http://hulivilipoika.blogspot.fi/2014/06/homohistoriallinen-helsinki-4-karuselli.html (lisää kuvia täällä)
*
Viime jaksossa kevät tuli kaupunkiin. Pakoilimme sensaatiolehtien toimittajia, juhlimme kieltolain loppumista ja päädyimme lopuksi Sirkan tansseihin, joissa oli miesten haku. Lopuksi suuntasimme Stadionin kentälle iltalypsylle.
Karuselli kiva, kiva on
sinne minä aina pääsen lauantaina
pienemmiltä markka ja suurilta viis
joko käy, joko käy, joko karuselli käy?
no hei, hei, hei se matkahan vei
nyt cowboy tässä ratsastaa ja säikähdä ei – –
villin lännen malliin saaliin saamme kalliin
satimeen saan karhun ja taljan mä myyn
joko käy, joko käy, joko karuselli käy?
(Kari Tuomisaari)
Kävelen ystäväni ”Karin” kanssa kohti Karusellia. Nimi on peräisin Valdemar Melangon Puistohomot-kirjasta (2012), ja sitä käytettiin homojen suosimasta kohtaamispaikasta, jota rajasivat Olympiastadion, kaupunginpuutarha, Helsinginkatu, Mäntymäen kenttä [entinen Messukenttä] ja Töölön kisahalli [Messuhalli]. Karuselli-nimeä en ole nähnyt käytettävän muissa lähteissä, mutta se on sikäli kuvaava, että alue oli pitkään varsinainen huvipuisto, jossa riitti käyntikohteita ja vehkeitä joka makuun. Nimi oli tullut Melangon mukaan ilmeisesti siitä, että alueelle oli tyypillistä cruising eli kiertäminen Mäntymäen kentältä Mäntymäelle ja sieltä Mäntymäentietä takaisin kentälle. Mäntymäestä on käytetty homoslangissa myös kuvaavia nimityksiä Venuskukkula ja Kyrpävuori.
Eri lähteissä on eriäviä näkemyksiä siitä, koska Karusellista tuli homojen suosima kohtaamispaikka. Keskusteluseura Psyken 96-lehden 3/69 jutun Stadionin mäessä vilkas kesäkausi mukaan ainakin Mäntymäellä on pitkät perinteet kruisailualueena: ”Venuskukkula, mäki Stadionin, Eläintarha[n]ntien [nykyisen Helsinginkadun] ja Mäntymäentien välissä on ollut vuosikymmenien ajan eräs Helsingin suosituimpia ulkoilupaikkoja, jossa seksuaalisesti poikkeavat ovat käyneet.”
Aluetta ei kuitenkaan mainita Helsingin 1930–1950-lukujen homoelämää koskevissa haastatteluissa, jotka on julkaistu Seta-lehden numeroissa 2–4/88. Neljäkymmentäluvun kohtaamispaikkoja muistellessaan haastateltu homomies toteaa vain: ”En muista, että opiskeluaikana [vuodesta 1946 eteenpäin] olisi käyty Laakson kentällä ja Mäntymäellä. Se tuli myöhemmin.” Aluetta ei mainita myöskään tämän juttusarjan 2. osassa siteeraamassani Jallu-lehden 11/59 jutussa tai Viikon totuus -lehden 1960-luvun alun jutuissa, joissa muuten listataan säntillisesti Helsingin kohtaamispaikkoja. Ensimmäinen maininta löytyy vasta Ihminen ja yhteiskunta -homolehden 2/68 jutusta Miten löydän ystävän. Kieltolain aikana kirjoitettu juttu pursuaa verhottuja sanakäänteitä ja viittauksia homojen kruisailukoodistoon: ”[Olympiastadionin kallioilla] saa aina tietää oikean ajan ja tulta saa savukkeeseen, liikkuipa vaikka aamuyöstä. – – Kauniina iltana voi vain seistä ja odottaa, että joku tulee juttelemaan. Ja ne, jotka kulkevat yksin, kaipaavat eniten toistensa seuraa.”
