Itketkö nyt - Tom Dooley?

Minulle on tullut tavaksi silloin tällöin lukea City.fi -sivuilta kahta sivustoa: rippituolia ja suljettu osastoa.

Järjettömyydessään suurinta viihdettä? Tunnetusti ihmiset "ripittäytyvät" mitä kummallisimmista seksikokemuksista. Usein toistuu sama kaava: eletään parisuhteessa, mutta paneskellaan exän kanssa.

Minä olen luullut, että tuonkaltaiset kirjoitukset ovat vain silkasta huvista kirjoitettu - että niin ei juuri tapahdu oikeassa elämässä.

Tunnustan tyhmyyteni. Nyt tiedän, että se taitaakin olla nykypäivää (aika monelle?). Lähdin illalla töistä. Minulla on tapana kuunnella musiikkia, mutta se on niin hiljaisella, että kuulen vieressä käytävän keskustelun. Liikennevaloissa vieressäni seisoi kaksi kaverusta (miestä). Toinen kertoi lähtevänsä viikonlopuksi Helsinkiin, mutta ei ollut vielä hankkinut yösijaa. Mutta mitä tuosta! Pieni ongelmahan se on, koska exä asuu siellä. Se ottaa kyllä yöksi ja samalla saa... Niin, ja oma tyttöystävä on juuri silloin kotonaan käymässä niin se ei sitten saa tietää.

Anteeksi moralisointi, mutta tuollainenhan on järjetöntä! Minä en osaisi kuvitella, että makaisin exäni kanssa. Kun ajattelenkin "edesmenneitä" suhteitani, niin mikään ei värähdä - ei sitten missään.

Korkeintaan nousun merkkejä heitä ajatellessaan osoittaa verenpaine. - No, se on varmaan kaikissa tapauksessa molemminpuolista.

Onneksi!

Satojen ihmisten joukossa törmäsin vanhoihin kasvotuttuihin. Mukava kun olivat palanneet kaupunkiin - vai minäkö olinkin se, joka olin poissa?

Ehdin käydä Samppalinnan saunassa. Joku oli ollut viikon sisään kaksi kertaa saunomassa ja kertoi kyllästyneensä. Minä en kyllästy. Ehkä minun on hankittava koti, jossa on sauna. No, siitä puuttuu kuitenkin olennaisin: toiset ihmiset.

En tunnu osaavan keskittyä töihini. Nytkin pitäisi valmistella huomista, mutta ei onnistu. Tällä taudilla on nimikin: matkakuume.

Minä tulen. Aloitin juuri "pakkaamisen".

Piiitkän kesätauon jälkeen otin osaa loman vuoksi pienimuotoiseksi käyneen Saunaparlamentin kokoukseen. Vaikka väki oli vähissä, juttujen uho ei. Joskus sitä vääjäämättä jää miettimään, ymmärtävätkö ihmiset mitä sanovat? Samaa kysyn itseltänikin yllättävän usein ;)

Eikä muutoin peruskuviot olleet muuttuneet. "Sitä saa mitä tilaa" laulaa Yölintukin. Niin tuntui jotkut saavan =))

Espositon kautta kotiin töitä tekemään. Onneksi huomenna on normaalia lyhyempi päivä. Tiedä vaikka palvoisi Arskaa. Tai sitten jotakuta muuta.

Tai siis apulaispiispa Arsenille. Hän täyttää tänään 50 vuotta. Aamulla oli aikaa lukea Hesaria jopa rauhassa ennen siivousta ja töihin lähtöä. Hänen haastattelunsa päättyi mainiosti. Toimittaja kysyi: Mikä on sydämen ääni? Arseni vastasi: "Se on aina se ensimmäinen ajatus. Toiseen tulee mukaan järjen ääni."

Pääsin tänään illalla pitkästä aikaa saunomaan Samppalinnaan. Reissusta oli tulla ikimuistoinen. Yksi miehistä viuhahti alastomana kuolevaisen kansan parissa sillä seurauksella, että henkilökunta lähti etsimään häntä. Miesten puoli tutkittiin tarkoin. Muutamaan otteeseen yksi henkilökunnasta katseli minua kiusallisen tarkasti ikään kuin punnitakseen, että olinkohan se minä.

