Uutiset, sivu 267

Saksassa HIV erityisesti homomiesten ongelma
Tilastot kertovat jälleen, että HIV-tartuntojen määrä jatkaa nousuaan. Tosin käyrä on tasaantumassa. Homomiesten osalta tasaantumista ei näy. Suurkaupungit ovat vaikeimpia paikkoja. PÄIVITETTY
Portugalin ensimmäiset homohäät
Teresa Pires ja Helena Paixao olivat ensimmäiset, jotka Portugalissa solmivat samaa sukupuolta oleven henkilöiden välisen avioliiton. Naiset menivät naimisiin keskenään Lissabonissa maanantaina.
Miljoonat marssivat Sao Paulossa
Miljoonat homot ja lesbot täyttivät brasilialaisen Sao Paulon tärkeimät valtakadut osallistuessaan sunnuntaina Etelä-Amerikan suurimman kaupungin 14. Gay Pride-paraatiin.
Madridin Pride: Israelilaiset suljettiin ulos
Antisemitismiä vai turvalllisuusajattelua. Madridin Pridellä ei hyväksytty israelilaista rekkalavaa.
Ruotsi: Valtionapua menee homovihamielisille nuorisojärjestöille
Viime sunnuntaina Ruotsin radion ohjelmassa kysyttiin: miksi valtionapua annetaan sellaisille nuorisojärjestöille, jotka eivät hyväksy jäsenikseen avoimesti homoja ja lesboja.
Time-lehti tutkimuksesta: Lesboparien lapsilla sujuu paremmin kuin heteroparien lapsilla!
Pitkään jatkuneella tutkimuksella on saatu lesbojen vanhemmuudesta odotettuakin myönteisempiä tuloksia.
UK: Journalisti, joka paljasti epäammattimaisesti toimivat, homoja terapoineet terapeutit, on saanut huomionosoituksen
Toimittaja Patrick Strudwick, joka paljasti Independent-lehden jutussa helmikuussa epäammattimaisesti toimivat, homoja heteroiksi yrittävät terapeutit, on saanut huomionosoituksen Mind-järjestöltä.
Peter Orlovsky kuollut
Peter Orlovsky kuoli vermontilaisella klinikalla 76-vuotiaana. Hänet tunnetaan parhaiten Allen Ginsbergin runoilijakumppanina.
Sveitsi: Luonnonparantaja levitti HIViä?
Epäilykset ovat saaneet jotain lisävahvistusta, mutta viranomaiset pitävät luonnonparantajaa edelleen syyttömänä. Schweizer Zeitung on kertonut tapahtumista.
Taas jalkapallon varjoilmiöitä
Jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina. Jalkapallon homofobiasta riittää puhetta. Saksassa erotuomarit ovat olleet erityisesti nyrskyn silmässä.

Riihimäen sateenkaarijuhla suuri menestys
Perinteinen, joka toinen vuosi järjestettävä Sateenkaarijuhla on jälleen sunnuntaina ollut Riihimäellä. Juhla järjestettiin Daddys Pubin terassilla Hämeenkadun varrella. KUUNTELE TUNNELMIA
Barcelonan kaupungin homo-ohjelma
Siitä lähtien, kun Balmes-, Villaroel-, Arago- ja Sepúlveda-katujen rajoittama nelikulmio Barcelonassa 1990-luvulla synnytti ”Gayxample”-käsitteen, kaupungilla on ollut etuoikeutettu asema kansainvälisissä homokartoissa.
Brasilialaismies pääsi puolisonsa luokse Yhdysvaltoihin
Eräs brasiliaismies pääsi yhteen aviomiehensä kanssa Massachusettsissa tällä viikolla senaattori John Kerryn painostettua Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisia päästämään 31-vuotiaan miehen tilapäisesti palaamaan USA:han inhimillisistä syistä.
YK ei tunnustanut homojen oikeuksien puolesta taistelevaa kansalaisjärjestöä
Yhdistyneiden kansakuntien komissio, joka päättää mitkä kansalaisjärjestöt voivat toimia YK:n asiantuntijoina, jätti torstaina äänestämättä Kansainvälisen homojen ja lesbojen ihmisoikeusjärjestön IGLHRC hakemuksesta saada tämä asema.
