Muutama viikko osakassa jäljellä ja aika suunnistaa kohti pohjolaa joksikin aikaa fundeeraamaan seuraavaa vaihetta elämässä.
Jotenkin on ollut mielettömästi säpinää ilmassa viime viikkoina, toisaalta olisi hienoa lähteä boyan asunnosta jotenkin kunniallisissa merkeissä. Jossain ihmeellisessä älynväläistyneessä tilassa sitten keskustelimme vakavasti suhteemme tilasta. Kerroin boyalle että vanhat avioparit saattavat rakastua toisiinsa uudelleen, pystyisimmeköhän me samaan?
Boya sanoi että ei ollut koskaan kuullut moisesta. Sen mielestä me ollaan jo perhe ja perheet on arkea ja rutiinia ja warmoja wannottuja waloja. En ollut täysin eri mieltä mutta mielessä kummitteli edellisellä viikolla tapaamani kiinalaispoika joka luultavasti pystyy katseellaan sulattamaan kokonaisia voipaketteja kävellessään supermarketissa. Pystyykö kotipoika samaan enää?
Jostain syystä sitten lähdettiin eilen vuotuisille treffeille (edellisen kerran käytiin treffeillä viime vuoden huhtikuussa koska olemme jo perhe ja meillä on yhteistä arkea ja rutiineja). Ja olipas mukavaa.
Kädestä ei tietenkään saanut pitää koska ollaan viereisessä kaupungissa (käytännöllisesti katsoen eri planeetalla) ja joku tuttu tai sukulainen olisi saattanut sattua paikalle. Puolustuksena sanottakkoon että edes heteroparit eivät pahemmin kädestä pitämistä harrasta tässä maassa, sellainen avoin hellyyden osoitus olisi julkeaa.
Hienon ravintolan sijasta konsensus syntyi mennä all-you-can-eat pizzabuffettiin. Niinhän tämä isojen poikien kanssa deittailu menee, mennään jonnekin jossa voi syödä niin että napa rutisee. Älkääpä sitten ihmetelkö miksi parisuhteessa ihmiset alkavat muistuttaa toisiaan myös ulkoisilta mitoiltaan.
Lisäväriä deittiin antoi boyan asiakas joka tuli pitkän matkan päästä kulmille norkoilemaan ja halusi viedä pojan syömään mutta ilman minua. Normitilanteessa olisin ehkä näyttänyt vihreää valoa ja liuennut paikalta (se setämies käyttää helvetisti rahaa, massia eli fyrkvistiä siinä baarissa missä boya on töissä) mutta tällä kertaa sanoin että käske sen äijän painua vittuun, me ollaan nyt yhdessä. Tänään ei sitä kaveria auta edes paksu lompakko.
Hienovaraista odottelua kahvilassa, boya tuli takaisin ja asiakas oli lähteny häntä koipien välissä. Boya vaikutti aika tyytyväiseltä. Jatkettiin treffailua.
Kyotossa oli hienoa niinkuin aina, ruoka oli ihan jees ja iltamyöhällä oltiin tagas turgu eli kotona. Sitten kissa lukittiin toiseen huoneeseen ja ovi kiinni. Yöllä näin sitten karmeaa painajaista jostain paksusta jätkästä joka yritti tappaa meitä isolla veitsellä.
tänään on taas uusi päivä.
