Helsingin ytimestä Ruoholahteen vanhaan ratakuiluun avattu kevyenliikenteen väylä "Baana" on hyvä asia. Työmatka Kalliosta Ruoholahteen taittui sen ansiosta alle 20 minuutissa. Metromatka (johon sisältyy molemmissa päissä jonkin verran jalankulkua) samasta lähtöpisteestä samaan kohteeseen kestää 22..27 minuuttia, riippuen siitä, miten metrot sattuvat kohdalle.
Nyt kun keskustan pohjoispuolta halkovan junaradan yli tai ali saisi Kaisaniemeen vielä jonkinlaisen fiksun kevyenliikenteen väylän, niin matka lyhenisi vielä parilla minuutilla, kun ei tarvitsisi kiertää rataa joko Rautatieaseman luota tai Linnunlaulun ylikulun kautta.
Helsingissä on tässä viime vuosina torpattu pari erittäin hyvää liikennettä sujuvoittavaa hanketta. Viimeksi Kumpulan joukkoliikennekatu hylättiin. Se olisi parantanut merkittävästi joukkoliikenteen toimimista kaupungissa. Toinen keskustan autoistumista vähentävä asia, keskustatunneli, jäi myös kaupungin kehittymistä vastustavien hampaisiin.
Espoolaiset saivat sentään päätettyä metron rakentamisesta Matinkylästä Kivenlahteen. Metroa pitäisi kyllä jatkaa Kauklahden juna-asemalle, että joukkoliikenne toimisi paremmin erilaisissa häiriötilanteissa.
Yleisesti ottaen erilaiset "silmukat" ja luontevat vaihtoehtoreitit tuntuvat olevan lähes tuntematon asia raideliikennettä järjestettäessä. Helsingissä on esimerkiksi raitiovaunureitissä sellaisia solmupisteitä, että kun siellä tapahtuu jotain, niin koko tai ainakin puolet kaupungin raitioliikenteestä pysähtyy tai ainakin puuroutuu totaalisesti. Yksi näistä kriittisistä paikoista on Mannerheimintien ja Kaivokadun/Simonkadun risteys. Sen osalta ei ole järjestetty käyttökelpoisia kiertoteitä.
Ja metrohan pitäisi tietysti saada reitille Katajanokka-Espa-kamppi-Töölö-Linnanmäki-Pasila ja vielä Töölöstä Munkkivuoreen. Ja junille Pisararata.
2 kommenttia
Kauneuspilkku
15.6.2012 10:15
OLen samaa mieltä, että raideliikennettä ja joukkoliikennettä yleisesti on kehitettävä, mutta en halua sen tapahtuvan viheralueiden kustannuksella. Minusta esimerkiksi PISARA radan linjauksista olisi valittava se, joka ei syö ALppipuistoa, en myöskään ajatuksellisesti kannattanut joukkoliikennekatua Kumpulassa, varsinkin kun tietää miten jokeri-raitiotien kanssa kävi, Bussithan siellä liikennöi, mikään ei viittaa siihe, että väliaikaiseksi tarkoitettu bussiratkaisu vaihtuisi myöhemmin raitiotieksi. Eli jos raknnetaan raideliikennettä, niin tehdään se sitten heti. Joukkoliikennekatu Haagassa on myös esimerkkis iitä, että siellä ajaa kyätännössä myös muut kuin bussit, taksit ja välillä ihan kuka tahasa autoilija.
smo
16.6.2012 16:51
Työmatka taittui perjantaina pyöräillen, ja sään salliessa aion siten taittaa työmatkat jatkossakin. Tänään kokeilimme Baanaa patikkamiehinä. Myös kävelyreittinä se on ihan verraton.