Venäjä: Pride-paraati Moskovaan - ei missään tapauksessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006


Vielä viime perjantaina, kun venäläis-sveitsiläinen homoaktivisti Nikolai Aleksejev oli lomailemassa Ranskan Alpeilla, hän uskoi, että Venäjä ei valita ihmisoikeustuomioistuimen lokakuisesta päätöksestä. Siinä Aleksejev oli saanut historiallisen voiton. Moskovan toistuvat pride-kiellot olivat ihmisoikeustuomioistuimen mukaan laittomia. Venäjä määrättiin tulevaisuudessa hyväksymään pride-marssit ja Aleksejev sai hyvitystä 20 000 euroa ja asianajokuluja 17 500 euroa.

Viime viikon lopulla odotettiin, valittaako Venäjä tästä päätöksestä. Aleksejev sai perjantaina ihmisoikeustuomioistuimelta sähköpostiviestin: Venäjä valittaa. Pari viikkoa sitten Venäjän oikeusministeriö oli kysellyt Aleksejevin pankkitilin numeroa, johon korvaukset maksettaisiin. Nikolai Aleksejev on viiden vuoden ajan käynyt kamppailua Moskovan pridejen puolesta erilaisissa oikeusistuimissa. Hän on maksanut siitä kovan hinnan. Hänet on pidätetty kuusi kertaa. Hän on ollut oikeudessa 60 kertaa, ja yhden kerran hänet on muilutettu tuntemattomaan paikkaan kauas Moskovasta. Tällä hetkellä taistelu homojen oikeuksista on hänelle täyspäiväistä työtä. Hän asuu elämänkumppaninsa kanssa Genevessä ja pendelöi lähes päivittäin Geneven ja Moskovan väliä. Aamulla on oikeudenkäyntejä Moskovassa ja iltapäivällä hän on jo Sveitsissä.

Venäjällä ei koskaan näe homoja kadulla käsi kädessä, vaikka homojen määrä Venäjällä on yhtä suuri kuin läntisessä Euroopassa. Kaapistatulo on paljon vaikeampaa. Homo- ja lesbokattojärjestö järjesti taannoin kyselyn, josta kävi ilmi, että 74% homoista ja lesboista piilottaa homoseksuaalisuutensa suvulta, työtovereilta ja naapurustolta. Miljoonat venäläiset yhä kärsivät neuvostoajan aivopesusta. Homoseksuaalisuus oli kiellettyä vuoteen 1993 saakka, ja homot olivat mielisairaita vuoteen 1998 saakka. Kolme vuotta sitten 84% väestöstä piti homoseksuaalisuutta epämoraalisena.

Pääministeri Putinille homot ovat väestöllinen ongelma

Putin, joka kuvautttaa itseään mielellään ratsastamassa tai kalassa, sanoi joulukuun alussa amerikkalaisessa talk-showssa, että homot ovat Venäjälle demografinen, väestöllinen ongelma. Venäjän korkein perustuslakituomari kritisoi ennen joulua ihmisoikeustuomioistuimen päätöstä siitä, että Venäjän kansallisia etuja ei otettu huomioon. Wikileaksin paljastuksissa tuli esiin, että Ranskan presidentti Sarkozy valitti syyskuussa 2007 Putinille henkilökohtaisesti, että homoja kohdellaan Venäjällä huonosti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksestä ovat hyötyneet myös muut ihmisoikeusaktivistit ja opposition jäsenet. Päätös on ollut niille tärkeä ennakkotapaus. Viimeksi yksi oppositiojohtaja vietti uuden vuoden kaltereiden takana osallistuttuaan kiellettyyn mielenosoitukseen Moskovassa. Tällä hetkellä ihmiset menevät kaduille osoittaakseen mieltään mielenosoitusoikeuden puolesta. Viranomaiset perustelevat kieltoja samalla tavoin kuin ennen: Jalkakäytävä on liian kapea, tai historiallisesti arvokkaita muistomerkkejä ja rakennuksia on suojattava.

Venäjää vastaan on ihmisoikeustuomioistuimessa ollut suuri määrä valituksia, enemmän kuin suhteessa muita maita vastaan. Nikolai Aleksejev sanooo, että viranomaiset ymmärtävät vain voimapolitiikan. Hän kasvoi aikoinaan Moskovan lähiössä insinööriperheen poikana. Vaikka hän kaksitoista-vuotiaana tajusi homoseksuaalisuutensa, hän piti sen omana tietonaan. Vasta 9 vuotta sitten hän tuli kaapista. Hän olisi halunnut tehdä oikeustieteen opinnäytteen homojen asemasta Venäjällä. Yliopisto ei hyväksynyt sellaista aihetta. Aleksejev valitti oikeuteen ja hävisi.

Kuusi vuotta sitten Aleksejev perusti Gayrussia-projektin ajamaan pride-oikeuksia. Ensimmäiseen tiedotustilaisuuteen ei tullut ainoatakaan journalistia. Muutamaa kuukautta myöhemmin järjestettiin ensimmäinen laiton pride-kokoontuminen, ja silloin ympärillä hyöri satoja toimittajia ja kuvausryhmiä. Pride-yrityksiä on sen jälkeen tehty joka vuosi ja joka vuosi viranomaiset ovat tylysti käyneet kimppuun. Myös ulkomaiset aktivistit ovat saaneet huonon kohtelun. Kansallismieliset hakkasivat vuonna 2006 saksalaisen kansanedustajan Volker Beckin verille. Seuraavana vuonna englantilainen ihmisoikeusaktivisti Peter Tatchell sai mustan silmän. Viime syyskuussa Nikolai Aleksejev kaapattiin Moskovan lentoasemalla. Poliisi pidätti hänet lentokoneen ovella. Hänet luovotettiin tuntemattomille viranomaisille, jotka muiluttivat hänet 200 kilometrin päähän Moskovasta. Muu maailma seurasi henkeä pidätellen, mitä Aleksejeville on tapahtunut. Aleksejevin puhelimella lähetettiin tiedotusvälineille tekaistuja tekstiviestejä. Kahden päivän päästä hänet vapautettiin.

Ihmisoikeustuomioistuimella on nyt aikaa kolme kuukautta käsitellä Venäjän valitus. Päätös tulee varmaan sopivasti toukokuun alussa, juuri ennen seuraavaa Moskovan Prideä.

sonntagszeitung.ch

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!