Gayclub Herculeksen ainoa rauhallisempi paikka lienee tupakkakoppi, jossa voi puhua huutamatta. Samoin tupakoimattomille pitäisi rakentaa rauhallisempia tiloja, joissa voisi rauhassa jutella ja tutustua ihmisiin.
Tuskinpa siellä tupakkakopissa voi rauhassa jutella ja tutustua ihmisiin, sillä ollaanhan siellä kuin sillit kärysuolassa. Erinomaisesti voi jutella siinä yläkerran baariosan joka puolella, sillä tanssisalin musiikkihan on suunnattu niin ettei se liikaa mekasta siihen osaan.
Tanssimusiikki-yökerho ei okein voi olla hissunkissunpaikka, koska hissunkissuttelusta kärsisi tanssimusiikkitunnelma aivan kamalasti.
Rauhaisia paikkoja, myös hlbt-rintamalta löytyy kaupungista muita yllinkyllin ja niini voi siirtyä tai tehdä jatkotreffit hyvin.
Tupakointihan vaikuttaa huonosti monella muullakin tapaa.
Raittiit, tupakoimattomat ja vegaanit nyt ovat vain parempia ja kyvykkäämpiä rakastelussa. Sehän on tunnettu tosiasia, sillä tupakka, alkoholi ja liika lihansyönti eivät edistä kropan ja mielen viriilissä ja herkänhyvässä kunnossa pysymistä.
Oman muistikuvani mukaan Herculeksen tanssilattialla voi hyvin kuulla mitä vieressä puhutaan, tosin viime käynnistäni on jo aikaa ja yksi syy oli siihen musiikki (niin alhainen volyymi kuin laatu) kuin nettiyhteyden puute. Vieläkö nämä ongelmat ovat siellä "Etutöölön Bermudan kolmiossa"?