Anders Larssonin valinta Ruotsin jääkiekkoliiton johtoon meni sellaisella hiljaisella tehokkuudella, mikä on yleensä mielletty suomalaiseksi tyyliksi. Ei tullut ”homopuheenjohtajaa”, tuli puheenjohtaja. Uuden puheenjohtajan perhe-elämällä ei ollut enää merkitystä, kun tehtäviin haettiin toimivinta kandidaattia. Ei siis ”homokandiaattia”. Päätöksentekoon osallistuneet olivat jo ennen valintaa ajatelleet, että jos asialla ylipäätään on jotain merkitystä, niin se on käytännössä näyttää, että liitto tekee niin kuin opettaa. Puheenjohtaja Larssonin perhe-elämä on hänen yksityisasiansa. Hän teki silti viisaasti kertoessaan siitä tiedotusvälineille heti valintansa jälkeen. Pitkästä kiekkokokemuksestaan huolimatta hän ei ole valtavan tunnettu henkilönä, joten jonkinlainen esittely oli pelkästään luontevaa. Lisäksi hän vei pohjan kaikenlaiselta vihjailulta, ja käänsi asian liiton ja lajin eduksi.
Entinen Ruotsin valtakunnan itäinen osa on toista maata, eikä vain valtiollisesti. Jokainen voi kokeilla ajatusleikkiä: miten mahdolliselta tai mahdottomalta kuulostaisi uutisotsikoiden "Ruotsin jääkiekkoliiton" korvaaminen "Suomen jääkiekkoliitolla"? Tältä osin asioiden taantuminen porrastuu maittain itään kuljettaesa eli järjestyksessä Ruotsi, Suomi, Venäjä.
Ruotsalainen urheilu, myös jääkiekko, on säännöllisin ja määrätietoisin askelein mennyt eteenpäin myös eettisissä ja yhteiskunnallisissa asioissa. Ero Suomeen on ollut selvä ja Larssonin valinnan jälkeen sitä ei voi enää olla huomaamatta. Ruotsin urheilu toteuttaa ympäröivän yhteiskunnan arvoja. Silti Ruotsin järjestelmä on hyvin kaukana täydellisyydestä, ja homoseksuaalisuus on miesten joukkueurheilussa edelleen jonkinlainen tabu – ainakin julkisesti ja ääneen puhuttaessa. Näin se on myös Suomessa, missä joidenkin tietojen mukaan ei vuosikymmenien aikana ole kiekossa tullut vastaan sitten homon homoa.
Vertailua maaotteluhengessä: Ruotsi vie 6-0
Tuohon viralliseen nollaan ne eettis-yhteiskunnalliset, varsinkin sateenkaarevat yhtäläisyydet sitten alkavatkin loppua. Ruotsalaisista pääsarjan (SHL) jääkiekkojoukkueista moni osallistuu Pride-tapahtumiin tänäkin vuonna, kevään Pride-sesongillakin jääkiekko oli hyvin edustettuna. Osallistuvien joukkueiden lukumäärä on kasvanut vuosittain. Nykyvauhdilla osallistumaton joukkue on muutaman vuoden päästä selvässä vähemmistössä. Suomessa luku on pysynyt vuodesta toiseen vakiona eli pyöreänä nollana, joskin tänä vuonna ruotsalaisjoukkueiden osallistumisissa on nähty jo ainakin yksi suomalaispelaaja.
Ruotsissa alemman sarjatason Kiruna pelaa sateenkaaripaidoissa. Täksi kaudeksi paidan pohjaväriä piti muuttaa hillitymmäksi, koska yhden kauden poikkeuslupa umpeutui (80 % paidasta tulee olla yhtä ja samaa väriä). Suomessa sateenkaarisympatiaa on nähty yhden pelaajan mailaan kiinnitetyssä pienessä tarrassa.
Ruotsissa erään pääsarjatason jääkiekkojoukkueen ydintason yhteistyökumppaneissa on paikallinen Pride-organisaatio. Suomessa yksikään pääsarjatason seura ei kyennyt antamaan ilmaista ja symbolista Tasavertaisen urheilun lupausta. Ei vielä sittenkään, kun seuran äänekkäin kannattajaryhmä antoi lupauksen ja haastoi liigaseuran tekemään saman. Lopulta homma meni venkoiluksi ja hiuksien halkomiseksi, jossa periaatelupausta periaatteessa kannatetaan, mutta ei periaatteen takia voida allekirjoittaa. Vaikutelma on lopulta kuin kraanavettä laimentaisi.
