Unkarissa perustuslakituomioistuin hylkäsi uuden, tiukan perhe-määritelmän

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
Budapestin margit-saaren uimalan iloja

Unkarissa perhe on määritelty kapeasti. Se on miehen, naisen ja lasten muodostama kokonaisuus tai muuten sukulaisuuteen perustuva yhteenliittymä. Sellainen määritelmä sulkee pois kaikki sateenkaariperheet ja erilaiset uusperheet. Määritelmä ei kelvannut perustuslakituomioistuimelle. Ristiriitoja syntyy muiden lakien kanssa. Perheen määritelmää joudutaan nyt laventamaan.

Samaan aikaan opiskelijat osoittavat mieltään opinto-oikeuksistaan. Hallitus kertoi viime viikolla, että opiskelu yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee maksulliseksi ja maksaa lähes 1000 euroa/lukukausi. Varattomien ilmaisopiskelu typistetään 60 000:sta opiskelijasta 10 000:een. Näiden tietojen pohjalta syntyi viime viikolla laaja opiskelijoiden vastalause-protestiaalto. Mielenosoituksissa suljettiin mm. Tonavan siltoja liikenteeltä.

Perjantaina pääministeri Orbán päätti, että käydään "konsultaatioita" opiskelijoiden kanssa. Konsultaatio pidettiin tunnetussa rauniotalon takapihapubissa. Paikalla oli opiskelijoita, mutta myöhemmin paljastui, että he olivat kaikki pääministerin oman Fidesz-puolueen nuorisoaktiiveja. Kuitenkin illemmalla pääministeri julkaisi netissä viedoviestin, jossa kerrottiin, että opiskelu säilyy sittenkin maksuttomana, samoin kuin esim. Suomessa. Kaikki muut oletukset ovat olleet väärinkäsitystä. Mutta maksuttomaan opiskeluun liitetään pakko työskennellä kotimaassa tietty aika eli useita vuosia opintojen jälkeen. Ei saa lähteä töihin ulkomaille. Miten siihen suhtautuu EU, joka korostaa vapaata liikkuvuutta? Myöhemmin kuullaan.

Opiskelijoiden mielenosoitukset ovat jatkuneet eilen maanantaina, mm. Unkarin Radion edessä oli tuhansia opiskelijoita. Radiossa luettiin heidän manifestinsa klo 21. Tilanne jatkuu rauhattomana, mutta väkivallattomana.

http://nol.hu/belfold/kortarsnak_lenni_szexi

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Unkarin Kulturkampf: Kansallisteatterin homoksi epäilty pääjohtaja ei saa jatkaa virassaan


Kun Unkarissa 2010 vaihtuivat vallanpitäjät, samalla alettiin vaihtaa tärkeissä viroissa olevia johtajia. Vääränlaisten viranhaltijoiden irtisanomisia kutsutaan nimellä "kulturkampf", kulttuuritaistelu. Kansallisteatterin johtaja Robert Alföldi on maailmalla tunnettu teatterimies, mutta hänen painolastinaan on, että hän luultavasti on homo. Hän saa lähteä. Pesti päättyy 2013, ja sitä ei jatketa.

Robert Alföldi haluttiin ulos Unkarin kansallisteatterista jo pari vuotta sitten, kun äärioikeistolainen Jobbik-puolue järjesti mielenosoituksen kansallisteatterin edessä. Mielenosoituksessa vaadittiin pääjohtajan eroa, koska hän on tuonut kansallisteatteriin Sodoman ja Gomorran. Se viittaa homouteen.

Alföldiä on ollut vaikea erottaa, koska hän nauttii kansainvälisestä maineesta. Niinpä odoteltiin, että hänen 5-vuotispestinsä päättyy. Sitten hänet hoidetaan pois. Ja näin tapahtui. Maanantaina komitea ilmoitti päätöksestään. Alfoldi ei jatka. Tilalle tulee teatterimies itäisestä Unkarista, Debrecenistä. Debrecen on tunnettu äärioikeistolaistaan. Kulttuuriministerin mukaan kansallisteatterin on viljeltävä kansallisia arvoja.

Kohta kaikki taidelaitokset on miehitetty miehillä, jotka kunnioittavat perinteisiä arvoja ja unkarilaisten kansallista mainetta. Tätä ennen tänä syksynä mm. taideakatemia ja johtava taidemuseo on hoidettu kansallismielisille joukoille. Se näkyy pian näyttelyissä.

Vanha ranneliike.netin uutinen kansallisteatterin kiistoista
http://ranneliike.net/teema/unkari-taistelu-epaunkarilaista-taidetta-vastaan-jatkuu?cid=10&aid=5229

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!