Berliinin queer-kaupunkilehti Siegessäule henkitoreissaan

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 1
Siegessäule-lehti vetoaa lukijakuntaansa: nyt tarvitaan tukea

Koronaviruksen takia baarit, kaupat ja ravintolat on suljettu. Berliiniläinen queer-kaupunkilehti Siegessäule vetoaa lukijoihinsa tukirahojen toivossa. Jos apua ei saada, Siegessäule lakkaa ilmestymästä.

Ensimmäinen vetoomus tuesta ilmestyi nettiin huhtikuun 2020 kolmannella viikolla. Viikkoa myöhemmin Siegessäulen nettisivuilla kirjoitettiin, että Siegessäulen uusia numeroita ei ehkä enää ilmesty. Lehteä on jaettu ilmaisnumeroina kaikissa homo-, lesbo- ja queer-paikoissa, mutta nyt kaikki paikat ovat kiinni. Lehden mainostulot ovat romahtaneet.

Siegessäule aloitti vuonna 1984, kun Berliiniin oli ilmaantunut HIV-virus. Lehti on alusta alkaen ollut vahvasti poliittinen. Vuonna 1992, kun Berliinit olivat jo yhdistyneet, Siegessäulessa ihmeteltiin: ”CSD:ssä (pride-marssilla) marssitaan, mutta mihin”. Sinä kesänä paraatissa oli 25 000 osanottajaa, mutta selkeää poliittista tavoitetta ei nähty. Oliko kaiken tarkoituksena vain karnevaaliturismi? Siegessäulen kirjoittaja Claus-Wilhelm Klinker oli huolissaan siitä, että seuraavaan vuoden 1993 Berliinin Europrideen oli tulossa poliittisesti aktiiviset homot ja lesbot kaikkialta Euroopasta. Silloin pitäisi tietää, miksi tapahtuma järjestetään.


 

Siegessäulessa oli 1990-luvulla enemmän kuin nyt homojen arkea sivuavia juttuja. Esim. vuonna 1995 Saksan rautatiet (Deutsche Bahn AG) vaati puhdistuksia Bahnhof Zoo- asemalle, koska siellä viihtyivät ns. rahapojat. Nyt, kun selaan lehtiarkistoani, tuntuu siltä, että oltiin enemmän kiinni arjessa. 2010-luvulla lehti oli täynnä eliitin elämäntapaa: taidenäyttelyitä, ylellisyystavaran esittelyjä, yms. Sama ongelmahan oli myös suomalaisissa Z-lehdessä ja Voltissa, jotka mielellään esittelivät varakkaiden, siisteyttä harrastavien homojen koteja, taidekokoelmia ja elämäntapaa (lesbojen osalta kynnys oli matalammalla).

Vuonna 2008 Voltti-lehdessä oli Berliinissä asuneen toimittajan Ilpo Jaakolan juttu Siegessäule-lehdestä. Hän oli haastatellut silloista päätoimittajaa, Holger Wichtiä. Holger Wicht halusi parempaa journalismia. Siegessäule ei ole ollut mikään järjestölehti. Kannessa oli aikaisemmin sana ’schwullesbisch’ eli homo-lesbo, nyt se muutettiin sanaksi ’queer’.Yksi olennaisimpia kysymyksiä Holger Wichtin mielestään on ollut: integraatio eli sopeutuminen ympäröivään yhteiskuntaan vai vastakkainasettelu. Aluksi hän oli vastakkainasettelun kannalla. Miksi pitäisi sopeutua yhteiskuntaan, jossa on homoja, lesboja, transihmisiä ja muita pervoja alistavia normeja. Siihen aikaan asia ilmaisiin iskulauseella: Integraatio vai perversio. Tästä perusristiriidasta Siegessäulessa kirjoitettiin joka kuukausi.



