Deittisovellukset jakavat kumppaneilleen tietoja esimerkiksi käyttäjän seksuaalisesta suuntautuneisuudesta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

Parinetsintää varten on lukuisia verkkosovelluksia. Mobiililaitteissa ne ovat usein ladattavia erityisiä applikaatioita. Merkittävänä tulonlähteenä niiden tekijöille on mainonta, ja mainonnasta saa huomattavasti paljon korkeampaa tuloa, jos mainonta pystytään kohdentamaan otolliselle yleisölle. Käyttäjät syöttävät erityisesti deittisovelluksien profiileihin paljon intiimiäkin tietoa itsestään, ja tämän tiedon perusteella on mahdollista profiloida käyttäjiä ja saada heistä houkuttelevan kohderyhmän mainonnalle. Kerätyn datan myyminen eteenpäin on myös tuottavaa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suosiossa olevat deittisovellukset kuten Grindr ja Tinder jakavat käyttäjistään yhteistyökumppaneilleen monenlaisen arkaluontoisen ja intiimin tiedon muassa esimerkiksi henkilön seksuaalisen suuntautuneisuuden. Vastaavaa tiedonjakoa harjoittavat myös muut deittisovellukset sekä muutkin sovellukset.

New York Timesin uutisoimasta asiasta kirjoittaa Suomessa TiVi. Uutisen taustalla on Norjan kuluttajaneuvoston julkaisema tuore selvitys, jota varten oli tutkittu maailman ladatuimpien Android-sovellusten tiedonjakoa. Selvityksen tuotti tutkimusorganisaatio Sintef. Selvityksen otsikkona on Riistäytynyt hallinnasta: kuinka kuluttajia hyödynnetään verkkomainonnan alalla

Selvityksen mukaan mainoskumppaneille, analytiikkayrityksille ja muillekin yhteistyötahoille jaetaan käyttäjäkohtainen seurantadatapaketti, josta käy sovelluksen nimen ohella ilmi esimerkiksi käyttäjän sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus ja sijaintitietoja. Tällaisilla tiedoilla käyttäjästä pystytään rakentamaan profiileja, jotka ovat hyödyllisiä esimerkiksi kohdennetussa mainonnassa. Sovellusten tietoja saavat yritykset saattavat jakaa dataa omille yhteistyökumppaneilleen. Periaatteessa tieto on jopa yhdistettävissä tietyssä paikassa tietyllä hetkellä olevaan henkilöön.

Tietoa jakavat yritykset toisaalta vakuuttavat, että yhteistyökumppaneiden kanssa on sovittu tarkat säännöt jaetun tiedon käyttämisestä. Deittisovellusten käytössä on kuitenkin seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvän tiedon vuotamisen vuoksi erityinen riski niissä maissa, joissa homoseksuaaliset suhteet ovat laittomia. Selvityksen julkitulon jälkeen Twitter on kertonut poistaneensa Grindr sovelluksen toistaiseksi MoPub-mainosalustaltaan, kertoo AdAge. Aiemmin on käynyt ilmi, että Grindr jakoi yhteistyökumppaneilleen käyttäjien ilmottaman hiv-statuksen, mutta asiasta nousseen kohun jälkeen yhtiö ilmoitti, että käytäntö on lopetettu.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkimustulosten valossa odotetaan keskustelua palveluiden käytäntöjen sopimisesta yksityisyyden suojaa koskevaan lainsäädäntöön niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Niin Euroopan unionissa kuin Yhdysvalloissakin on käynnissä lainsäädäntöhankkeilla, joilla pyritään suitsimaan yksilöiden henkilökohtaisen tiedon luvatonta käsittelyä ja hyödyntämistä esimerkiksi yritystoiminnassa. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi (uskonnollinen) maailmankatsomus, etnisyys, seksuaalinen suuntautuneisuus, seksielämä ja muu arkaluontoinen tieto.

Norjan kuluttajaneuvostosta todetaan, että monet kuluttajat antavat tietojaan luotettaviksi kokemilleen sovelluksille. Tutkimuksen katsotaan kuitenkin osoittavan, että luottamusta käytetään väärin, ja tämän vuoksi peräänkuulutetaan parempaa valvontaa ja tarpeen vaatiessa lainsäädännön tiukentamista.

2 kommenttia

Sinänsä minua ei verkossa huolestuta käyttäjän profilointi tämän tekemisten mukaan, esimerkiksi mainonnan kohdentamista ajatellen. Kyse on yleensä vain erilaisista kohderyhmistä, eikä olla yksilötasolla. Ongelmalliseksi homma muuttuu siinä vaiheessa, kun käyttäjäprofiilin (intiimejä) tietoja liikkuu paikasta toiseen yhdistettynä henkilön sijaintitietoihin tai muuten niin, että yksilö on vähintään periaatteessa tunnistettavissa/jäljitettävissä. Deittisovellusten profiileissa jos missä on kuvausta yksilön intiimimmistä puolesta.
Suomen Kuvalehti ( https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/norjan-viranomaiset-nostivat-kanteen-seksuaalivahemmistojen-deittisovellusta-vastaan-syyttavat-kayttajatietojen-myymisesta-luvatta/ ) kertoo, että Norjan valtion kuluttajaneuvosto on nostanut kanteen Grinderiä ja viittä mainosmyyntiin keskittynyttä yritystä vastaan (AppNexus, OpenX, AdColony ja Smaato ja Twitterin MoPub-mainosverkko). Viranomaiset katsovat näiden myyneen käyttäjätietoja luvatta, EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vastaisesti.