Israel-kiista uhkaa Toronton Prideä

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006


Kanadan Torontossa on kärjistynyt kiista Israelin politiikasta. Toronto Pride Week alkaa 25. kesäkuuta. Monet puhujat ja muusikot ovat peruuttaneet esiintymisensä. Yli 20 kunniapalkinnonsaajaa on vetäytynyt.

Syy on tällainen: Pride-organisaatio kielsi ryhmän "Queers Against Israeli Apartheid" osallistumisen tämän ryhmän nimen vuoksi. Tapahtumissa ei saa käyttää apartheid-sanaa juutalaisten tai Israelin yhteydessä. Se olisi antisemiittistä ja johtaisi mahdollisesti Kanadan juutalaisiin kohdistuvaan väkivalta-aaltoon. Pride-organisaation mukaan Israelin politiikasta voidaan puhua, mutta se ei saa loukata kenenkään turvallisuutta tai oikeuksia.

Puhevapautta rajoitettiin


Palestiinalaisten puolesta toimivien ryhmien jäsenet ja tukijat sanovat, että nimenomaan homo/lesboaktivistien täytyy olla tarkkana ihmisoikeuksien loukkauksista. Julkkisosanottajat syyttiväẗ pride-järjestäjiä sensoreiksi.

Tällä hetkellä ei vielä tiedetä, montako tilaisuutta jää pitämättä. "Queers Against Israeli Apartheid" syyttää, että israelilaiset veivät 1940-luvun lopulla arabien maat. Nyt palestiinalaiset on suljettu ghettoihin. Ryhmän mukaan Israel ei ole homoystävällinen maa. Sionistinen propaganda yrittää piilottaa näkyvistä väkivallan homoja ja lesboja vastaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Queer-aktivistit haluavat matkustusboikotin Israeliin. He haluavat osoittaa solidaarisuuttaan palestiinalaishomoille ja -lesboille homofobiaa ja Israelin apartheidia vastaan. Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinon homovihamielisyydestä queer-aktivistit eivät kuitenkaan puhu mitään.

Tapahtumilla on poliittista vaikutusta myös laajemmin. Toronton kaupunginvaltuusto on uhannut vetää tukensa Toronton prideltä, jos esiintyy vihaa juutalaisia tai Israelia kohtaan. Ontario-provinssin hallitus on jo viime vuonna päättänyt, että käsite "Israelin apartheid" on vihaan kiihottava eikä sitä saa suvaita.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!