Verenluovutuksen karenssi miesten välisestä seksistä lyhentymässä

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Sami Mollgren
  • 1

Nykyinen miesten välisen seksin aiheuttama vuoden mittainen karenssi verenluovutuksessa on lyhenemässä neljään kuukauteen. Asiaa puitiin maanantaina lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean vuosittaisessa veren turvallisuutta käsittelevän asiantuntijaryhmän kokouksessa.

Fimea kirjoittaa verkkosivuillaan, että voimassa olevan määräyksen uusimisen mahdollisesta käynnistämisestä päätetään lähiviikkoina.

Fimea pyysi keväällä 2019 lausuntoja verenluovutuksen soveltuvuuskriteereistä ja erityisesti siitä, onko olemassa perusteet muuttaa miesten väliseen seksiin liittyvää väliaikaista verenluovutuskieltoa. Lausuntoja saatiin yhteensä 14. Annetuissa lausunnoissa kannatettiin miesten välisestä seksistä johtuvan väliaikaisen verenluovutuskiellon lyhentämistä nykyisestä 12 kuukaudesta neljään kuukauteen.

Heterosuhteista poiketen miesten välisissä suhteissa eroksi jäisi kuitenkin se, että miesparien kohdalla myös seksi pysyvän kumppanin kanssa johtaisi väliaikaiseen verenluovutuskieltoon, kertoo MTV. Heterosuhteissa karenssi ei koske pysyvässä suhteessa harrastettua seksiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Nyt saavutettu on jälleen askel oikeampaan suuntaan, mutta edelleen melkoinen kannanotto työryhmältä miesparin keskinäiseen uskollisuuteen verrattuna mies-naisparin väliseen uskollisuuteen.

Kyllä se viimeinenkin askel sieltä saadaan, mutta aikamoista vitkuttelua.

(Oleelliset kysymykset kuuluvat "oletko harrastanut seksiä itsellesi uuden ihmisen kanssa viimeisen neljän kuukauden aikana?" sekä "onko vakituinen partnerisi harrastanut seksiä itselleen uuden ihmisen kanssa viimeisen neljän kuukauden aikana?" kyllä, ei, en tiedä. Jos näihin kysymyksiin vastaa rehellisesti, ei tarvita pesäeroa hetero- ja homosuhteen välille. Jos taas ei vastaa rehellisesti, niin koko kysymyspatteristo on lähtökohtaisesti turha.)