Karusellista tuli siis mitä ilmeisimmin suosittu vasta 1960-luvun puolivälin jälkeen, vaikka Mäntymäellä olikin ollut sutinaa jo aiempina vuosikymmeninä. Tätä tukee fetissijärjestö MSC Finland – Tom's Clubin sivustossa julkaistu muistelo, jonka mukaan Stadionin alue nousi laajemmin suosioon vasta, kun liikenne Kissalankujalla Eduskuntataloa vastapäätä lopahti [ks. juttusarjan 1. osa]. Siihen saakka oli oltu paljon keskustassa, mutta 1970-luvun alussa levittäydyttiin etäämmälle, ja samalla Mäntymäki nousi uuteen arvoon.
Kun opiskelija Valdemar Melanko keräsi Karusellissa aineistoa homoalakulttuuria käsitelleeseen tutkimukseensa, alue oli jo huippusuosittu seurustelupaikka. Melangon Puistohomot-kirjasta löytyy seuraava raportti, joka on päivätty kesän kuumimman metsästyskauden aikana 27.6.1970:
”Kahden tunnin aikana alueella kävi arviolta 100 henkilöä. Myös autoja kävi paikalla runsaasti. Koskaan aikaisemmin en ole nähnyt yhtä aktiivista iltaa. Paljon kolmen tai neljän hengen ryhmiä, jotka vain seurustelivat keskenään. Yksinäisillä kulkijoilla näkyi olevan erittäin suuria vaikeuksia kontaktin saamisessa. Liikehtiminen Karusellissa alkaa saavuttaa Tukholman Kuninkaallisen kirjastopuiston eli Humlegård[en]in tunnelmaa. Seurasin viime kesänä siellä arviolta noin kahdensadan kaverin liikkumista verrattain pienellä alueella.” [Humlegårdenista ks. Homohistoriallinen Tukholma -jutut]”
Pömpeli, puu ja puistotie
Karusellin kiintopisteenä toimi Mäntymäen kentän vieressä Kisahallia vastapäätä sijainnut pisuaari, joka tunnettiin nimellä Jennyn teehuone. Teehuone-sana oli käännetty suoraan englannin homoslangisanasta tea-rooming, jolla Wikipedian artikkelin mukaan viitattiin julkisissa vessoissa (t-room eli toilet room) harrastettuun seksiin. Mystisen Jennyn henkilöllisyys sen sijaan on hämärän peitossa. Villi veikkaukseni on, että hän oli paikan muinainen kanta-asiakas, jolle oli vanhan homoperinteen mukaisesti annettu naisen nimi.
Kanssain käyös armahain
me teetä juomme kahden vain
oon minä sun ja sinä minun ain
kenkään ei lähellä arvata saata
onnemme päivät voin iäksi taata
koskaan ei varmaankaan pilviä taivaalla näy
(Hannes Konno)
Jennyn teehuoneen, Mäntymäen ja Mäntymäen kentän lisäksi Karusellin kohteita olivat Valdemar Melangon mukaan pisuaarin viereiset puistokujanteet penkkeineen, Mäntymäelle nouseva hiekkakäytävä sekä kentän laidalla olevan muuntaja-aseman [käsittääkseni vedenottamo] muuri pusikoineen.
Eri kohteilla oli myös hieman erilaiset funktiot: Jenny toimi sekä kontaktinottopaikkana että varsinaisen aktin tapahtumapaikkana. Viereiset puistokujanteet penkkeineen taas olivat kohtaus- ja seurustelupaikkoja. Penkeillä otettiin kontaktia tarjoamalla vierustoverille tupakkaa tai aloittamalla keskustelu; rohkeimmat saattavat hipaista polvea, painaa jalan toisen jalkaa vasten tai aloittaa muunlaisen hipelöinnin. Sääntönä oli Melangon mukaan se, että penkille istujalle käytiin tarjoutumassa, eli tulija paljasti tarkoitusperänsä ensin.
Mäntymäen kentällä ”vedettiin uistinta”, eli kuljettiin edestakaisin ja pyrittiin saamaan seuraaja perään. Kenttää suosivat myös autot, jotka pyörivät ympäriinsä matkaseuraa etsien. Puistohomot-kirjan mukaan etiketti sanoi, että jos auto aikansa kierreltyään pysähtyi jonkun henkilön kohdalle, tämän oli mentävä sisälle – muuten auto jatkoi matkaansa.
