elikkä aamu alkoi todella pöhnäisesti ja jumalattoman painajaisputken saattelemana joten olo on mitä parhain je tekisi mieli vain lyödä pää takaisin tyynyyn ja vetää peitto korville. no can do! 4 aktiviisita lukijaani odottavat odottavat jorinoitani joten niitä täytyy heille antaa. Aamu alkoi myös hyvin sen takia, että kirjoitin viime yönä valmiiksi hienon ja syvällisen tekstin, jotta voisin julkaista sen aamulla. Kuinkas sitten kävikään? unohdin laittaa raksin kohtaan: "vakuutan kirjoittaneeni tämän tekstin itse" ja PUFF koko kirjoitus katosi kuolleiden ja clearattujen tekstien taivaaseen dev/nulliin. Tässä sitä nyt istutaan ja kirjoitetaan + yritetään jahkailla mitä eilen tulikaan kirjoitettua.
No tänään luultavasti jauhetaan ihmisten mielikuvista. Mistä ihmiset onnistuvat taikomaan näitä mahtavia ja romantisoituja mielikuvia ties mistä. Jokaikinen syksy miljoonat suomalaiset odottavat innolla talvea. ihan totta, talvea. Mikä siinä on niin odottamisen arvoista? Vastaus on yksinkertainen: joka kesän aikana ihminen kerkeää unohtaa tämän karmean kylmän, pimeän ja vituttavan vuodenajan. Tilalle aivoihin tulee postikorttimainen kuva jostain saatanan lapinamatka tyylisestä tunturimaisemasta. Yleensä nämä pilvilinnat romahtavat noin 2 viikkoa lumien tulon jälkeen kun pimeys saa aikaan sen, että tekee mieli tunkea xanoreilla täytetty haulikko suuhun ja vetää liipaisimesta. Silti jokaikinen syksy tämä tapahtuu.
Toinen luultavasti yleisin talveen liittyvä mielikuva on, että voi rauhassa makoilla kynttilänvalossa seurustelukumppanin kanssa. Taas kerran pilvilinnat romahtavat viimeistään siinä vaiheessa, kun tajuaa ettei sitä voi tehdä neljää kuukautta putkeen. viimeinen naula arkkuun on huomata, että seisoo vieläkin sinkkuna asemalla venaamassa niitä prrrrkeleeen veeärrän junia jotka ovat minimissään 8 minuuttia myöhässä. Noh jokaisella on omat mielipiteensä ja älkää ottako tätä kirjoitusta liian vakavasti. Kaikki löytävät talvesta jotain hienoa ja minun kohdalla se on, että nyt päivä pitenee koko ajan ja kevät lähestyy! Lämpötilakin on tippunut jo melkein 15c astetta niin kevät here i come! 8)
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!