Muutama kuukausi sitten Örebron ja Frölundan SHL-joukkueet kohtasivat sateenkaariteemaisessa ottelussa, joka huipentui Örebro-pelaajien ihan itse koreografioimaan Village People -esitykseen jäällä. Ottelun aikana hallissa on tarjolla myös asiatietoa sateenkaari-ihmisistä. Suomessa on oltu visusti varovaisia, että seura tai joukkue ei tee mitään. Jos jotain tehdään, asialla ovat yksityishenkilöt. Silti eräs liigajoukkue saattaa ottaa käyttöönsä ”Tahdon2016”-mainoslauseen, joka on lähes identtinen tasa-arvoista avioliittoa ajaneen Tahdon2013-hankkeen kanssa. Lukijalle olisi hyvä tehdä selväksi, että helposti sekoittuvista sloganeista huolimatta kyseinen seura ei tiettävästi ole ristinyt kahta tikkua kansalaisten yhdenvertaisuuden eteen. Jos persoonallinen markkinointilaina tehdään, se voi olla yksi vuosikymmenen härskeimmistä kaappauksista ja se lähettää hyvin sekavan viestin arvolinjoista. Poikkeuksen tähän tekee se, jos seura ikään kuin hassuttelee tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyvällä teemalla. Tahdon2013 itsessään oli menestystarina, ja kuka ei haluaisi assosioitua menestykseen?
Ruotsin jääkiekko on päättäväisesti lähtenyt toimimaan rasismin ja homofobian kaltaisia kielteisiä ilmiöitä vastaan. Suomessa ylimmän sarjatason blogissa seksuaalivähemmistöt haluttiin pitää kaapissa. Kun valtamedia tarkisti, että onko sarja todella bloggarin takana, sarja todella allekirjoitti blogiteksin. Halutaan siis "keskittyä asiaan" ja olla puhdasta urheiluviihdebisnestä, vaikka osa-alueina tuossa onkin alamäessä pelkästään urheilullisuus, viihteellisyys sekä bisnes. Sitä ei pelasta, vaikka hakisi idästä sen erään presidentin tilastomiehen, joka ikävästi lupasi opposition ehdokkaalle 60 prosenttia äänistä, mutta lohdutti istuvaa presidenttiä sanomalla, että hän kyllä saa loput 80 prosenttia. Tosiasioiden myöntäminen olisi hyvä alku. Suomessa suosituimman palloilulajin ammattilaissarjan paikasta ei ole miesmuistiin ollut todellista kilpailua, joten suosiokin on suhteellinen käsite. Tässä piilevää harhaa kasvattaa se, ettei ole mitenkään erikoista, että esimerkiksi ilmoitettu katsojamäärä on kymmenyksen suurempi, kuin todellisuudessa paikalla olevien joukko, kun kyse on laskutavasta. Tosin tilastolliset haamukatsojat eivät kasvata oheismyyntiä.
Urheilullisia eroja voisi verrata paksun kirjan verran, mutta tyydyn vain muutamaan poimintaan. Larsonin edeltäjä oli tehtävässään 11 vuotta. Tänä aikana maajoukkue Tre Kronor voitti yhden olympiakullan ja kaksi maailmanmestaruutta. Siinä on yksi olympiakulta enemmän kuin koko itsenäisen Suomen jääkiekkohistoriassa, ja maailmanmestaruuksissakin jäädään Suomessa vertailuajalta yksi kappale tappiolle (kaikkien aikojen tilastossa Ruotsi vie 9-2). Pohjois-Amerikan NHL-liigan varauksissa ruotsalaisia pelaajia varataan n. kolme kertaa suurempi määrä, kuin suomalaispelaajia. Ruotsalaisivarauksista valinta kohdistuu usein myös hieman epävarmempiin suorittajiin, eikä vain tasaisen varmoihin koviin yksilöihin, joiden menestys on kirjoitettu tähtiin.
Monitulkintaisempana indikaattorina on pelaajien osuus naapurimaissa. Ruotsin SHL houkutteli viime kaudella 31 suomalaispelaaja, Suomen Liigan jäillä palkkaa nauttimaan tuli vain neljä ruotsalaista. Luonnollisesti ruotsinkin ammattilaissarjoissa on jokin raja sille, paljonko ulkomaalaisia peruspelaajia voidaan hankkia ja millä hinnalla.
Linjakas, valmis ja avoin
Ruotsin järjestelmän epätäydellisyys on självklart, itsestäänselvyys. Mutta työ on aloitettu, se on jo aika pitkällä, ja valmiudet ovat korkealla. Jos SHL-pelaaja tulisi kaapista huomenna klo 9, Ruotsi on siihen täysin valmis, ja asiaan osataan suhtautua kypsästi, eikä sitä lakaista maton alle. Jälkimmäisellä voisi viitata vaikkapa siihen, että suomalainen media huomasi ruotsin jääkiekkoliiton uuden johtajan homoseksuaalisuuden vasta, kun Ranneliike.net julkaisi asiasta uutisen. Valinta oli jo ehtinyt vanheta ruotsin lehdistön otsikoista, eivätkä Pohjanlahden itäpuolella aivan kaikki toimijat halunneet jutuissaan myöntää, että kuulivat asiasta ensimmäisenä Ranneliike.net -uutissivustolta.
