Maaliskuusta lähtien miesten kanssa seksiä harrastaneet miehet voivat Tanskassa luovuttaa verta. Karanteeniajaksi tulee neljä kuukautta. Tähän asti kielto on ollut pysyvä.
Asiasta kertoo yleisradioyhtiö DR.
Aids-paniikin aikaan monien muiden maiden tavoin Tanska kielsi vuonna 1988 kokonaan verenluovutuksen miehiltä, jotka ovat harrastaneet seksiä toisen miehen kanssa. Vuonna 2018 silloinen terveysministeri Ellen Trane Nørby ilmoitti, että käytäntöä muutetaan.
Asetus muutoksesta annettiin tammikuussa, mutta veripankit tarvitsevat aikaa muutoksen käytännön toteututtamiseen, joten se tulee voimaan maaliskuussa. Tarkkaa päivämäärää ei ole ilmoitettu.
Samaa sukupuolta olevien parien kohdalla karanteeni koskee myös vakituisessa parisuhteessa olevia, toisin kuin eri sukupuolta olevien parien kohdalla.
Suomessa verenluovutuksen karenssi saattaa lyhentyä neljään kuukauteen
Nykyisin Suomessa miesten välisen seksin aiheuttama karenssi on vuoden mittainen. Kevääseen 2014 asti este oli pysyvä. Pohjoismaista Islannissa este on yhä pysyvä, Norjassa ja Ruotsissa vuoden mittainen. Myös Virossa este on vuoden mittainen.
Karenssin lyhentämistä neljään kuukauteen kaavaillaan Suomessa. Asiaa puitiin marraskuussa 2019 lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean vuosittaisessa veren turvallisuutta käsittelevän asiantuntijaryhmän kokouksessa.
Myös Suomessa heterosuhteista poiketen miesten välisissä suhteissa eroksi jäisi se, että miesparien kohdalla myös seksi pysyvän kumppanin kanssa johtaisi väliaikaiseen verenluovutuskieltoon.
Rajoitusten taustalla 1980-luvun aids-kriisi
Monissa maailman maissa homo- ja bimiehiltä verenluovutus on kielletty tai säännöt ovat miesten välistä seksiä harrastaneille tiukemmat kuin heteroseksiä harrastaneille. Verenluovutusesteen olemassaoloa on perusteltu HI-viruksen tartuntariskin vähentämisellä. Aiempaa miesten väliseen seksiin liittyvää täyskieltoa ja nykyistä pitkää karenssia perustellaan sillä, että HI-viruksen arvioidaan olevan yleisempi homoilla kuin heteroilla. Kiellon taustalla on 1980-luvun alussa alkanut aids-epidemia. Ranska kielsi ensimmäisenä miesten välistä seksiä harrastaneilta verenluovutuksen vuonna 1983. Alkuaikana esimerkiksi taudin leviämisestä ei tiedetty paljon, ja tauti yhdistettiin erityisesti homomiehiin.
Nykyään moni asiantuntija katsoo, että verenluovutuksen yhteydessä on olennaisempaa selvittää seksuaalisen suuntautuneisuuden asemesta mahdollista riskikäyttäytymistä.