1600- ja 1700-lukujen suomalaisten seksuaalisuutta selvittänyt tutkija ihmettelee, miksi esille on saatu varsin vähän homoja. Yleisradiossa uudesta kirjastaan haastateltu historioitsiija Teemu Keskisarja sanoi asiaa selittävän osin se, että kriminaalipolitiikan painopiste oli eläimeensekaantuminen eivätkä viranomaiset jahdanneet homoseksuaaleja.
Keskisarjan mukaan on myös teoria, että 1700-luvun Suomessa ei ollut niin paljon homoja kuin nyt, koska seksuaalisuus riippuu myös ajasta tai kulttuurista. Historiallisen Suomen alueelta löytyi tuhansia eläimeensekaantujia, muttei juuri lainkaan homoseksuaaleja. - Löysin suunnattomalla vaivalla ja sukututkijoiden avustuksella kaikkiaan vain kolme homotapausta parin sadan vuoden ajalta, Keskisarja sanoi.
Ensimmäiset aikakirjoihin jääneet homot olivat Heikki Mikonpoika ja Heikki Heikinpoika. Heidät teloitettiin ja poltettiin vuonna 1665 Taivassalossa, Turun seudulla. He olivat syyllistyneet sodomiaan. Teloituspaikan nimi oli Kyynelten kallio. Se on nyt Keskisarjan kirjan nimenä.
Muutaman vuosisadan takainen seksuaalisuus oli tarkoin kirkon ja kruunun säätelemää ja rangaistukset olivat ankaria. Nykyisin normaalina pidetyt seksuaalisuuden muodot olivat kiellettyjä. -Toisaalta savupirttien hämärissä viihtyivät perversiot.
Historioitsija Teemu Keskisarja muistutti YLE:n aamutelevision haastattelussa, että 1600-1700-lukujen ihmisten maailmankuva oli täysin toisenlainen kuin nykysuomalaisten. Ammoiset suomalaiset muun muassa uskoivat, että pääskyset talvehtivat järvenpohjissa. Kirjallinen sivistys sisälsi hädin tuskin puumerkin piirtämisen taidon. Kirkko ja kruunu määräsivät myös seksuaalisuutta.
- Silloinhan kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi oli kielletty itsetyydytystä myöten. Aviorikoksesta saattoi saada jopa kuolemantuomion, tutkija sanoo. Seksikieltojen ylimpiä valvojia olivat papit ja nimismiehet, mutta valvonta oli käytännössä mahdotonta. Savupirttien hämärissä elettiin viettien varassa.
Tutkijallekin oli kultturisokki huomata, kuinka tavallista eläimeen sekaantuminen oli 1600- ja 1700-lukujen Suomessa. Tutkija selittää ilmiötä aikakauden oloilla. Ihmisellä ja eläimellä ei ollut tuolloin kovin suurta eroa. Talvisin asuttiin suurin piirtein samoissa loukoissa, mies ja hevonen söivät lähes samoja pettuleivänkannikoita.