• uolevi

Huhtikuu

Huhtikuu vuonna 1961. Pieni nassikka seisoo kanaverkkoaidan takana silloisella Seutulan lentokentällä ja vilkuttaa katsellessaan kiitotielle kulkevaa lentokonetta. Isä lähtee komennukselle Lähi-Itään. Koska isä tulee takaisin? Ehkä mekin äidin kanssa lähdemme myöhemmin isän luokse.

Emme me koskaan lähteneet, sillä isä ja äiti tulivat siihen lopputulokseen, ettei kielitaito riitä maailmalla. Vuosien varrella isoisä ja enokin isän lisäksi kulkevat Euroopassa ja tuovat tuliaisiksi hienoja leluja. Täti lähtee kibbuzille ja jää sille tielle. Kammarin karttapallo on ahkerasti käytössä ja pienen pojan maailma on pieni, mutta pelottava, sillä uutisissa kerrotaan, että raskaat pommitukset ja sota Vietnamissa ovat meneillään. Sota! Se on kauhea asia, josta isoisä on kertonut. Leviääkö sota Suomeenkin.

Näin minä kasvoin ”kosmopoliitiksi” pienessä maalaiskunnassa kuusikymmentäluvulla. Minäkin halusin maailmalle ja tiesin, että siellä pärjää vain osaamalla kieliä. Opin oppikoulussa ja lyseossa ruotsia, englantia ja ranskaa, mutta lyseon pakkovenäjä pioneerien ja kolhoosien saavutusten ihannoinnissa jäi toissijaiseksi, vaikka kesätyöpaikkani esimieskin oli vakuuttunut proletariaatin voitosta. Minä sitävastoin tilasin postimyynnistä lisäkurssin ranskankieleen.

En kuitenkaan päässyt maailmalle, sillä suku päätti toisin. Katsottiin, että akateeminen virka ja ura ovat minulle (tai siis heille) parempi vaihtoehto. Muistan vieläkin katkerat puhuttelut, jotka sain sukulaisiltani osakseni varusmiespalveluksen jälkeen, sillä olin imoittanut heille vain haluavani tehdä töitä, säästää rahaa ja lähteä sitten seikkailemaan maailmalle. Kuuliainen poika ei mennytkään töihin eikä lähtenyt maailmalle vaan istui luennoilla.

Ei minusta akateemista tullut, mutta tuli tunnollinen viranhaltija, josta seitsämässä vuodessa kasvoi loistava ja turhautunut byrokraatti. Muistan elävästi sukukokouksemme tunnelman, kun serkkujeni vaippojenvaihdon ja virkavisioiden yhteydessä ilmoitin jättäväni virkani. Tunsin kuinka tapetti tärvääntyi ja lavasteet kaatuivat. Kukaan ei kysynyt miltä minusta tuntui tai mikä oli vaikuttanut valintaani. Kaikki kertoivat miten hirvittävältä heistä tuntui kuulla valinnastani.

Niin minä lähdin. Oli huhtikuu 1991. Ei kukaan kysynyt miltä tuntui inventoida oma elämänsä ja asuntonsa kolmeen jätesäkkiin: 1) säilytettävät 2) kierrätykseen 3) roskiin. Tunteeni jakoi vain ystäväni Janne. Hän kulki vierelläni siinä myllerryksessä. Lopulta oli elämässäni yksin kahden matkalaukun kanssa ja mietin, että mitä vittua olikaan tullut tehdyksi. Silloin muistin isäni minulle sanoman ajatuksen, jota hän ei kuitenkaan suvun painostuksessa saanut sanotuksi julki: ”Poika, jos olen elämässäni jotain katunut, kadun sitä, ettemme äitisi kanssa nuorena lähteneet maailmalle. Kyllä siellä olisi pärjännyt vähemmälläkin kielitaidolla. Jos sinulle joskus avautuu mahdollisuus lähteä, lähde, ettei sinun tarvitse katua kuten minä olen katunut. Suomi pysyy paikallaan, tänne voi aina palata.”
Minä olin lähtenyt.

4 kommenttia

martin

23.1.2007 21:37

Toisia palvelee parhaiten aivan omalla paikallaan.

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi

Kirsikkavaras

24.1.2007 21:47

Martin asian jo kiteyttikin. Itse hyppäsin pois uraputkesta ja oravanpyörästä viime kesänä, ja ryhdyin toteuttamaan teinivuosien unelmaa. Aluksi pelotti, mutta en ole päivääkään katunut. :)

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi

Vermillion

25.1.2007 17:17

Minä ainakin yritän välttää kaikkia putkia ja pyöriä. :P Tai sitten ainakin kulkea niissä väärään suuntaan. Vastarinta on parasta.

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi

Mahakas

25.1.2007 17:19

Jaa itse vaki toimen viime kesänä jättäneenä, taputtelen täällä kannustavasti käsiäni. Ok täytyy myöntää että kyllähän se tilipussissa näkyy ja kun toimen myötä tuli hankittua tuota lainaa enemmän ja vähemmän, niin silti itse muutosta en varsinaisesti ole katunut. Olen tosin miettinyt mitenkäs sitten jos ei tuota rahaa ole tarpeeksi laskujen maksuun.. No kerranhan sitä eletään ja kuolemaa ei kukaan ole pystynyt välttämään. Joten nautitaan tästä ajasta ja tehdään sitä mistä pidetään. :)

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi