ei yltäisi Masan top 15 -listalle. Mandykin tuntuu kotisivujensa - www.mandygap.com - perusteella arvostavan ainoastaan älykkäitä loukkauksia. Eräässä vaiheessa iltaa Mandy oli valmis maksamaan 20 euroa esitykseen tyytymättömälle huutelijalle, jotta tämä lähtisi v*ttuun siitä. Hercun pääsymaksuhan oli peräti viisi euroa, eikä huutelija kokenut saavansa rahoilleen täyttä vastinetta. Missä hän oli väärässä. Mandy lauloi omalla äänellään ja vieläpä loistavasti.

Hesarin yleisönosaston yksi hiljaisen kesän puheenaiheista on ollut suomalaisten väkivaltaisuus. Laajentaisin väkivaltaisuuden koskemaan myös henkistä laatua olevat lyönnit. Jokin tuntuisi syövän ihmisiä. Nettikeskustelut ovat täynnä äkkivääriä henkilöön käyviä kommentteja. Lienevätkö Harry Potterin ankeuttajat asialla:

"Ankeuttajat ruokkivat itseään ihmisten iloisilla tunteilla. Niiden läsnäolo tuo ihmisille mieleen heidän pahimmat ja kolkoimmat muistonsa. Altistuminen pitkään ankeuttajan läsnäololle vie järjen."
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Potter_-sarjan_käsitteet#Ankeuttaja

Jokohan tässä on kohta järki lähtemässä?