Hymyn suot kellä auto on
katseen luot veneen mastohon
roturatsujen luokse kiire on sun
minä sulta vain unohdun
(Saukki)
Vedenottamon muuri oli kontaktinottopaikka ja sen takainen pusikko aktipaikkana. Mäntymäelle johtava hiekkakäytävä oli suosittu pysähdyspaikka ja itse Mäntymäki tarjosi monipuolisesti seurustelu- ja aktipaikkoja.
Mäkilähtö
Ystäväni ”Kari” löysi tiensä alueelle joskus 1960–1970-lukujen vaihteessa. Hän oli nähnyt Iso Roobertinkadun pornokaupasta ostamassaan 96-lehdessä edellä olevan kartan Helsingin homopaikoista ja bongannut siitä ”Stadionin mäen” eli Mäntymäen. Saatuaan paikan tietoonsa Kari oli jo samana iltana noussut Mäntymäelle Hammarskjöldintien puolelta. Tänä kevätiltana reilut 40 vuotta myöhemmin Kari muistelee, miten hän oli ensimmäisenä iltanaan nähnyt pimeässä ”ukkoja hiippailemassa puskissa” ja pelännyt koko ajan, kalahtaisiko pullo päähän.
Pelko ei ollut suinkaan aiheeton, sillä esimerkiksi edellä mainittu 96-lehden 3/69 kansijuttu Stadionin mäessä vilkas kesäkausi keskittyy Mäntymäen pahoinpitelyihin. Lisäjännitystä kieltolain aikaiseen kruisailuun toi myös julkinen inkvisiittori Hymylehti kuvaajineen:
”Tänä kesänä [Mäntymäki] on yhtäkkiä joutunut lehdistön ja rikollisten mielenkiinnon kohteeksi. Tiedossamme on kaksi pahoinpitelyä, toinen heinäkuulta, toinen elokuulta. Jos liikut mäessä, älä lähde kovin kauaksi pimeisiin pensaikkoihin, missä pahoinpitelyt ovat tapahtuneet. Turvallisinta on pysytellä mäen laella tien lähettyvillä, jossa useimmat liikkuvat. – – Torstaina 14.8. kävivät Hymylehden valokuvaajat paikalla ikuistamassa illan toimintoja. Tuloksena oli kuulemamme mukaan onnistunut kokoelma valokuvia eri henkilöistä – –. Kerrottakoon niille, jotka eivät paikkaa tunne, että parhain aika alkaa n. klo 22. Mäki ei ole yksinomaan helsinkiläisten kohtauspaikka, vaan siellä tapaa myös muilta paikkakunnilta, erityisesti lähimaakunnasta tulleita.”
Kuten mekin nyt, Kari oli kävellyt ensimmäisenä iltanaan Mäntymäeltä alas Stadionin puolelle ja kohdannut nurmikolla kaverin, jota oli mennyt rohkeasti moikkaamaan. Kun Kari oli kysynyt, onko mies iltakävelyllä, tämä oli vastannut: ”En, vaan olen etsimässä homoseksuaalista seuraa.” Kari oli ollut ällikällä lyöty ja todennut olevansa samalla asialla. Siitä miesten matka oli jatkunut Hesperian puistoon, joka oli ollut erittäin vilkas homojen kohtaamispaikka 1930–1950-luvuilla. Paikalle tultuaan Kari ja mies olivat etsiytyneet penkille puiston hämärään nauttimaan toistensa seurasta.
Kaupungissa on yö, en silti tähtiä nää
ei tähdet tuhannet tuikikaan
ne taakse harmaiden harsojen jää
kaupungissa on yö, puistoon kanssasi jäin
sä seisot edessäin täynnä toivoa
ja silmäsi kertovat näin
eläköön elämä ja yö
eläköön tumma taivas ja tähtien vyö
(Veli-Pekka Lehto)
Kun Kari oli näin saanut pään auki, hän kertoo olleensa sen jälkeen alueella ”kuin tikka joka ilta” ja jääneensä siihen suorastaan kiinni. Vaikka Kari kuinka olisi vannonut itselleen menevänsä vain Hakaniemen torille asti iltakävelylle, Jenny veti lopulta puoleensa magneetin lailla. Karuselli-nimitystä Kari ei muista kuulleensa, vaan hänen mukaansa tavattiin puhua Jennylle menemisestä, vaikka tarkoitettiin koko Stadionin aluetta. Karusellin piiri pieni pyörii -periaate on sen sijaan hänellekin tuiki tuttu:
”Alhaalla kentällä ajattelin, että käyn vielä tuolla mäellä ja lähden sitten kohtiin. Mäellä kuitenkin näin, että hei, nyt alhaalla liikkuu joku uusi. Mäpäs käyn vielä siellä ja sit mä lähden kotiin. Alhaalla päätin, että eikun mä katon vielä, ketä tuolla ylhäällä on. Eli sitä väliä tuli ravattua edestakaisin, eikä kotiin päässyt ennen kuin temput oli tehty. Nuorena oli seksin nälkä, ja Jennyllä oltiin satoi tai paistoi, oli kylmä eli lämmin. Toisaalta kuulin täällä ensimmäistä kertaa senkin, että homoilla voi olla myös pitempiä suhteita kuin vain ”runkku ja hei”.”
