Miun elämässä tapahtuu nyt niin paljon kaikkea, että en tahdo pysyä itsekkään perässä.
Asuntoasia rullaa eteenpäin ja toisaalta menen kokoajan taaksepäin. Erittäin ärsyttävää, kun itse yritän saada kaiken järjestykseen ja pidän asioita mielessäni hyvinkin yksinkertaisina, mutta virallisten tahojen kanssa asiat sitten saavatkin valtavat mittasuhteet ja kaikki poikkeaa suoraviivaisesta näkemyksestäni.:D
Olen nyt saanut kuitenkin paljon aikaan ja tällä hetkellä tehtävissäni on enää odottamista.
Kelassa kävin puhumassa tukiaisioista, mutta eipä siitä paljon apua ollut. Onneksi toinen taho auttoi paaaaljon paremmin ja sain numerot juuri oikeille ihmisille ja nyt on raha-asiat järjestymässä.
Olen oikeutettu toimeentulotukeen, jos opintotuki ja asumislisä + opintolaina eivät riitä pitämään minua hengissä.
Mutta.
En tahdo opintolainaa.
En nyt, kun käyn aloitan kolmannen vuoden lukiossa, otan opintolainan vain korkeintaan siinä tapauksessa jos en pysty itse itseäni elätäämään, kun jatkan korkeakouluun. En ennen sitä.
Tai siis, en ainakaan tahtoisi ottaa.
Kaikki järjestyy, kaikki järjestyy, kaikki järjestyy -mantra tuo hitusen lohtua. Ja melkein jopa jaksan uskoa siihen.:D
Ei, uskon siihen.:)
Asunto. Ristiriita.
Hoasille soitettaessa minulle piti löytyä kaksio Jokinimestä hyvinkin pikaisesti ja ehdin jo hyppiä riemusta, "jee, kuinka minulla voikaan käydä niin hyvä tuuri!!!:)".
Nuolaisin kuitenkin ennenkuin tipahti ja kun kävin henkilökohtaisesti seuraavana päivänä juttelemassa Hoasin toimistolla minulle sanottiin, että edelläni on kamalasti aikaisemmin hakemuksensa jättäneitä ja ulkopaikkakuntalaisia. Että se siitä sitten.
Murr...
En tahtoisi olla ilkeä. Mutta mielestäni tilanteeni on kutakuinkin kriittinen, sillä minulla on vakituinen opiskelupaikka ja aloitan opintojeni loppuruoran, keväällä alkavat kirjoitukset. Ja jään asunnottomaksi kolmen kuukauden sisällä.
En voi mitenkään opiskella Suomusjärveltä käsin. Enkä edes tahdo kyetä, vaikka minulle varmaan annettaisiin mahdollisuus etäopiskeluun - se ei toimisi, ei minun kotiympäristössäni!
Ja vereni kyllä kiehui, kun edelläni toimistolla asioi nainen, lähemmäs 30v, joka muutti opiskelija asuntoon, vieläpä pieneen yksiöön työttömän miehensä kanssa (poikkeustapaus - haistakoon minun puolestani p*skat, poikkeustapauksensa kanssa. Säälittävä tapaus se oli!)) ja heillä on oikus hakea heti avaimet käteen saatuaaan perhe-asuntoa (liekö heillä sitten vielä lapsia - tsiisus).
Saatana, suoraan sanoen järkyttävän pöyristyttävää, aikuinen nainen ja aikuinen mies, muuttavat halpoihin opiskelija-asuntoihin (opiskelkoon se nainen minun puolestani mitä tahansa mikä hänet oikeuttaa Hoasin asuntoihin, mielestäni tämä on silti väärin, kun asuntoon muuttaa työtön mies jne.), vaikka heillä on niin vanhoina ja ehkä jopa vanhempina oikeus kunnollisiin tukiin kelan ja sossun puolelta - sata kertaa paremmat kuin minunkaltaisillani toisen asteen opiskelijoilla.
Menisi sekin aikuinen mies töihin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Helvetti, minä olen nuori opiskelija ja olisin valmis opiskelemaan ja tekemään töitä samaan aikaan jotta saan katon pääni päälle (mutta sillä ei ole merkitystä tällä hetkellä, vaan järjsetyksessä. Anteeksi, kyllä minäkin olisin vaikka viime tammikuussa hakemukseni lähettänyt, jos olisin tästä muutosta tiennyt, mutta se tuli kuin salama kirkkaanlta taivaalta!), mutta joku helkutin 30vuotias kaljamahainen ruma äijä pääsee asumaan opiskelija-asuntoon hyvin syötetyn näköisen naisensa kanssa (lihoistaan päätellen ei kyllä ole joutunut nälkää näkemään. Heistä kumpikaan.) ja jatkamaan perseensä levitystä yhteiskunnan rahoilla!!!
Raivostuttaa...Raivostuttaa...
