Neiti Ärrän mietteet ja aatteet

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2006.

Viime yönä sängyssämme
oli kivi

raskaana ja
rosoisena.

Kuuletko sinä,
kun kuiskaan

tuulien-
merien-
ja maankielellä

Minä rakastan sinua


pesen sinut kyyneleideni suolaisilla helmillä

Sattuu, sattuu, sattuu. Syvälle sydämeen sattuu.

En muista koska viimeksi olisi ollut yhtä raskasta ja vaikeaa lähteä kullan luota pois. Itkin niin kovin paljon.
Inhoan hyvästejä. Inhoan lähtemistä. Sitä tunnetta, että en enää illalla saakkaan painautua kiinni kullan kylkeen, enkä seuraavana aamuna herätä siitä. Että joudun purkamaan laukusta vaatteet, joihin on jäänyt kullan tuoksu ja pesemään ne ja vielä ripustamaan ne kuivumaan, puhtaina. Eikä niissä enää tuoksu tupakka. Hän ei ole aamulla kysymässä, millaista unta näin. Ei käperry päälleni katsomaan teeveetä.

Viikonloppu oli kuitenkin aamuisesta itkukonsertista huolimatta aivan ihana. Perjantaina kävimme Koon ja Teen luona, istuimme iltaa ja pelasimme aliasta. Oltiin kullan kanssa ihan lähellä voittoa.:D
Lauantaina kultilla oli pikkuisen krapula, hih. Kerrankin näin päin.:P Katseltiin elokuvia, hyvä bruce willis elokuva ja saw2, joka oli todella hirveän karmiva ja josta sitten melkein lähestulkoon näin painajaisia. Niin ja euroviisut katsottiin. Jes, voitettiin, voitettiin. Ja kulta kuittaili minulle ku mie en olis alunperin edes lähettäny Lordia edustamaan meitä. Heh. Mutta hienon shown kauniit monsterimme vetivät!!:)
Sunnuntaina katsottiin Isi hoitaa ja nysväiltiin, kulta kävi hakemassa työvaatteet. Hot. Miulla taitaa olla univormufetissi.xD

Tänään tulin kotiin. Copper oli tosi nätisti junassa, saatiin olla Karjaalta Helsinkiin asti aivan kahdestaan vaunussa.:)
Perjantaina meillä oli seurana papukaija!!:D

Kultilla alkoi tänään työt uudestaan, nyt jännittelen, että miten meille sattuu vapaat yksiin.:o


Tyttö tanssii vaan

Oli ihana ilta. Tai iltaan mahtui hyvää ja huonoa, mutta nyt aamuun mennessä olen ehtinyt kääntää kaiken voiton puolelle ja ilta tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna erittäin loistavalta. Ei ole edes krapulaa ja pääsin ajoissa kouluun.
Positiivinen yllätys: ensimmäinen tunti menikin auditoriossa elokuvia katsellen. Osa oli hienoja. Osa aivan karmeita. Parissa oli aivan mahtavat musiikit, ihan nousi iho kananlihalle. Ja yksi aivan mielttömän ihana piirretty animaatio. Niin suloinen. Olen kateellinen, että jotkut osaavat piirtää niin upeasti.

Olen taas kadottanut luovuuteni jonnekkin. En muista koska olisin viimeksi piirtänyt. Mutta nyt taidan aloittaa taas, iski pieni kipinä.

Kaija oli niiiiiiiiiiiiiiiin hot eilen kirkkaanpunaisissa rintsikoissaan.:D
Olin aivan täpinöissäni. Kerrassaan mahtava. Upea. Ihana.
Ja puhuin kullan kanssa varmaan kaksi tuntia puhelimessa. En itseasiassa muista siitä puhelusta juuri mitään.:o
Toivottavasti en ole sanonut mitään hirmuisen idioottia. Sen kyllä muistan kun kehuin kullan tissejä, mutta sehän on vain kaunis kohteliaisuus.:D

Tunti alkaisi kohta. Ruokatunnin lomassa äkkiä nyt kirjoittelen. Luksusta, saatiin eskimo jäätelöt, kun alkuviikolla keittiöllä sattu joku kömmähdys ruokatilauksissa, niin tämä oli sitten korvaus.:)
Nam.

"tää ilta saa tytön nauramaan
hän leijuu yö avaruudessa
ja tähtien hiekkaa hiuksillaan kimaltaa
tyttö tanssii vaan"
-kaksio
Muistan kesän, kun olin kouvolassa, se taisi olla juhannus. Ja parhain ystäväni omisti tämän biisin minulle. Ja se sopii niin hyvin.