Kiihkoa, kaipuuta ja kaksoiselämää
Karilla on Jenny-vuosilta enimmäkseen hyviä muistoja. Täällä kiertäessä kohtasi kaltaisiaan paitsi fyysisesti myös henkisesti. Välillään käytiin puskissa ja ”kateltiin, millainen letkunpätkä toisella on housuissa”. Välillä taas juteltiin ja juoruttiin ystävien ja tuttujen kanssa. Jenny tai Karuselli oli Karille siitäkin miellyttävä paikka, että hän ei ole absolutistina koskaan viihtynyt ravintolamiljöössä. Esimerkiksi Vanhan Kellarissa hän kävi vain kerran pari, samoin myöhemmässä Gay Gambrini -homoravintolassa.
Hyvin toisenlainen kuva Karusellin elämästä välittyy kielentutkija Olli Nuutisen Kommentteja kahteen elämään -muistelmista. Nuutinen kiersi täällä osittain samoihin aikoihin Karin kanssa 1970-luvun puolivälissä, mutta hänen ihmisen ikäväänsä sekoittui usein vahva paljastumisen ja väkivallan pelko:
”Ruusulankadulta [Sirkan tansseista] oli lyhyt matka Stadionin kentälle ja puistoon. Ravintoloiden sulkemisen jälkeen siellä harhaili yön kumppanin etsijöitä. Muistan Helsingin syksyistäni ja talvistani hirvittävinä ja nöyryyttävinä talvi-illat ja yöt Stadionin kentällä. Se oli tapaamispaikka, josta voi löytää jonkun. Välillä välähtivät autojen kirkkaat valokeilat. Valokuvattiinko? Mitä tapahtui? Oliko puiston pimeydessä liikkeellä rikollisia jengejä hakkaamassa? Välillä mielessä oli ajatus: entä jos työtoverit tai tavalliset ystävät näkisivät minut täällä? Mitä jos he tietäisivät, miten lauantai-iltojani vietän? Olin ehkä ollut tavallista mukavaa iltaa viettämässä jonkun luona ja lähtenyt normaaliin aikaan kotiin mutta mennytkin puistoon ja Stadionin pisuaariin. Syksyisissä ja talvisissa puistoissa harhaili puolihumalaisia miehiä etsimässä suurta rakkauttaan.”