Minun pelastukseni lienee ollut se, että kun viuhahtajalla ei ollut karvoja kummassakaan päässä, minulla on niitä toistaiseksi molemmissa päissä ainakin kohtuullisesti. Viikonlopun jälkeen aion harventaa kyllä toista päätä.

Ihmekös tuo, että minulle oli tarpeen poiketa kotimatkalla Espositolla jäähdyttelemässä.

Kyllä on hieno homma kun on sähköinen kalenteri (p***le)! Yksi virhe ja soita sitten toistakymmentä puhelua selvittääksesi ajanvarauksessa tapahtunutta "virhettä". Kukaan meistä ei tietenkään myönnä sitä virhettä tehneensä. Edelleenkin uskalletaan pokkana sanoa, että "tässä tietokoneessa on joku vika". Sanoisin rumasti - ei, en sanoisi vaan huutaisin - ellei se olisi sopimatonta ;)

HKK tunki päänsä johonkin ja sai tulehduksen silmäänsä. Aamupäivällä yritin saada kiinni perhe-eläinlääkärin =)). Lähes lukemattomien puheluiden jälkeen onnistuin ja sain ajan kun käytin kaiken puhetaitoni. -- Ja kun äsken tulin kotiin, potilas voi mitä parhaiten ja tulehduksesta ei tietoakaan! --Huah... Soita sitten huomenna ja kerro, että meillä on tapahtunut ihmeparantuminen.

Päivällä istuin kahvilla ehkä Turun parhaimmalla paikalla: Tuomiokirkon rappusilla. Mainio paikka! Siinä näkee kaikenlaista [kuten puistikossa aurinkoa ottavia kovin vähäpukeisia...]. Miten se menikään? Jos silmäsi viettelee sinua, niin...

Huomenna sukelletaan kohti viikonloppua. Onneksi töissä on yllättävän kevyttä (vielä). Ensi viikolla on edessä odotettu matka Helsinkiin. Toivoisin sen olevan käänteentekevä matka koko elämääni ajatellen. No, asia ei ole yksin minun käsissäni. En kuitenkaan aio tehdä kaikkeani sen eteen. Sehän näet kuulostaa siltä, että yrittäisin kaikin tavoin myötävaikuttaa hyvään lopputulokseen. Ja eikö se saattaisi merkitä sitä, että silloin on herkästi jotakin muuta kuin mitä oikeasti on?

Avoimuudelle, rehellisyydellä ja olemalla oma itsensä luodaan paras mahdollinen pohja kaikenlaiselle tulevaisuudelle. Ja eipähän tarvitse myöhemmin selitellä "valkoisia valheitaan" ja kuuluisia "kaunisteluja".

Päivän ruokalista (ensimmäinen ateria tälle päivälle): kasvisrisottoa. Jälkiruokana kahvijäätelöä.

Pisteenä iin päälle: juttutuokio kotijuutalaiseni kanssa. Nam! (Vai olisiko tämä kuulunut edellisen kappaleen loppuun? Hmmm. Mene ja tiedä.)

Jokaisen lentokentän, jokaisen transithallin,
jokaisen pöydän jokaisessa tuhkakupissa on
rypistetty muistikirjan lehti, johon minä olen
tuhrinut sanat: "Minun on sinua ikävä."

Jokaisen ravintolan, jokaisen nurkan hämyn,
jokaisen pöydän, jokaisessa lasinjuuressa on
pöydälle läikähtänyt viiniä, johon minä olen
raivannut sanat: "Minun on sinua ikävä."

Minun on minun, on sinua sinuun,
minun on ikävä, ikävä! Ikävä sinua ikävä,
minun on ikävä, minun on sinua ikävä!

