Itävallan perustuslakituomioistuin: on oikeus olla olematta mies tai nainen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3

Itävallassa perustuslakituomioistuin määräsi perjantaina, että yksilöllä on oikeus määritellä itsensä kuuluvaksi ns. kolmanteen sukupuoleen, eli olla juridisesti muuta kuin nainen tai mies. 

Asiasta kertoo esimerkiksi Itävallan yleisradioyhtiö.

Virallisiin lomakkeisiin on tulossa kolmas sukupuolivaihtoehto.

Tuomioistuimen ratkaisussa vedottiin Euroopan ihmisoikeussopimukseen, jonka 8. artiklasssa taataan yksilön oikeus omaan sukupuoli-identiteettiin. Oikeuteen asian oli vienyt Alex Jürgen. Ratkaisun jälkeen hän kertoi ensimmäistä kertaa kokevansa, että hänet nähdään sellaisena kuin hän on syntynyt.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Itävallassa asiasta on käyty keskustelua syksystä 2017 lähtien, jolloin sosiaalidemokraatit ja liberaalit kertoivat haluavansa lainsäädäntöön kolmannen sukupuolen.

Kolmas sukupuoli tunnustetaan myös Australiassa, Bangladeshissä, Chilessä, Intiassa, Maltalla, Nepalissa, Saksassa ja Uudessa-Seelannissa. 

3 kommenttia

Itävalta: Kolmas juridinen sukupuolimerkintä käytössä

Naisen (w) ja miehen (m) lisäksi kolmas sukupuolimerkintä virallisissa dokumenteissa on ´divers/diverses´ tai ´offen´. Kolmas merkintä on tarkoitettu intersukupuolisille/henkilöille, joiden sukupuolta ei kyetä määrittämään. Salzburgin maistraatin johtaja sanoo, että kolmannen vaihtoehdon voi valita jo lapsen syntyessä. Itävallassa syntyy vuosittain noin 70 lasta, joiden sukupuolta ei pystytä määrittämään.

Myös aikuisten on mahdollista muuttaa sukupuolimerkintänsä diversiksi, mutta siihen vaaditaan ensin lääkärinlausunto ja sitten virallinen hakemus maistraatille.

Helmikuun alussa virallisiin papereihin lisätty kolmas sukupuolimerkintä perustuu perustuslakituomioistuimen kesäkuussa tekemään päätökseen.
https://www.vfgh.gv.at/medien/Personenstandsgesetz_-_intersexuelle_Personen.php

Itävallan yleisradion lyhyt uutinen Salzburgista
https://salzburg.orf.at/news/stories/2964740/
(Suomensin pikaisesti, joten pahoittelen mahdollisia epätarkkuuksia esim. termeissä.)
----
Itävallan intersukupuolisten järjestö Vimö
etusivu
https://vimoe.at/
uutisia
https://vimoe.at/aktuelles/
Tältä sivulta voi ladata infoa
https://undnochvielmehr.com/download/
Eräs intersukupuolinen henkilö selitti asian niin, että ei ole olemassa "sukupuolten kirjoa" miehen ja naisen välissä, mutta on olemassa miehenä olemisen kirjo ja naisena olemisen kirjo. Yleensä intersukupuolisuus kuitenkin selitetään ihmisille niin, että tulee vaikutelma ihmisistä, jotka ovat jollain tapaa koko mies-nainen -jaon ulkopuolella, mitä tämä intersukupuolinen henkilö ei siis allekirjoita.

Yllättävää on myös se, miten laajasti intersukupuolisuus voidaan määritellä. Lievimmillään "liian pieni" penis voi johtaa miehen diagnosoimiseen intersukupuoliseksi.