Zimbabwessa pidätettiin 44 homoaktivistia
Zimbabwen poliisi pidätti 44 homoaktivistia.
Zimbabwen poliisi pidätti 44 homoaktivistia.
Saudi-Arabia on ilmaissut vastustavansa aikomusta perustaa internetin ylätason verkkotunnus .gay. Maan tietoliikenneviranomaisten mukaan sellainen olisi loukkaavaa joitain yhteiskuntia ja kulttuureita kohtaan.
Anonymous-nimellä tunnettu hakkeriryhmittymä on ottanut haltuunsa Ugandan hallinnon verkkopalveluita. Syyksi he ilmoittavat sen, että hallinto loukkaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia.
Vatikaani torjui Bulgarian suurlähettiläsehdokkaan, koska tämä oli kirjoittanut homokohtauksen sisältäneen kirjan.
Etelä-Australian pääministeri tukee homoavioliittoja.
Evankeelinen chileläispappi väittää homomiesten houkuttelevan lapsia ja nuoria homosuhteisiin.
Kaksi naista solmi avioliiton keskenään Taiwanissa.
Jenkkipastori ehdotti homovanhempien lasten kidnappaamista.
Lesbo nousi prikaatinkenraaliksi Yhdysvalloissa.
Republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romnay nimitti aisaparikseen konservatiivisen äärilaidan ja Teekutsuliikkeen suosikin, Paul Ryanin.
Yhdysvallat myönsi palkinnon ugandalaiselle seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajalle.
Vatikaanin arvostelun kohteeksi joutuneet amerikkalaisnunnat haluavat jatkaa keskustelua kirkon kanssa. Roomasta on väläytetty koko järjestön lakkauttamista, jos se ei muuta linjaansa.
Saksan liberaali oikeusministeri yrittää jouduttaa homoparien verokohtelun tasa-arvoistamista. Konservatiivinen valtiovarainministeri vastustaa edelleen.
Madonna saattaa saada syytteen homopropagandasta Pietarissa. Poliisi kerää jo videomateriaalia ja todistajanlausuntoja, kertoi homopropagandalain paikalliseen duumaan tuonut Vitali Milonov perjantaina.
Libanonin lääkäriliitto kieltää kaikkia jäseniään tekemästä viranomaisten vaatimia anaalitestejä homojen tunnistamiseksi. Menetelmän katsotaan olevan kidutusta, jonka kansainväliset lait kieltävät.
Sateenkaarijärjestöt suunnittelevat suutelumielenosoitusta homofobisen pikaruokalaketjun edessä.
Kongressin kirjaston virkailija syyttää entistä työnantajaansa homofobisesta syrjinnästä.
Pohjoissavolaisessa ravintolassa homomiehet suutelivat ja ravintoloitsija puuttui asiaan. Kihlakunnan syyttäjä lopetti asian tutkinnan, koska ravintoloitsija kertomansa mukaan halusi suojella homoparia muilta asiakkailta.
Homoavioliitot laillistettaneen Delawaren osavaltiossa Yhdysvalloissa-
Tasmanian Työväenpuolue yrittää saada homoavioliittolain voimaan ennen vuoden loppua.
Human Rights Campaign lahjoitti miljoona dollaria homoavioliittojen puolesta.
Skotlantilaisen piispan mukaan sukurutsaus pitää hyväksyä homoavioliittojen myötä.
Kaikissa Ranskan katolisissa kirkoissa luetaan elokuun 15. rukous homoavioliittoja ja eutanasiaa vastaan.
Äärioikeistolaisen Fox News-televisiokanavan toimittaja kyseenalaisti Raamattuun perustuvan syrjinnän.
Argentiinassa järjestettiin seminaari homojen "parantamiseksi".
Amway-yhtiö lahoitti puoli miljoonaa dollaria homofobiseen kampanjaan.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto tuomitsi liberialaispoliitikkojen homofobiset pyrkimykset.
Keskisuomalainen antoi laajaa julkisuutta Aslan-seminaarille ja sijoitti aiheen rippikoulureportaasin viereen. Lehti kertoi myös eheyttämiskäsitteen saamasta arvostelusta.
20 homoseksuaalisuudesta syytettyä vapautettiin Gambiassa.
Avoimesti homo nimitettiin Yhdysvaltain ilmavoimien alivaltiosihteeriksi.