Ja anteeksi, olen hyvin ilkeä nyt. Tiedän. Ja varmasti en tiedäkkään tuon pariskunnan taustoja. Mutta, suokaa minulle oikeus tähän "mielipiteeseeni" - se rauhoittaa minua vähän ja saanpahan purkaa jotenkin kiukkuani, tai turhautumistani - miten sen tahtoo nimetä.
Kaikki järjestyy....
Uskoisin. Ei, toivoisin, että en jää asunnottomaksi.
Ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. Saan sen kaksion.
Näin toivon.
Näin käy. Siis toivottavasti.:D
5 kommenttia
Bertarido
11.8.2006 16:53
Aika kovaa tekstiä lukiolaiselta. Oletatko, että menet automaattisesti Hoasilla jonon ohi sosiaalisin perustein? On toki ikävää, että asuntotilanteesi on vaikea, mutta niin se on kaikilla muillakin - olisit iloinen, että ylipäätään pääset Hoasin jonoon. Silloin miljoona vuotta sitten tuoreena helsinkiläisenä fuksina ei ollut saumaakaan mihinkään Hoasin kämppään, vaan piti lähteä vapaille markkinoille ja maksaa sitten kova hinta siitä.
Oletko kokeillut saada kaupungin asuntoa, jos nykyinen asumistilanne on niin tiukka? Kokeillut etsiä kämppäkaveria, jonka kanssa jakaa vuokra? Ottaa vastaan soluhuone, jos Hoas sellaista tarjoaa?
pimazukka
11.8.2006 19:29
Myönsin jo sanovani ilkeästi, ja purkavani turhautumistani - pahoitteluni. Enkä odota meneväni jonon ohi - odotan vain, että minun tapaukseni tulkittaisiin aivan yhtä kiirrelliseksi ja tarpeelliseksi kuin ulkopaikkakuntalaiset.
Ja tieto siitä, että en saakkaan asuntoa pian oli iso takaisku sen jälkeen, kun puhelimitse minulle sanottiin, että lähistöllä on paljon vapaita kaksioita ja että minulla on hyvä mahdollisuus päästä asuttamaan sellaista - toimistolla ei enään ollutkaan tietoa vapaista kaksioista, saatika sitten siitä, että minä saisin pian pääni päälle ylipäätänsä minkäänlaista asuntoa heidän kauttaan.
Kaupungin asunnot ovat minulle aivan liian kallis vaihtoehto - olen kyllä jättänyt hakemukseni sinnekin ja jos ei muuta vaihtoehtoa ole, niin sieltä katon pääni päälle viime kädessä saan.
Soluhuoneeseen minulla ei ole mahdollisuutta koirani takia, ja siitä en kyllä ole valmis luopumaan - se on minulle henki ja elämä, Murr on niin kiintynyt minuun, se on minun lapseni, minun vauvani, en voi antaa sitä pois, eikä Murr tulisi toimeen ilman minua - se olisi ehdottoman väärin häntä kohtaan, etenkin häntä kohtaan. Minä voin vielä ymmärtää tilanteen ja selittää sen itselleni, mutta Murr ei ymmärtäisi sitä ikinä, sillä ei eläimenä ole niin laajaan ajatteluun mahdollisuutta.
Uskon, että asunto-asiani järjestyy, luultavasti vain hitaammin kuin aiemmin odotin ja viime tingassa. Pahimmassa tapauksessa joudun muuttamaan väliaikaisesti kaupungin asuntoon ja ottamaan sen opintolainan, mutta se on sitten niin ja sitä lienee turha itkeä.
pimazukka
11.8.2006 19:38
Viha vain nostaa sisimmässäni päätään, kun tiedän tapauksia, jotka ovat saaneet häädön Hoasin asunnoista, koska eivät ole osanneet asua niinkuin säännöissä sanotaan - mutta ovat kuitenkin sitten saaneet uuden kämppäkaverin siivellä mahdollisuuden uuteen asuntoon. Tai jotka ovat keskeyttäneet opintonsa useaan otteeseen ja saavat vielä mahdollisuuden Hoasin asuntoon. Tai sitten nyt vielä näkemäni pariskunta, joista toinen pääsee asuttamaan näitä tiukassa olevia asuntoja työttömänä ja opiskelemattomana - tuntuu epäreilulta!:(
Bertarido
11.8.2006 21:01
Kuten asia minulle armeijassa ytimekkäästi ilmaistiin "Tasan ei käy nallekarkit". Hoasilla tuntuu tosiaan asuvan kaikenlaista porukkaa, osa varmasti väärinkäyttäjiä. Tosin sitten jos heitä aletaan häätämään, alkaa iso itku ja poru siitä, kuinka ihmisten vaikeuksia ei ymmärretä ja kuinka nykypäivänä on niin kovat arvot yms. yms.
Onnea asunnonhakuun ja voimia! Asioilla on tapana suoriutua jollakin tavalla ennemmin tai myöhemmin.
pimazukka
12.8.2006 11:46
Kiitos, eiköhän kaikki järjesty parhain päin!:)