Varhaisia sateenkaarihymnejä

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren

Ensimmäisiä vakiintuneita sateenkaarihymnejä on Judy Garlandin Over the Rainbow vuodelta 1939. Se on elokuvasta Ihmemaa Oz, ja laulu sai Oscar-tunnustuksen parhaana elokuvalauluna. Laulussa sateenkaareen liitetään toive paremmasta ja unelmien toteutumisesta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sateenkaarilipunkin luomisessa oli mukana innoitusta juuri tästä laulusta.

Toinen Judy Garlandin kappale on The Man That Got Away.

Vielä varhaisempia homohymnin aineksia on 1920-luvulta Saksasta Weimarin tasavallan ajalta kabaree-esityksessä Das lila Lied, jossa on viittauksia miesten väliseen läheisyyteen. Laulun teksti (Kurt Schwabach) syntyi Magnus Hirschfeldin seksuaalitieteen instituutin ensimmäisen konferenssin jälkimainingeissa. Kertosäkeen ensimmäisen rivin arvellaan viittaavan homoseksuaalisuutta käsittelevään filmiin Anders als die Andern (suom. Erilaisia kuin toiset). Ennen natsien valtaannousua seksuaalivähemmistöillä oli hetki aikaa hengähdykselle, vaikka miesten väliset suhteet katsottiinkin rangaistaviksi.

Sateenkaarihymnin rakennuspalikoita on myös Raamatun Vanhassa Testamentissa, jossa kuvataan kahden nuoren miehen - Daavidin ja Joonatanin keskinäistä rakkautta ja näiden kiinteää liittoa (1 Sam. 18-20 ja 2 Sam. 1). Tuon suhteen lisäksi Daavidilla oli vaimoja, mutta hänen elämässään tärkeämpi oli kuitenkin Joonatan. Daavid rakasti Joonatania enemmän kuin omaa henkeään. Joonatanin kuoltua taistelussa Daavidin valituslaulussa oli sanat "Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Joonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi."

Varhaisiin sateenkaarihymneihin kuuluvat myös Noel Coward: Mad About the Boy (1932) ja West Side Story -musikaalista Somewhere (There's a Place for Us) (1957).

Samuel Barber (1910-1981) oli yhdysvaltalainen klassisen musiikin säveltäjä. Hänen Adagio jousille (engl. Adagio for Strings) vuodelta 1936 oli myöhemmin mukana homoteemaisessa A Very Natural Thing -elokuvassa (1974) ja useissa muissakin elokuvissa. Lisäksi sitä on esitetty erityisesti surumusiikkina, ja se on Yhdysvalloissa osa virallista surumusiikkia. Barberin on sanottu tavoittaneen syvän melankolian sävellykseensä piilotellessaan toista miestä kohtaan kokemiaan tunteita. Sävellystä on versioitu myöhemmin etenkin elektronisen tanssimusiikin genressä, erityisesti trancessa.

Sateenkaarihymnit-artikkelisarja

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!