Lesbot ja bisset marssivat Sao Paulossa
Sadat lesbot ja biseksuaalit osallistuivat tänään sunnuntaina Sao Paulossa Braisliassa kävelyyn, joka edeltää huomenna järjestettävää Marcha del Orgullo Gay eli Pride-paraatia.
Ruotsi: Mona Sahlin keskittyy vaalikampanjassaan rasismiin ja homofobiaan
Dagens Nyheter haastatteli eilen Mona Sahlinia, sosiaalidemokraattien puheenjohtajaa. Hän pääteemoinaan vastustaa rasismia, kunniaväkivaltaa ja homofobiaa.
Ulkomaan lehdistä luettua 6.6.2010
Erilaisia uutisia viime päiviltä ulkomaanlehdistä.
Berliinissä sateenkaariliputtamista rajoitettu
Useat lehdet kertovat, että tänä vuonna ei Berliinissä liputeta sateenkaarilipuin entiseen tapaan.
Homo? Entäpä sitten?
Amerikan mielipidetutkimuslaitos Gallup julkaisi tulokset homosuhteita käsittelevästä kyselystä. Homosuhteiden hyväksyntä ylitti kuvitteellisen 50% rajan. Tänä vuonna se on 52%. Moraalittomina suhteita pitää 43%.
UK: homoaktivisti Peter Tatchellia kaavaillaan Kanava 4:n paavidokumentin juontajaksi
Kanava 4 on päättänyt koota dokumentin nykyisestä paavista. Ohjelman juontajaksi kutsutaan Peter Tatchell, ihmisoikeus- ja homojen oikeuksien aktiivinen puolustaja. Ohjelma lähetettäisiin juuri ennen paavin vierailua.
Saudi Arabia on kieltänyt rekrytointiyrityksiä palkkaamasta maahan homoja tai lesboja
Saudi-Arabia kieltää rekrytointiyrityksiä hyväksymästä homoja ja lesboja työntekijöiksi Saudi-Arabiaan, koska sharia-laki kieltää homouden ilmaisemisen millään tavalla.
Advocate: Cristiano Ronaldo kannattaa homoavioliittoja
Syntyjään portugalilainen Cristiano Ronaldo on antanut haastattelun medialle jalkapallon maailmancupin alla.
NHL - Normihomolehti ilmestyy ilmaisjakeluna toukokuun lopulla
NHL-lehti ilmestyy ensi torstaina.
UK: Kaapin ovet paukkuvat myös brittihallituksessa
David Laws kertoo hänen perheensä ja ystäviensä hyväksyneen hänet homomiehenä.
Suomeen ensimmäinen luterilainen naispiispa
Irja Askola on tullut valituksi luterilaisen kirkon ensimmäiseksi naispiispaksi Suomessa äänin 591-567. Askola on ilmoittanut kannattavansa homoliittojen siunaamista.
Transsukupuolinen mies voitti International Mr. Leather -kilpailun
Chicagossa valittiin historiallisesti ensimmäinen transsukupuolinen mies International Mr. Leather -kilpailun voittajaksi yli 50 kilpailijan joukosta.
KLM:n stuertit eivä halua lentää Iraniin
Hollantilaisen lentoyhtiön KLM:n lentohenkilökunta voi työvuorojen takia joutua yöpymään Iranissa, mutta lentoyhtiön homoseksuaaliset stuertit tuntevat olonsa siellä turvattomaksi homoja uhkavan kuolemantuomion takia.
Nuoret 22 maasta keskustelevat homojen oikeuksien levittämisestä
Kansainvälisen nuorten homojen, lesbojen, transsukupuolisten ja biseksuaalien (LGTB) liiton edustajat ovat Espanjan Euroopan unionin puheenjohtajuuden perusteella kokoontuneet Toledoon, jossa he perjantaihin asti pohtivat tasa-arvoon liittyvää lainsäädänt
AU: Aussijalkapalloilija kananmunasateessa
Jason Akermanisin seura Western Bulldogs on rankaissut kahden pelin ottelukiellolla.