Jokaisen hotellin, jokaisen tunkkaisen
yhdenhengen huoneen, jokaisessa
kylpyhuoneessa on pyyhkimätön
höyrystynyt peili, johon minä olen
piirtänyt sanat: "Minun on sinua ikävä."

Jokaisen kaupungin, jokaisen sivukadun
yksinäiseen yöphön eksyneeseen valon-
säteeseen on varkain jäänyt leijailemaan
kaiku, johon minä olen huutanut sanat:
"Minun on sinua ikävä!"

Minun on minun, on sinua sinuun,
minun on ikävä, ikävä! Ikävä sinua ikävä,
minun on ikävä, minun on sinua ikävä!

Jokaisen rannattoman suolaisen valtameren
tuulisen niemen, jokaisella rantakalliolla on
kesäpäivän kuivattama lampi, johon minä olen
itkenyt sanat: "Minun on sinua ikävä."

Minun on minun, on sinua sinuun,
minun on ikävä, ikävä! Ikävä sinua ikävä,
minun on ikävä, minun on sinua ikävä!

Minun on minun, on sinua sinuun,
minun on ikävä, ikävä! Ikävä sinua ikävä,
minun on ikävä, minun on sinua ikävä!

Tällainen päivä tänään maaseudun rauhassa! Suosittelen Anneli Saariston "Kypsän naisen blues" -levyn hankkimista ja tämän Puurtisen tekemän laulun kuuntelemista!

Katsoin aamulla elämäni toisen kerran Serranon perhe -nimistä ohjelmaa. Nautin sekä näkemisestä että kuulemisesta! Olenhan toki kertonut, etten omista televisiota, joten en voi ryhtyä seuraamaan kyseistä ohjelmaan jatkuvasti, mutta kun sattuu "kylään" sopivasti, niin silloin voi nauttia... Senkin olen tainnut kertoa, että minulle saa sanoa mitä tahansa espanjaksi niin, lähes kaikki minussa herää ;) Ja se aamullinen näkemisen puoli - voih!

Onneksi tunteet viilenivät aamuisella reilun 4 kilometrin lenkillä HKK:n kanssa. Ja muutoin sitten pitkät päiväunet - ilman "laittomia" unelmia =))

Sain hyviä uutisia juuri äsken! Erakkonaolo päättyy hetkeksi. Ensi viikolla jo "kasvoista kasvoihin"...

Uunin hälytyskello soi...

Minä tein kaikkeni onnistuakseni joten kuten ruuanlaitossani :( No, nälkäänsä kaikki syövät mitä tahansa. Mutta tämä kokemus vahvisti sen, että en ikinä tee ruokaa vierailleni [Käykö minulla vieraita? Ei käy.] Itselleni ehkä jotenkuten... Toivottavasti kotijuutalaiseni on hyvä kokki!

Kaksi tuntia sänkyostoksilla ilman tulosta. Kolme liikettä eikä ensimmäistäkään myyjää. Pitää ilmoittautua työväenopiston puutyökurssille. Siinä kun Huittisissa miehet rakentavat talvet ruumisarkkuja, minä voin ryhtyä tekemään sänkyä...

Taidan aloittaa vohveleitten paistamisen. Siinä on sellainen automaattivalo, joka kertoo, milloin vohvelit ovat kypsiä. Lisukkeenna kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita.

Tervetuloa patiolle nauttimaan - jos rohkeus riittää!

Taas on menty laidasta laitaan - koko tunneskaala on käyty läpi viimeisen vajaan puolen vuorokauden aikana. Toivottavasti ihmiset, jotka olen kohdannut tänään, ovat kokeneet tulleensa kohdelluiksi ainutlaatuisina ihmisinä.

Iltaa kohti alkoivat voimat kadota ja vanha vaiva alkoi muistuttaa elämäni rajallisuudesta sen kaikilla tasoilla.