Grow me a garden of roses

Hyvää homofobian vastaista päivää kaikille!:)

Tänään tiedossa kiirettä ja juhlimista. Ystäviä. Ihanaa, en ole nähnyt Ässää aikohin. Ja tapaan Ässän ystävät. Mielenkiintoista. Olen kuullut heistä paljon.:)
Juhliminen tosin olisi paljon mukavampaa jos kulta olisi mukana.

Täytyy tarkistella juna-aikataulut, mitenkä pääsen yöllä kotio ja jos julkisia ei kulje, niin sitten varmaan päädyn Ässän luokse yöksi. Tosin parempi olisi päästä kotiin, koska huomenna aion selviytyä kuitenkin urheasti kouluun heti aamu kymmeneltä.

Eilen Copperista tuli kalju. Vihdoista viimein. Kesäsiili.:D
Eip enää tarvi hikoilla kuuman turkin kanssa. Tosin pitää käydä ostamassa rauhottavaa öljyä, koska pojan iho ei paikoittain ole tykännyt ajelemisesta.
Mamman partanaama on niin komea ja ihana.:)

Sain Copperille hoitopaikankin järjestettyä, kun lähdemme äitini kummipojan lakkiaisiin. Hienoa, että sekin asia on harteilta pois. Sama henkilö varmaan suostuu katsomaan Copperia myös heinäkuussa, kun lähdemme Italiaan.:)

Nytpä siis vain odottelen, että koulu loppuu ja ryntään töihin, töistä pikaisesti kotiin kaunistautumaan ja sitten keskustaan jossa törmätään Ässän kanssa yhdeksän pintaan.

Huomenna sitten siivoilen ja pakkailen. Luvattaisiinpa lämmintä viikonlopuksi, saisi ottaa kivoja vaatteita kullan luokse.:D

Olen aivan rakastunut Poets Of The Fallin biisiin, Roses.
Niin kaunis!!!

"So when I'm crying alone
Yeah, when I'm cold as a dying stone

Grow me a garden of roses
Paint me the colors of sky and rain
Teach me to speak with their voices
Show me the way and I'll try again"



maanantai

Ihanaa, viikonloppu takana ja seuraava kohta taas edessä. Pääsen pitkästä aikaa kullan luokse. Kullan syliin, kullan pussattavaksi, paijattavaksi.
Odotan niin kovin.

Viikonloppuna pikkusiskoni oli kylässä. Maailman parhain ja ihanin pikkusisko. Hän on minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä ja minulla on monesti sydäntäraastava ikävä häntä, kun hän asuu isän luona. Viisas ja terävä tyttö, olen niin ylpeä.

Kulta pohti lauantaina, että on epätodennäköistä olla näin onnellinen kohta jo melkein vuoden jälkeen. Niin minustakin. Olen niin kovin onnellinen, että sydän tuntuu pakahtuvan tästä onnen tunteesta mitä hän minulle tuo. Miten se kaikki mahtuukin minuun.
Ja liikutuin, kun hän sanoi, että hänelle on aivan sama kuinka kauan opiskeluissamme kestää, sillä hän tietää että on vain yksi Ärr jonka hän tahtoo ja että hänen sydämensä tahtoo viettää loppuelämänsä miun kanssa.

Olen jotenkin jumissa. Mielessäni on paljon asioita, joista minun pitäisi kirjoittaa. Joista minun olisi pitänyt kirjoittaa. Mutta ne karkaavat ja en saa niistä sanoja.

Odotan kovasti koulun loppumista. Enää 14koulupäivää. Ensi viikolla alkaa koeviikko. Aion lukea ahkerasti. Aloitin jo eilen ja olen tyytyväinen itseeni.:)

Alkaisi äkkiä kesä. Tahtoisin kovasti päästä nauttimaan auringosta ja lumo-olennosta. Vaikka en varmaan paljon aikaa hänen kanssaan saa viettääkkään, koska meillä molemmilla on työt ja ne menevät hyvinkin paljon ristiin.:/
Mutta linnanmäelle ainakin menemme kesällä!:)
Ja syömme paljon mansikoita. Näin olen päättänyt.:D

Mukavaista, soitin Ässälle ja varmistin, että olemme ottamassa osaa 1705:teen. Kyllä.:)

Minua harmittaa, kun vastasin hyväksyvästi lisätyöhön kesällä, sillä sitten joudun tekemään töitä perjantaisin ja se rajoittaa valtavasti menoja.:(

Tänään soitan parille ihmiselle ja kyselen, olisko Copperille hoitopaikkaa, kun lähdemme äitini kummipojan lakkiaisiin.



