Ruotsin radio lähetti sunnuntaina dokumentin, jossa kerrottiin ruotsalaisten homojen ja lesbojen taistelusta sairausluokitusta vastaan. Jo kahdeksan vuoden ajan he olivat yrittäneet saada muutosta sairausluokitukseen. Virkamiehissä nämä vaatimukset aiheuttivat vain huvittunutta hymyilyä. Homoaktivistit päättivät miehittää sosiaalihallituksen tasan 30 vuotta sitten. Samaan aikaan sairausvakuutuskassaan tuli puheluita, joissa ihmiset ilmoittautuivat sairaiksi homoseksuaalisuuden perusteella. Siitä alkoi muutos.
Sosiaalihallituksen pääjohtajana oli tuolloin Barbro Westerholm. Hän seisoo QX:n julkaisemissa kuvissa sosiaalihallituksen portaikossa. Barbro kertoo, että tapahtuma muutti hänen näkemystään ihmisten erilaisuudesta. Se vaikutti koko hänen uraansa. Barbro Westerholm oli myöhemmin vaikuttamassa, että maahan saatiin laki rekisteröidystä parisuhteesta.
Ohjelman koonnut toimittaja Sara Lundin kertoo, että hän sai historiallisesti arvokasta äänimateriaalia Tukholman gayradiolta. Haastateltavana on myös Anne-Marie. Hän oli ainoa, joka sai sairauskorvausta siitä, että hän oli lesbo.
(lähteet: QX ja P3)
Ohjelmassa gayaktivistit kertovat, miten heidän aktivisminsa koki suuren voiton. Silloin oli keskiviikko ja elokuu 1979. Poliittiset miehitykset olivat siihen aikaan muotia. Niitä tapahtui ympäri Eurooppaa. Nyt oltiin matkalla sosiaalihallitukseen ja mukana oli monenlaisia tunnuksia: iskulauseita, rintamerkkejä, banderolleja. Oli hieman jännitystä, kun ei tiedetty, mitä tulee tapahtumaan. Mutta tärkeää oli, että tullaan näkyviin, sanoo lesboaktivisti. Sjukskrivning tarkoitti, että soitetaan sairauskassaan ja ilmoitetaan, että sairaus iski. Nyt kehotettiin ihmisiä soittamaan. Yhteensä 500 ihmistä soitti samalla viikolla samasta asiasta. "Haluan sairauskorvausta, olen sairas, olen homoseksuaali". Sairauskoodikin oli hankittu. Se oli 302.00. Anne-Marie sai myöhemmin loppuvuodesta korvauksen. Hän oli ainoa.
Mutta homoseksuaalien taistelu oli alkanut jo paljon aikaisemmin. Tosin vaarojakin oli. Kovin avoin ei voinut olla, koska voi menettää työpaikkansa. Esim. Allan Hellman kertoo, miten ihmiset pelkäsivät häntä ja hän joutui pahasti paitsioon. Hän perusti vuonna 1950 järjestön Riksförbundet för sexuellt likaberättigande. Häntä kutsuttiin Ruotsin rohkeimmaksi mieheksi. Kotikaupungin pormestarikin kehui miestä ahkeraksi ja kunnolliseksi insinööriksi, mutta miten hän voi alentua tällaiseen. 20 vuotta myöhemmin RFSL:n tiedottaja Sten Pettersson vertaa radiohaastattelussa homoseksuaalien asemaa naisten alistettuun asemaan. Jos esim. värillistä ihmistä syrjitään, hän voi hakea tukea perheeltä ja ystäviltä, mutta homoseksuaalilla ei ole mitään turvaverkkoa. Homo eristetään ja eristyy.
87-vuotias Nisse Olafsson elää Gamla Stanissa elämänkumppaninsa Pellen kanssa. Hänellä on kaksi lasta ja liuta lastenlapsia ja hän sanoo, ettei hänellä ole ongelmaa, vaan se ongelma on noilla muilla. Ongelma on kuitenkin sellainen, että sukulaiset ovat katkaisseet välinsä hänen kanssaan.
*****
Näin ohjelmassa kertoillaan ensimmäisen 10 minuutin aikana. Koko ohjelman kesto on yksi tunti. Tukholmassa oli silloin menossa vapautuspäivät. Taivaalle päästettiin ilmapalloja, joilla muistutettiin keskitysleirireissä tapetuista homoista ja Iranin homomurhista. Östermalmilla kokoontui samaan aikaan 50 homoa ja lesboa tarkoituksenaan lähteä valtaamaan sosiaalihallitusta. Mielenkiintoista on kuulla, että esim. Sosiaalihallituksessa oltiin jopa pelästyneitä. Maailmalla oli puhuttu siihen aikaan paljon mm. Baader-Meinhof-ryhmästä Saksassa. Mitä siis on käynnissä sosiaalihallituksen tiloissa?
Kuuntele tästä: (på svenska)
http://www.sr.se/laddahem/podradio/SR_p3_dokumentar_090322080053.mp3