USA puolustaa maailmanlaajuisesti homojen ja lesbojen oikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

USA haluaa maailmanlaajuisesti toimia homojen ja lesbojen ihmisoikeuksien puolesta. Eilen presidentti Obama julkaisi muistion maan ulkomaanedustustoille. On huolehdittava siitä, että USAn diplomatia ja ulkomaanapu tukevat ja suojelevat HLBTI-ihmisten ihmisoikeuksia.

Muistiossa presidentti Obama kehottaa viranomaisia ja edustustoja toimiin, jotta homoseksuaalisuutta ei maailmalla kriminalisoitaisi. HLBTI-pakolaisia tulee suojella ja kehitysavun ja muun taloudellisen tuen jakamisessa on reagoitava ihmisoikeusloukkauksiin ja syrjintään ja on pyrittävä yhdessä hallitusten, kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja talouselämän kanssa parantamaan HLBTI-ihmisten ihmisoikeustilannetta. Tilanteesta on raportoitava vuosittain.

Pari tuntia muistion julkaisemisen jälkeen Hillary Clinton piti Genevessä puheen kansainvälisen ihmisoikeuspäivän johdosta. Puheessa hän korosti, että "gay rights are human rights and human rights are gay rights". Eri maiden kulttuuriset ominaispiirteet tai uskonnollinen traditio eivät oikeuta ihmisoikeusrikkomuksiin. Naiseksi syntyminen tai etniseen, uskonnolliseen tai kansalliseen vähemmistöön kuuluminen ei tee ihmistä vähemmän arvokkaaksi - ei myöskään jos ihminen on homo tai lesbo.

Clinton sanoi, ettei USA ole mikään mallioppilas HLBTI-oikeuksien alueella, ja USAssa on ollut vuosikymmenien mittaan yhteenottoja vähemmistöjen oikeuksien vuoksi. Clintonin puhe on netissä. Tämä on historiallisesti ensimmäinen kerta, kun USAssa virallisesti aletaan toimia HLBTI-ihmisten oikeuksien suojaamiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Muistio
Clintonin puhe, myös tekstinä

6 kommenttia

Presidenttikeskeisessä hallitusjärjestelmässä tämä on "Obama Administrationin" linjaus. Seuraava presidentti voi ottaa ihan muun kannan ja antaa toisenlaisen ohjeistuksen. "Hillaryn Gettysburgiksi " jo nimetty Geneven puhe jää historiaan kyllä kattavana kannanottona, johon voidaan vedota, vaikka meno Washingtonissa muuttuisikin.

Rajan takana Kanadassa hallituksen kansainvälinen linjaus HLBT-asioissa on ollut vuodesta 2006 ristiriitainen. George Bushin ja Australian Howardin poistuttua Kanadan Harper jäi kansainvälisesti aika yksin asenteineen ja vakaumuksineen, ja pitänyt matalampaa profiilia. Commonwealthin afrikkalaismaissa toki kunnon tukea on. Epäonnistunutta dekriminalisointihanketta Ottawa kyllä tuki.
  • 2 / 6
  • malliksi meillekin
  • 7.12.2011, 12.53
Hyvä että Yhdysvalloissa sentään maan nykyjohto pitää antamiaan vaalilupauksia ja toimii puolueensa kannanottojen mukaisesti.

Toisinhan tuntuu käyneen meillä esim kokoomuksen puoluekokouksen kannanottojen käytännön toteutuksen suhteen, näissä hlbtiq-asioissa.

Pitää vain toivoa, ettei jenkeissä löydy seuraavaan presidentin vaaliin republikaani-ehdokasta, jolla arvonsa ja niiden toteuttaminen eivät olisi pahasti ristiriidassa käytännössä. Nythän siellä on tuntunut olevan presidentiksi tyrkyllä henkilöitä, jotka ovat julistaneet jotain "tehkää toisin, kuin mitä minä teen" -aatetta.

Se olisikin kova pala läntiselle Euroopalle, jos tulevaisuudessa jäätäisiin sekä ortodoksikansallimielisen itäisen Euroopan, että republikaanis-ristiriitaisen Jenkkilän väliin puristuksiin - ja lähetystyökenttä Afrikastakin vielä polttaisi avoimia jalkoja.