Kolmas ja sangen hykerryttävä kuvaus Karuselli-kruisailusta, kävijöiden moninaisista tarpeista sekä kaksinaismoralismista ja nokkimisjärjestyksestä löytyy 96-lehden 9/76 jutusta Puistoelämää IV. Jutun on kirjoittanut nimimerkki ”Paris”, ja se sijoittuu Jennyn teehuoneen viereiseen puistikkoon:
”No niin, pukeuduin siis tavalla, jota pidin odotettavaan tilanteeseen sopivalta: ei mitään liian huomiota herättävää tai monimutkaista riepua, vaan jotakin kevyttä ja sellaista, joka – niin no tehän tiedätte, irtoaa niskaa nykäisemällä. – – Hiestä märkänä ja vähän muustakin pysähdyin turvalliselta tuntuvan puun katveeseen. Pälyilin ympärilleni varmistaakseni, etten taas ollut joutunut sellaisen seurapiirin reviiriin, jota vaatimaton pistetasoni ei edellyttänyt ainakaan tässä vaiheessa. Totesin olevani risteyksestä laskettuna kolmas lehmä vasemmalla, mikä pärstäkertoimeeni nähden oli kylläkin hieman yläkanttiin, mutta olosuhteet naulitsivat minut toistaiseksi tähän. – – Tuuli väristeli lehtipuiden yläoksia ja samanlaisia pieniä kohahduksia kävi silloin tällöin parissa pienessä kanaparvessa uusien tulokkaiden saapuessa. Kauneus kauneuden perään porhalsi paikalle neitseellisen poikamaisesti tähän parthenogeneettiseen happeningiin kuka itsepölytyksen kuka muissa peloissa. Useimmat pyrkivät heti aluksi tekemään ympäristölleen selväksi, että joskin he tosin olivat puistossa, niin eivät toki ollenkaan niistä syistä kuin joku pintapuolinen olento voisi kuvitella tai jotkut rahvaanomaisten asioiden harrastajat tosiasiassa täällä olivatkin. Ei he tulivat pelkästään ylläpitääkseen tässä yhteisössä asemaansa pienpiirin julkkiksina, pysyttääkseen meikälehdistön ajan hermolla tai joistakin muista velvoittavista syistä. Monet kaunokkaat kävivät paikalla myöskin epäilemättä pelkästään mielenterveydellisistä syistä tyydyttämässä täällä päivän varrella lommoutunutta itsetuntoaan ja tarjoamassa tavallisille pulliaisille silmän ruokaa. Luonnollisesti eräiden tulolle lieventävinä asianhaaroina olivat alkoholi ja kova kohtalo. Joku kaunosieluinen esteetikko varmaan etsi täältä pahan määritelmää luottaen tulevansa raiskatuksi. Mutta epäilemättä siellä oli myös muutama sellainen, joka oli tullut itse Asian vuoksi.”
Puistopanodraamaa
Astelen Karin kanssa Mäntymäen kentän poikki, ja pian edessämme on pensaiden reunustama ruohikkoläntti, jonka ohitse pyöräilijät suhahtelevat. ”Tässä se Jenny oli”, Kari sanoo.
Jennyn teehuone oli sikäli erikoinen paikka, että se sijaitsi aivan Kisahallin kulman poliisiasemaa [nykyistä juoppoputkaa] vastapäätä. Vaati melkoista pokkaa häärätä kusiputkassa, kun poliiseja pyöri kivenheiton päässä. Karikin muistaa tapauksen, jossa mustamaija oli ajanut pömpelin eteen ja eräs pömpsän pojista oli ”vetänyt ittensä kiemuraan” ja alkanut keimailla autossa istuneille poliiseille provosoivasti. Poliisit olivat kuitenkin poistuneet vähin äänin paikalta. Kieltolain aikana tehtiin toki myös pidätyksiä, joista Valdemar Melankokin raportoi Puistohomoissa.
Melangon mukaan monet puistohomot välttelivät pisuaareja, koska ne olivat pääasiassa persoonattoman aktin tapahtumapaikkoja. Pisuaareja karttoivat myös aloittelijat, jotka vain pyörivät niiden ympärillä uskaltamatta mennä sisälle. Toisaalta pisuaareja käytettiin jonkinlaisina kiihotuspaikkoina: sama kiertäjä saattoi pistäytyä niissä useampia kertoja katsomassa, olisiko sisällä ketään iskettävää. Tällöin hän joutui usein persoonattoman aktin todistajaksi, mikä lisäsi omia kierroksia. Melanko toteaa myös, että tämäntapainen kiertäminen muodosti itsetarkoituksen niille, jotka eivät solmineet kohtauspaikalla mitään kontakteja.
Edellä siteeratussa Puistoelämää IV -jutussa Karusellin kävijäkuntaa ja sen käyttäytymistä kuvataan huomattavasti sarkastisemmin:
”Tuolla jotkut istuutuvat penkeille. Niistä ei koskaan ole mihinkään. Aktiiviset ja arat liikkuvat jatkuvasti, aktiiviset hitaan varmasti ja vakaasti, arat taas nopeasti puikkelehtien. Toiset hätäilevät tämän tästä ulkovessassa, toiset eivät käy siellä suurin surminkaan. Elegantti pienpiiri jatkaa henkevää keskusteluaan viimeaikaisista tapahtumista: että se meni sen kanssa, kuvitella! Tämä on tällaista puistopanodraamaa, viatonta ja vähän turhanpäiväistä. Hiljaiseloa kliseissä, niin sanoakseni. Täällä näkee pääasiassa ihmisiä, jotka ovat leikelleet itsestään kaiken turhan eli olennaiset tunteensa pois ja opettelevat liikkumaan varjoina varjoisassa maailmassa. Valtakulttuurin varjossa ja helmassa, nyt kun lakikirjankin armaat äidin kasvot heille hymyilevät – hieman tosin ivallisesti. Nyt kun laki on saatettu pois ongelmista, niin nämä varjot voivat turvallisesti apinoida isoisempia ryhmiä ja ainoa ongelma mikä heille oikeuden vaa’assa on jäänyt, on liikapainoisuus. Ämmä armahtakoon!”