Seuraava päätoimittaja Sirko Salka julisti vuonna 2009 lehden ”Berliinin homo/lesboyhteisön lippulaivaksi”. 2010-luvulla lehti muuttui vahvemmin kaksikieliseksi (saksa, englanti). Tunnussanaksi kehittyi: ”We are queer Berlin”

Siegessäulen levikki on ollut arviolta 50 000. Sitä on saanut jokaisesta alan paikasta. Siegessäulen vahvuus on ollut tapahtumakalenteri, jota varmaan suuri osa hlbti-ihmisistä on seurannut. Nyt huhtikuussa 2020 Siegessäulen kotisivut ovat muuttuneet. Juuri nyt ei löydy laajaa arkistoa, jossa lehdet on ollut luettavissa 2000-luvun puolivälistä lähtien. On iso takaisku, jos luukut joudutaan panemaan kiinni.

1 kommenttia

Siegessäulen historia on pitkä ja kunniakas. Se on myös poikkeuksellisen pitkään menestynyt paperisena julkaisuna, nettiajallakin. Sitä lienee tosiaan avittanut laaja tapahtumakalenteri, eikä pidä unohtaa selkeitä karttoja: baarit, yökerhot, ruokapaikat, kahvilat, majoitusmahdollisuudet ja kaupat ovat helposti löydettävissä. Berliini on matkailukohde, ja erityisesti homomatkakohde. Löytämällä Siegessäulen vierailijakin pääsi mukaan "skeneen" ja Siegessäule toimi mainiona ajankohtaisena matkaoppaana. Kun jokin paikka tai tapahtuma on esillä Siegessäulessa, on se ylipäätään olemassa. Saksassa toisaalta tietoyhteiskunta on vielä sitä, mihin meillä totuttiin jo vuosituhannen vaihtuessa. Kaikki ei ole ollut netissä.

Nyt kun baarit ovat kiinni ja tapahtumat peruntuneet, niin paperilehdellä ei ole jakelua - eikä juuri mainostajiakaan.

Tuosta homojen arjesta. Minä kuitenkin näkisin jonkinlaisen perspektiiviharhan ajatuksessa, että homojen arki olisi (ennen tai nytkään) voittopuolisesti rautatieasemilla ja rahapojissa. Kaikenlainen qruisailu on näkyvyydestään huolimatta homojen(kin) osalta lopulta marginaali-ilmiö - ja juuri kotielämä yksin tai yhdessä useimpien arkea, unelmineen ylellisyyksistä - mitä se kullekin sitten on. Toki "eliitin" kulttuuriharrastukset ovat kenties oma lukunsa, toisaalta silläkin on leikkauspisteensä populäärimmän kulttuurin kanssa. Varmasti qruisailusta elämäntapansa ottaneita homoja (yhä) on, mutta viimeistään deittailuapplikaatiot ovat paljastaneet, ettei se katso seksuaalista suuntautuneisuutta tai sukupuolta. Minä olen joskus miettinyt, että hlbti-vähemmistöjen historiaa tutkivat ovat yrittäneet rakentaa ehyttä maisemaa vähemmistön elämästä hivenen perspektiiviharhaisista lähtökohdistaan; eivät suostu jättämään maalaukseensa valkeita kohtia siihen, mitä eivät näe, vaan tiivistävät maisemaan vain sen, mihin ovat konkreettisesti päässeet käsiksi. Näin häivytetään valtaosa elämästä: koti.

Meilläkin on käyty samaista integraatio vs. segregaatio -keskustelua. Keskustelu on ollut kiinnostavaa ja varmasti hedelmällistäkin. Itsehän olen integraation kannattaja, mutta niin, että sopeutuminen on molemminpuoleista. Vähemmistöt elävät yhteiskunnan normien piirissä, mutta valtaväestö ei sanele niitä normeja ylhäältä päin. Yhteiskuntaa on muutettava sopivammaksi ja moninaisuutta tukevaksi. Keskinäistä luottamusta pitää kasvattaa keskittymällä siihen, mikä meissä on yhteistä ja samalla antaa tilaa erilaisuudelle.