Hän on lumo-olentoni

Ihastuttavan rakastettava lumo-olentoni on kärsinyt masukivuista useamman päivän ja mie olen huolesta soikeana. Ettei vain olisi kyseessä taas kysta, kullalla on ollut sellainen aiemminkin. Lumo-olento epäilee keliakiaa. Lumo-olennon pitää mennä lääkäriin.

Kulta on myös löytänyt tämän blogini, tai on siitä jo aikaa, kun hän on tämän löytänyt. Ja hän sanoi, että liikuttui siitä kuinka kauniisti hänestä, meistä kirjoitan. Ihmetteli, kuinka minä voinkaan häntä niin paljon rakastaa.

Vaan tietäisipä vain kuinka paljon. Äärettömyyksiin asti.

Ja miksi rakastan. Koska hän vain on niin käsittämättömän ihana. Toista ei ole, ei löydy. Hän tekee minut niin onnelliseksi. Hänen kanssaan olen samalla aallonpituudella. Meillä on samanlaiset arvot, toiveet, unelmat, haaveet.

Arvot. Arvot ovat tärkeitä parisuhteessa. Niistä rakentuu pohja unelmien ja haaveiden, sekä toiveiden toteutumiselle.

Hänellä on samanlainen huumorintaju kuin minulla.:D
Hän saa minut nauramaan aina niin, että poskeni ovat kipeät.:)

Hän on niin lempeä ja hellä, huomaavainen.
Minun höpötiittini. Raksuttimeni.

Lisäksi hän on fiksu ja hänellä on hienoja ajatuksia ja mielipiteitä, joita ravostan.:)

Tiedän, että hän on aina tukenani, kannustimenani. Häneen voin luottaa. Aina.

Ja tiedän, että hän on valmis tekemään töitä suhteemme eteen. Että meillä on samat päämäärät.

Ja niin paljon muita asioita. Hänen ihanuuttaan, jota en voi sanoin kuvailla. Ne eivät riitä.

Ja sana rakkauskin tuntuu niin pieneltä kuvastamaan tätä tunnetta.

Silti,

Rakastan.


Auringonpaistetta. Ja näin kauniina päivänä pitäisi töihin mennä. Pöh. Aivan lainvastaista.

Tosin ihan mukavaa siellä töissä on, että ei sen puoleen, en valita. Yhdellä työkaverilla on tosi makea moottoripyörä, kyseli maanantaina koska saa kyyditellä minua.:D
Olisi kyllä enemmän kuin siistiä päästä kyytiin jonain lämpimänä päivänä töiden jälkeen! Tsiippidii.:)

Eilen kulta sanoi ihanasti monta asiaa. Rakastan häntä niin suunnattoman paljon. Menen vaikka maailmanääriin hänen vuokseen. Haen kuun ja tähdet taivaalta.<3

Hän on minun muskeliiniseni.:D


Ihanaa kun kesä tulee. Tai tuli. Niinkin voi kai sanoa, kun tässä on jo kohta viikon saanut kulkea t-paidassa.:)

Rakastan sitä, kun aamulla lähden viemään Copperia ulos niin voin haistaa kesän. Tuoksuu niin hyvältä. Vielä kun saa kohta tuoksuttaa leikattua nurmikkoa.
Niin ja Copper onkin nyt ollut aivan ihana, kun on päässyt taas säännöllisesti lenkille. Ja kun olen puuhastellut sen kanssa tokoakin, niin se oikein hakee katsekontaktia ihan itsekseen. Mahtavaa.:)
Täytyisi saada aikaiseksi ostaa viimeistään viikonloppuna Copsulle valjaat, jotta saadaan aloittaa pyöräily. Ja jonkun pitäisi autottaa miut ja pyörä huoltoasemalle, että saisin ilmaa renkaisiin.

Mansikoita. Tahdon mansikoita. Tulen hulluksi, kun prismassa ja Malmin juna-aseman tunnelissa myydään mansikoita, se tuoksu!

Miun piti reissuilla viikonloppuna kullan luokse, mutta se taitaa siirtyä ensviikonloppuun, koska miulla on niin sadoittain tekemistä.

Tänään alan nyppimään Copperin selän. Otan oikein urakan. Katson, kuinka nopeasti saan koko koiran nypittyä yhdessä päivässä. Olisi tarkoitus alkaa trimmailemaan muidenkin koiria, niin täytyy nyt alkaa mittailemaan aikoja.:)

Copper on niin maailman lutusimman näköinen, kun se on ajeltu ja jäljelle jää vain mahtavat tassukarvat, vatsalinja, rinta ja iiiiiso parta + piiiitkät kulmat. Mamman räpsyripsi.:D