Verkkolehti Times Online lainaa laajasti urheiluosiossa ammattilaisjalkapalloilusta aktiiviuran päättänyttä Graeme Le Sauxia. Hän kertoo muistelmakirjassaan millaista on kokea joukkuetovereitaan hiukan erilaisempana häneen kohdistunut aiheeton homofobia. Hän ei viihtynyt kollegoidensa ryyppyjuhlissa. Hänen muutkin kiinnostuksensa olivat muualla kuin perusheterojuntin teemoissa. Eipä aikaakaan kun häntä alettiin pitää homona. Siitä seurasi 14 vuoden mittainen painajainen, joka oli katkaista hänen ammattilaisuransa. Henkinen kantti oli kestämisen äärirajoilla.
Parikymppisenä hän ei osannut suhtautua oikein homofobiseen mustamaalaukseen ja siksi homma jatkui pitkään. Hän kertoo halunneensa julkisesti kieltää, ettei ole homo, ja teki myös niin, mutta koki ongelmaksi sen, kuinka tehdä tuo loukkaamatta samaan aikaan homoja.
Hän miettii kirjassaan, miltä oikeasti homosta voi tuntua vastaava nimittely ja mustamaalaaminen. Hän arvelee tuskan moninkertaiseksi. Hän viittaa Justin Fashanuun, joka tuli ensimmäisenä englantilaisena ammattilaisjalkapalloilijana kaapista ulos. Fashanu ei kestänyt itseensä kohdistunutta raakaa homofobiaa. Hän teki itsemurhan.
Homofobiaan syyllistyvät niin katselijat kuin joukkuetoverit. Se selviää Times Onlinen kirjareferaatista. Se on mielenkiintoinen kurkistus sisäpiiriin, aiheeseen josta julkisuudessa ei paljoa puhuta. Vasta viime aikoina Englannissa homofobiaan on alettu urheilun piirissä kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. Mihinkään se ei ole siltikään kuollut.
Lehden pääjuttu
http://www.timesonline.co.uk/tol/sport/football/premier_league/article2419068.ece
Jatkojuttu: "Le Saux: Beckham nimitteli minua hintiksi."
http://www.timesonline.co.uk/tol/sport/football/article2410281.ece
Kumpaankin kirjoitukseen on jo kertynyt joltisestikin kiintoisia kommentteja. Beckham on edustajansa kautta kieltänyt koskaan nimitelleensä väitetyllä tavalla.
Vaikkei kirjoituksia jaksaisikaan läpilukea, niin voi ainakin vilkaista, että Graeme Le Saux on aika laadukas katseltava.