Eilen oli huono päivä. Tänäänkin on huono päivä.
Inhoan itseäni päivä.
Kun on asioita jotka pitää vain antaa anteeksi ja ymmärtää. Annankin anteeksi, ymmärränkin, mutta silti suututtaa ja se ei ole oikein. Ei ole oikein tuntea tällaista raivoa ja vihaa. Ei sitä ihmistä kohtaan. Ja kuitenkin tunnen. Ja siksi inhoan itseäni. Minulla ei ole oikeutta tähän tunteeseen, koska vika ei ole hänen. Ei ole hänen vikansa, että hänen veljensä menee kihloihin ja minä ja minun tärkeä tapahtumani jäävät pois, vaikka se on ollut tiedossa jo tammikuusta asti. Tietysti hänen veljensä kihlajaiset ovat tärkeämmät. Eikä hän tietenkään ole syypää siihen, että se sattuu samalle päivälle. Ei, se ei ole hänen vikansa. Miksi silti tunnen näin? Viekää tämä pois, en jaksa pitää tätä.
Äh. Rakastan.
Nyt täytyy suunnitella asioita uudelleen. Se ärsyttää minua.
Miten ilkeä tunne, kun siirretään taka-alalle ja joutuu piiloon. Kakkoseksi. Vaikka ei se niin ole. Kun ei se aina ole niin helppoa ja yksinkertaista. Lisää omantunnon huonoja pistoksia siitä, kuinka väärin mietin tätä asiaa. Väärin ja tiedän sen!!!
