• Juksteri

Kill bill

USA:n kongressin republikaanisiipi tappoi juuri roskapankkilain. Republikaaneilla on ideologia, ettei valtio saa puuttua markkinoiden toimintaan. Näin silloinkin, kun talous seisoo paikallaan, pankkeja kansallistetaan päivittäin ja kansalaisten osakkeisiin sijoittamat säästöt sulavat silmissä.

Ideologisessa sokeudessa on jotakin tuttua, fundamentaalis-uskonnollista. Raamatun joka sana on totta, ja pysyvät synnit on kirjassa lueteltu. USA:n perustuslaki on ikuinen totuus riippumatta siitä, miten aika ja olosuhteet muuttuvat.

Kaikilla ihmisillä on periaatteita, miten toimia uudessa tilanteessa. Mutta viisautta on myös tarvittaessa tarkistaa periaatteitaan, jos ne eivät tunnu toimivan tai saavat aikaan onnettomuuksia. Jos ainoa tapa pelastaa henki on verensiirto mutta jokin epärationaalinen periaate kieltää sen, onko todella parempi kuolla kuin joustaa periaatteistaan?

Sokea ideologia on pelottavaa. 1970-luvulla vasemmisto oli se, jolla oli ideologia, kun taas oikeistopuolueet olivat pragmaattisempia. Reaganista ja Thatcheristä lähtien tilanne kääntyi päinvastaiseksi. Oikeisto keksi ideologian ja luopui ajattelusta. Sillä tiellä nyt sitten ollaan. Jäljet pahenevat päivä päivältä.

2 kommenttia

Simsalabim Jim

30.9.2008 09:30

Olen aina ollut sillä kannalla, että poliittiset ideologiat ovat uskontoja muiden joukossa. Niissä toistuu täysin sama kaava, mainitsemasi "ideologinen sokeus". Jonkin asian puolesta silmitön liputtaminen, omasta näkemyksestä kiinni pitäminen vaikka ajattelun kestämättömyys olisi osoitettavissa, samat hierarkiat valtaa käyttävine johtohenkilöineen, samat suuret rahasummat joita toiminnassa pyöritetään. Samat seurakunnat, samat julistukset, samat lupaukset paremmasta. Sama vastuun siirto omista teoista järjestölle.

Olen sitä mieltä, ettei järkeä ja tunnetta - siis molempia - käyttävä ihminen voi tukeutua mihinkään ideologiaan tai uskontoon. Jos käyttää vain jompaa kumpaa, niin silloin voi.

Juksteri

30.9.2008 18:48

Ideologiat ja uskonnot tarjoavat helpotusta elämään, ja kukapa ei sitä aika ajoin kaipaisi. Uskonnosta en osaa sanoa, mutta ideologia on kai jonkinlainen apuväline konkreettisia tilanteita varten, esimerkkinä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Wikipediassa ideologia selitetään kanonisoiduksi kokoelmaksi käytäntöjä. Mutta mikään 'best practices' ei auta joka tilanteeseen. Joskus pitää myös käyttää järkeään ja tunnettaan. Ohjeita pitää myös aika ajoin uusia.