Suoraa vai edustuksellista demokratiaa – lähes kaikki kansalaisaloitteet kaatumassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 8
Näkeekö vallan kortteleista sinne, missä ihmiset oikeasti ovat

Tänään jaetaan demokratiapalkinnot kolmelle lähidemokratiahankkeelle. Niillä edistetään kuntalaisten, kyläläisten tai kaupunginosalaisten osallistumisoikeuksien toteutumista. Aamu-tv:ssä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri piti demokratian kannalta tärkeänä, että aktivoidaan mukaan niitä, jotka jäävät demokraattisten toimintatapojen ulkopuolelle. Se parantaisi ja vakauttaisi demokratiaa. Myös presidentti Obama halusi yhteiskuntiin vakautta, kun hän pari viikkoa sitten puolusti mm. Venäjän ja Unkarin kansalaisjärjestöjä valtiovallan mielivallalta.

Yhdeksi suoran demokratian keinoksi kehitetty kansalaisaloite saa tulikasteensa nykyisen eduskunnan toimintakaudella. Eilen ennakoitiin Ylen uutisissa, että melkein kaikki kansalaisaloitteet kaatuvat. Herättää huolta: onko koko kansalaisaloiteasia vain näennäiskeino ja silmänlumetta, kun yritetään paikkailla edustuksellisen demokratian heikkoja kohtia.

Tasa-arvoista avioliittoa koskevan kansalaisaloitteen aika on käymässä vähiin. Se tulee eduskuntaan aikaisintaan marraskuun puolivälissä. Lakivaliokunta otti siihen kielteisen kannan. Optimistit ovat uskoneet, että eduskunta tekee vasta-aloitteen lain hyväksymiseksi, ja vastaehdotus menee suureen valiokuntaan. Aika alkaa kuitenkin koppua, koska nykyisen eduskunnan työ loppuu jo maaliskuun alkuun mennessä. Jotkut tasa-arvoista avioliittolakia kannattaneet ovat alkuvuonna ounastelleet, että valiokuntakäsittelyä olisi pitkitetty kutsumalla kuultaviksi tahoja, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä maallisen lain kanssa.

Pessimismi alkaa levitä myös kannattajajoukoissa. Ranneliike.netin pinkkisessä kysymyksessä kysytään, uskooko vastaaja, että tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään tässä eduskunnassa. Syksyn mittaan usko on selkeästi vähentynyt, ja uskovat jäävät tällä menolla kohta vähemmistöön. Myöskään ruotsalaisen Qruiserin kyselyssä läpimenoon ei enää uskottu.

Mikä on perimmäinen syy siihen, että kansalaisaloitteet kaatuvat? Eikö eduskunnassa olekaan haluja siihen, että kansalaiset pääsevät suoraan vaikuttamaan? Tänään aamu-tv:ssä puhemies Heinäluoma ja kansanedustaja Tynkkynen keskustelivat asiasta. Tähän mennessä yksi kansalaisaloite on tosiasiallisesti hyväksytty (energiatodistukset pientaloissa, eduskunta suhtautui myötämielisesti aloitteen sisältöön, näin siitä huolimatta, että ympäristövaliokunnan kerrottiin hylänneen kansalaisaloitteen) ja yksi hylätty. Neljä kansalaisaloitetta on käsittelyssä. Heinäluoma korosti, että eduskunta ottaa vakavasti kansalaisaloitteet. Käytännössä valiokunta tekee tärkeimmän ratkaisun, ja valiokunnat kuulevat julkisessa istunnossa aloitteen tekijöitä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ratkaisuvaiheessa on kaksi kansalaisaloitetta, toinen niistä on avioliittolakiin kohdistuva kansalaisaloite. Tekijänoikeus-aloiteasiassa valiokunta pohti aluksi, otetaanko asiaa ollenkaan käsittelyyn.

Heinäluoman mukaan kansalaisaloitetta käsitellään samalla tavalla kuin mitä muuta lakiehdotusta tahansa. Kesällähän oli protestikommenteja sitä, että kansalaisaloite olisi jonkinlainen oikotie tai ohituskaista lainsäädännössä. Näin ei ole.

Aamu-tv:ssä Oras Tynkkynen muistutti, että kansalaisaloittteessa kansalaiset ottavat suoraan kantaa yhteen yhteiskunnalliseen asiaan. Tällä hetkellä esim. Tahdon2013-kansalaisaloitteen tekijät eivät ole saaneet tietoonsa asiantuntijoiden valiokuntalausuntoja, eivätkä siten voi ottaa kantaa kuulemisten virheellisiin tietoihin. Heinäluoman mukaan kaikki lausunnot tulevat julkisiksi, kun valiokunta julkaisee mietintönsä.

8 kommenttia

  • 1 / 8
  • Jorma Hentilä
  • 14.10.2014, 10.18
Arvelen, ettei eduskunnalla ole varaa jättää avioliittolain muuttamista koskevaa kansalaisaloitetta käsittelemättä, niin vahvan symboliarvon se on julkisuudessa saanut. Jos eduskunta antaa sen raueta, sen mukana kaatuu koko kansalaisaloiteinstituutio.

Uskon siis, että puhemiesneuvosto raivaa tilan lakivaliokunnan mietinnön käsittelylle suuressa salissa, ja jos eduskunnan enemmistö asettuu valiokunnan vähemmistön vastalauseen taakse, myös sen käsittelylle suuressa valiokunnassa ja mahdollisesti vielä suuressa salissa.

Mutta voin tietysti olla väärässä.
  • 2 / 8
  • puppeliassi
  • 14.10.2014, 12.06
Minusta on aika paljon kokoomuksen demokratian halveksimista että sekä tasa arvoisen avioliittolain että järkeä tekijänoikeuslakiin valiokunnan puheenjohtajat ovat kokoomuslaisia ja molemmat heti olleet ettei mene läpi ja järkeä tekijänoikeuslakiin kansalaisaloitetta ei kokoomuslainen edes viitsinyt lukea vaan tyrmäsi heti, lisäksi molempien aloitteiden kanssa on kuultu ihan ihme ryhmiä ja joille asia ei kuulu(uskonnolliset järjestöt) sekä jätetty tekijänoikeusaloitteessa monia kuulematta ja yritettiin jopa jättää kuluttajavirastokin kuulematta jonka mukaan asiaa pitäisi korjata.

Tahdon 2013 aloitteessa ei sentään käynyt niin kuin järkeä tekijänoikeuslakiin jossa se tyrmättiin koska ei oltu tehty kattavia selvityksia sekä puhdasta lakitekstiä valmiiksi, mikä on naurettavaa ja sitäpaitsi ei niiden aloitteiden lain mukaan pitäisi olla valmiita vaan ehdotuksia asioiden hoitamisesta jolloin eduskunnassa oltaisiin tehty valmis laki ja äänestetty asiasta.

Mutta tekijänoikeusjärjestöt on lobanneet kivasti ja tasa arvoisen avioliittolain esteenä on takapajuiset uskonnolliset uskomukset niin aika vaikealta näyttää.