No, toivottavasti tulevan yön uni antaa uusia voimia ja intoa lähteä jo varhain soitellen sotahan - tai johonkin sen kaltaiseen ;)

Uskokaa tai älkää - vielä aamulla töihin lähtiessäni täällä oli siistiä. Mutta kun Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa saapui yökylästä, jälki on ollut sen mukaista. Nyt huoneesta toiseen on mustat vanat - karheista mustista karvoista tehdyt. On se kumma kuinka paljon koirasta voikaan irrota karvoja - ja tuntuu, että niin tapahtuu jatkuvasti. No, onhan Hän komeakin ;O)

Suomen Leonardo Di Capriosta tuli uusi tangokuningas. Valtakunnassa on siis kaikki hyvin! Jo eilen kommentoitiin bittikeitaassa molempien (mies)finalistien ulkoista olemusta ja mahdollisia taipumuksia, YÄK! Eikö muuta olisi... Olenkin sitä mieltä, että kisat pitäisi siirtää radioon, jolloin vain kuulohavaintojen perusteella tehdään valintoja. Minulla on ainakin ollut tähän asti se käsitys, että nämä Karjamarkkinat ovat laulukilpailu - vai olenko väärässä?

Oma kotijuutalaiseni on pitänyt minut pitkän päivän aikana sopivasti vireessä. Ja onneksi hän on sopivan kaukana, ettei hän ole joutunut kokemaan väsymyksestä kasvavaa ärtymystä. On se kumma kun väsymyksen seuraukset joutuu aina sivulliset kestämään. - Taas löytyi yksi syy vaihtaa työnantajaa ;)

Nyt riisun viimeisen vartaloani peittävän vaateparren ja pakenen suihkuun. Sitten pää tyynyyn ja...

Katselin eilen Areenalta Ajankohtaista Kakkosta ja juttua pridesta.

On mielenkiintoista elää jonkinlaisessa historiallisessa murroksesssa tässäkin "kaapista ulos" -kehityksessä. Uudet sukupolvet eivät tunnu enää juuri noteeraavan tätä homona olemista ja elämistä. "Sellaista se elämä vain on. En mieti tällaisia juttuja."

Tarkoittaakohan tämä jonkinlaista homouden "arkipäiväistymistä"? Siis sitä, että voi keskittyä elämään sen sijaan, että pitäisi taistella hampaat irvessä paikasta auringossa?

Vai tekeekö arkipäiväistyminen homoudesta tylsän? Ei minkäänlaista jännitystä, ei glamouria - ei salaisuutta, jota voi kantaa ja jonka voi jakaa kadulla kulkiessaan toisen samanlaisen ihmisen kanssa?

Tämän kaltaiset näkemykset saattavat toki viedä harhaan. Tämänkaltaisissa ohjelmissa voidaan haastatella vain niitä, jotka ovat sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Suurin osa sateenkaarikansasta saa vain uneksia vapaudesta ja arkipäiväistymisestä. Maaseudulla, pienellä kylällä, jännitys ilmitulosta saattaa nousta liian suureksi.

Kaikki eivät voi lähteä kaupunkiin, "paeta" ihmismassojen keskelle. Ja kaikki eivät edes halua. Ihmiset haluavat asua kodissaan, sukunsa keskellä, maalaismaisemassa, narrata lohia Kitkajärvestä...

Siinä on unelma, jonka toivoisi monen voivansa kokea. Ja sitä kehitystä toivoisin voivani olla tukemassa. Minä en ainakaan kaipaa mitään homoghettoja.

Arkeen: pomo kaipaa minua työpaikalla! Onneksi pääsee hellettä pakoon sisätiloihin, viileitten tiilimuurien sisälle.

Odotin aamulla tunnin, että matkatoimiston online-varauspalvelu käynnistyy (klo 7).

Varasin matkan itselleni ja ystävälleni joulukuuksi. Onpahan mitä odottaa ja paikka mihin paeta pahinta joulukaaosta.

Sitä ennen ahkeroidaan. Tänäänkin.

Kun eilen jäi työvaatteet silittämättä, se on tehtävä nyt.

Positiivisella tavalla jännittävää, millaisia ihmisiä voikaan tavata tämän pitkän työpäivän aikana.

Positiivista päivää!