Kun istahdan lopuksi Karin kanssa puistokujanteen penkille entisen Jennyn viereen, mieleen tulee 96-lehden 6–8/76 Puistoelämää I -jutussa kuvattu kohtaus, joka näyteltiin juuri tällä ”valaistulla penkkinäyttämöllä”, ”mustan taivaan alla, kaupungin kohistessa takana”.
”Katselin hänen liikkumistaan puiston käytävällä. Hän oli hyvin pitkä, hyvin hoikka ja hyvin kaunis poika, jonka jokainen vähintään 190 sentistä huusi mikä pivoa povelleen, mikä vatsaa päälleen, mikä sormia ympärilleen. Vaatetus noudatti vartalon vaativia linjoja kiihkeästi ikään kuin vaatturi olisi pannut kaiken itsestään vaatteisiinsa. Pieni olkalaukku yritti jokaisella heilahduksellaan osua noihin pieniin, koviin pakaroihin kuin pehmittääkseen tietä niin monien haluavien tulla. Poika oli kaunis tavalla, joka ei tarvinnut vaatimattomuutta tuekseen. Eikä hänellä totta vie ollut pienintäkään aikomusta turvautua siihen. – – ”Tänään eräs mies kertoi minulle kahden tunnin ajan, miten ihana varatalo minulla on”, kuulin hänen kuuluvasti selostavan tarkkaavaiselle kuulijakunnalle. Sen muodostivat ensisijaisesti neljä puiston penkillä istuvaa miestä, joiden sylissä hän makasi pitkin pituuttaan. Ajattelin neljää orastavaa erektiota tuon tyttöpojan alla ja kadehdin sitä, joka lottosi eniten istumalla hänen pakaroidensa kohdalla. Sillä hetkellä en lainkaan epäillyt hänen sanojaan. Hämäläisinkin homo varmaan innostuisi kahdeksi tunniksi puheliaaksi hänen edessään, muista nyt puhumattakaan. – – Silloin tällöin palaavat ajatukseni tuohon yön kuningattareen kesäyön kuumuudessa asfalttimeren keskellä olevassa vihreässä saarekkeessa. Kotiin kävellessäni olin naitu: hän oli katsonut minuun.”
Kaupallista Vapautta
Karusellin kultakausi päättyi, kun Jennyn teehuone purettiin aids-hysterian aikana 1980-luvun lopulla. Humoristisena eleenä Seta-lehdessä 4/88 julkaistiin Jennyn muistokirjoitus.
Vaan kuinka kävikään: Mäntymäen kentälle avattiin hieman ennen Karin ja minun pyhiinvaellusmatkaa uusi homobaari Freedom, joka toimii Stadionin vanhassa käymälärakennuksessa. Tilanteessa on niin paljon symboliikkaa, etten tiedä, mistä aloittaisin. Riittänee, kun toteaa, että vanha käymälärakkaus on lopulta kaupallistettu ja että tarjolla on epäilemättä Jennyn tapaan myös pussiteetä ja kultaisia kulauksia. Otetaan siis niille ennen kuin lähdetään Laaksoon!
Jatkuu
Tekstissä siteeratut laulut:
Karuselli käy. Esittäjät Brita Koivunen ja Eino Virtanen. Sanat Kari Tuomisaari. 1960.
Teetä kahdelle. Esittäjät Olavi Virta ja Lepakko-orkesteri. Sanat Hannes Konno. 1939.
Hymyn suot kelle vain. Esittäjä Olavi Virta. Sanat Saukki. 1958.
Eläköön elämä. Esittäjä Sonja Lumme. Sanat Veli-Pekka Lehto. 1985.
