Atlantin takaa


Muutama ihmeellinenfacta taalta.

Meilla kelpaa American $$ kaupoissa ,niilla ei Cad.
Kuljetamme roskamme garbage Michigan USA.
Mohawks on jo vuoden eristaneet pienen kylan saarroksiin..
Koirien ja kissojen ruoka on myrkytetty American aineilla joita ovat ostaneet kiinasta. Paljon elaimia kuollut.
Baareissa ulkona kadulla ihmiset polttavat, kun ikkunat ovat auki savu tulee sisaan. Fine. Mutta kukaan ei sisalla valita siita. Suomessa varmaan olisi siita kova meteli kun olen lukenut iltasanomia.net kuinka ihmiset valittaa siella pienemmastakin asiasta.
Naita tuli mieleen nyten.




Viileaa viela

Kadedin teita,teidan lamminta kevatta. On kummallinen kevat taalla,viileaa ja harmaan sateista. Snap!!! Sitten voi muutaman paivan kuluttua tulla oikein kuuma. Meilla ei ole erikoisia talvivaatteita tai kenkia kun niita ei koskaan tarvitse, T-shirts ja talvitakki on ollut tarpeeksi. Kun kuuma alkaa pesen takkini ja laitan varastoon.
Tassa kummallinen puu,en ole ennen huomannut naita palloja siina. Suurenna.


Kill the yellow monkeys

Eilen olin poistumasta streetcar:ta kun nama Filippiino likat syoksyi edelleni ja mina menin nenalleni sementtiin. Ei edes sorry tai mitaan. Olin tien paalla puoliksi hyva etta ei auto ajanut paalleni. Nyt on polvi ,kadet ja ranteet kipeat. En voi menna tyohon huomenna, tarvitsen kasiani tyyossa. Nama keltaiset apinat ovat aina ryntaamassa ensin vaikka ei ole mihinkaan kiiretta. Fuck.



Good stuff at Goodwill

Kaytiin Goodwill kaupassa. Siella loytyy kaikeeka hyvaa tavaraa, vaatteita ja muuta. Tama matto loydetiin sielta-$ 30+ tax. Ihan uusi, discontinued factory malli varmaan. Goodwill on kai Salvation Army's (pelastusarmeijan) kauppa missa kaikki on halpaa. Jeans $6. , paitoja $ 2, jne. Useimpi tavara on previously enjoyed. Loytyy hyvaa retro fashion. Ostin myos paketin 500 latex kasineita $ 1,30.


MAC cosmetics

Tama poika Mario myy cosmetiikkaa ja tekee makeup kuka vaan haluaa. Paljon miehia eika kaikki gay, pysahtyy MAC tiskille naaman laittoon. Mario itse aina meikkaa tyohonsa taman nakoiseksi. Muitakin erkoisuuksia on siella niinkuin mies joka on tatuoitu ja nayttaa kuin bikergang member. Tytot myos on bunk, gothic ja hooker looking. MAC image.


Risoo... Onko se oikea sana?

Perjantaina, tanaan aina kiukuttaa 1.nama pienet keltaiset apinat! 2. Kaduilla on trafic niin bad aina perjantaina iltapaivalla menossani kotiin, joka sairaalan edessa on liikenteen tukkona naita ambulansseja monta rivissa odottamassa asiakkaita tai kutsua palvelukseen. Miksi eivat voi ajella kaduilla niinkuin taxi ajelee. Ja laakarit ulkona tupakalla kadulla, se on ok.
Minua ihmetyttaa suomalaiset sanat joita olen poiminut mediasta: KUNTA,,,valiokunta,soitto,palo,yhteis,kihla,maakunta. Hiippakunta???mika se on??
Tuomiokirkko???:keta siella tuomitaan ,mista?
Nama minun ajatuksia,never mind.

Sitten nama ihmiset ajaavat sahkoscoottereilla jalkakaytavalla juovuksissa. taytyyko heita vaistaa?