Ruotsalaiselle urheilulle on annettava tunnutusta siitä, että sen arvomaailmaa kirkastetaan säännöllisin väliajoin. Tällöin kaikki urheilun parissa toimivat (myös sponsorit ja muut maksavat asiakkaat) tietävät, että mitä arvoja heidän rahoillaan ja usein logoillaankin toteutetaan. Suomalaisen jääkiekon todellinen arvomaailma on sekin osin mysteeri, mutta blogipäästöt ja venkoilut antavat kyllä eväitä mielipiteen muodostamiselle.
Toimittajaa sen sijaan jäi kiinnostamaan, nostiko Larssonin valinta jotain puhetta julkisen valokeilan ulkopuolella. Onhan toimittaja sentään maasta, joka on luonut nerokkaalla sanoituksellaan sekä Mozartin kultakauden töille sävelkulullaan vertoja vetävän ”Mats Sundin är homosexuell” –lauluesityksen, jonka sanat ja sävelen osaa lähes jokainen aikuinen suomalainen mies, ja laulu on erityisen suosittu esitys hieman päihtyneenä sen jälkeen, kun Suomi on hävinnyt Ruotsille jääkiekossa.
Siispä yhteydenotto ruotsalaiseen entiseen NHL-pelaajaan. Vastaus tuli sujuvasanaisesti: eipä sillä niin väliä, onko ordföranden puolison nimi Jens vai Janette. ”Njäh, ei sellaisella asialla ole ollut mitään merkitystä”, oli ensireaktio. Kysyin vielä hänen mielipidettään maiden välisistä eroista ja siitä, mikä olisi Suomelta ensimmäinen askel, jotta länsinaapuri ei karkaa kohtuuttomalle etumatkalle? -”Hommatkaa edes yksi homoikoni [pelaaja]”, kuului naureskeleva kuittaus. Niin, tämäkin vielä. Ruotsilta heitä löytyy, tunnetuimpana olympiakultaa torjunut, sittemmin newyorkilaistunut maalivahti.
Pitkän ammattilaiskokemuksen omaavan pelaajan mukaan sateenkaariasiat on yksi blokki ruotsalaisen kiekkoperheen kivijalassa. Vaikka osa varsinkin kokeneemmista (ja suurimmat kruunumäärät jo tienanneista – toim.huom.) pelaajista toivoo – vaikka sitten palkan pienentyessäkin – jääkiekon kaupallisuuden tarkistamista alaspäin, siitä ei tingitä, että ruotsikliseen tavoin ovet ovat avoinna kaikille, jokaiselle on tilaa, eikä kenenkään mieltä saa pahoittaa. Kaupallisuuden rajojen miettiminen on tärkeää siksikin, että Suomessa liigaseurojen tuloksesta "urheilua urheilun itsensä vuoksi" eli lähinnä pääsylipputulot ovat kutistuva tuloerä, jota on kasvatettava oheismyynnillä ja muilla tulonlähteillä. Raja lienee jossain siinä kohtaa, milloin urheilubisnesyhtiöstä tuleekin muuhun bisnekseen keskittyvä yritys, jolle urheilu on vain sivubisnes.
Harrastetasolla Suomelle on tilapäinen apu siinä, että kukaan ei lähde liikuntaharrastamaan naapurivaltion puolelle. Sen sijaan viihteellistämisessä valtiorajat ovat pitkälti hävinneet ja kilpailu on totta Suomen rajojen sisäpuolellakin. Jos suomalaisen jääkiekon paisunutta asemaa ei pysty haastamaan yksikään suomalainen urheilulaji, haasteen voi tuoda sekä ulkomaalainen laatu-urheiluviihde että pudotuspeliksi muuttuva kilpailu rahasta ja mielenkiinnosta (esim. joihinkin katsomonosiin ei ole myyty lippuja, jotta kuvat eivät kertoisi yleisön olevan harvalukuista). Harrastajilla taas on vaihtoehtona muitakin harrastuksia tai harrastamatta jättämisiä.
Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja huomatakseen, että suomalaista jääkiekkoa aletaan markkinoimaan jonkinlaisena velvollisuuten, ehkä jopa syyllistäen: "jos ette osallistu, tämä loppuu" -hengessä. Mutta onko nykyisenlaisen tilanteen loppuminen sitten suuri vahinko? Missä määrin urheilu voi vaatia autonomiaa ympäröivän yhteiskunnan pelisäännöistä ja arvoista?
Juttua päivitetty 27.6.2015: Muutamia muotoiluja tarkennettu.
Jutun kuva: Frankie Foughantin. Julkaistu lisenssillä CC-BY-SA 3.0.