Seta: Buttiglionea ei saa valita EU:n komissioon

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Jussi Nissinen

Uuden komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson kysymykseen siitä, kannattaako koko komissiota vastaan äänestää jos on tyytymätön vain muutamaan henkilöön Seta vastaa: ”Kyllä, ehdottomasti”.

Setan puheenjohtaja Tiia Aarnipuu korostaa, että kysymys on laajasta ihmisoikeuspoliittisesta valinnasta: ”Rocco Buttiglionen nimitys ei loukkaa vain esimerkiksi naisia ja homoja vaan nimenomaan ihmisoikeuksia, koko ihmisoikeusajatusta. Ihmisoikeuksien kohdalla ei ole kompromisseja: EU joko sitoutuu ihmisoikeuksiin tai sitten ei.”

Laajentuneessa unionissa komissiolla on hyvin tärkeä asema ihmisoikeuspolitiikassa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohdalla komissiolla ja EU-tason lainsäädännöllä ja sen kehityksellä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan suuri merkitys.

Esimerkiksi unionin pääperiaate ihmisten vapaasta liikkuvuudesta ei tällä hetkellä toteudu naisparien ja miesparien perheiden kohdalla. Useissa EU:n jäsenmaissa ei tunnusteta rekisteröityjäkään parisuhteita samaa sukupuolta olevien välillä. ”On hyvin epätodennäköistä, että Buttiglione innostuisi esimerkiksi tämän suuntaisen lainsäädännön eteenpäin viemisestä. Todennäköisimmin hän vastustaisi laajaan perhekäsitykseen nojaavia esityksiä, oli hänellä mikä salkku hyvänsä”, sanoo Setan politiikkavaliokunnan jäsen Juha Jokela.

EU:n parlamenttivaalien alla Setan kattojärjestö ILGA-Europe kyseli ehdokkaiden kantoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseen EU:n tasolla. Suomalaiset ehdokkaat vastasivat kyselyyn kaikkein innokkaimmin. Yleisesti ottaen he olivat hyvin suopeita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kohtaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Seta muistuttaakin erityisesti konservatiiviseen parlamenttiryhmään kuuluvia Suomen edustajia vaalilupauksistaan. Kaikkia Suomen meppejä Seta rohkaisee äänestämään suomalaisten arvojen ja ihmisoikeuskäsityksen puolesta Buttiglionen nimitystä vastaan.

Setan EU-vaalikysely ja Suomen ehdokkaiden vastaukset löytyvät Setan kotisivuilta osoitteesta www.seta.fi/fi/setafi34.htm

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!