Männistö: Sata nimeä todennäköisesti ehto aloitehankkeen jatkolle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Kokoomuksen kansanedustaja ja tasa-arvoista avioliittolakia puuhaavan puolivirallisen työryhmän perustaja Lasse Männistö olisi valmis harkitsemaan tilapäisen valiokunnan perustamista lain läpiviemiseksi.
Männistö kuitenkin painotti Uuden Suomen haastattelussa, ettei kysymys ole vielä ajankohtainen. Valiokuntaspekulaatiota tärkeämpää on, että työryhmä saa kerättyä aloitteen taakse sadan kansanedustajan allekirjoituksen.
Männistön toistettua haastattelun aikana sadan nimen keräämisen tavoitetta US kysyi, onko sadasta nimestä tullut ehto aloitteen eteenpäin viemiselle.
– No hyvin todennäköistä on... Tai sanotaan näin, että vain saamalla vähintään sata allekirjoittajaa tuolle aloitteelle voidaan varmistaa, että se saadaan eduskunnan suuren salin käsittelyyn, sanoi Männistö.
– Iso kysymys on, tuleeko yli sata kansanedustajaa allekirjoittamaan tämän aloitteen. Ei voi sanoa, että asia olisi kumpaankaan suuntaan selvä, Männistö toteaa.
Aloitteen valmistelu on vielä kesken, mutta loppusuoralla. Nimien keruu aloitetaan eduskunnan syysistuntokauden alettua.

Suomen tietotoimisto kertoi aiemmin tällä viikolla, että suurin osa lakivaliokunnasta – joka nykyisistä valiokunnista olisi aloitteen todennäköinen käsittelijä – vastustaa homoliittoja, ja aloite voisi näin jäädä valiokunnan pöydälle makaamaan loppukaudeksi. Uusi Suomi puolestaan selvitti eilen, että aloitteen on mahdollista edetä poikkeuksellisesti esimerkiksi tilapäisen valiokunnan kautta eduskunnan äänestettäväksi.
– Minun mielestäni on selvä, että jos tuon lakialoitteen allekirjoittaa yli sata kansanedustajaa, niin se on silloin selkeä tahdonilmaisu sille, että eduskunnan enemmistö haluaa tämän asian äänestykseen suureen saliin. Toissijaista on se, että kuinka tämä teknisesti etenee, ja mikä tämä proseduuri on, Männistö sanoo.
– Itse näen, että sitten kun lakialoite jätetään kaikilla nimikirjoituksilla varustettuna, niin kyllä sillä kohdalla on ihan perusteltua miettiä, tarvittaisiinko erillinen valiokunta, koska tämä on mitä suurimmassa määrin arvopohjainen kysymys.
Männistön puoluetoveri Raija Vahasalo kirjoitti Puheenvuoro-blogissaan, että tällainen veivaus olisi ”hyvin kyseenalainen menettely ja demokratian irvikuva”. Vahasalo itse vastustaa homoliittoja.

Männistön haastattelu US:ssa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!