Näyttämön naistenmies ei ole aina hetero

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 2

HS nosti esille kolmen näyttelijän kokemuksia homo- tai heteroroolien merkityksestä. Kaksi haasteltavista tekee Helsingissä juuri näkyviä homorooleja heteroina, kolmas taasen lukuisia heterorooleja tehnyt homo.

Äskettäin freelanceriksi ryhtynyt näyttelijä Riko Eklundh kertoo yllättyneensä siitä, miten paljon naistenmiehen rooleja hänelle on vuosien mittaan langennut. Hän kertoo pitäneensä niistä rooleista, ne eivät ole olleet ongelma. Sen sijaan Eklundh huomautti itselleen olleen paljon suurempi juttu se, ettei ole juuri saanut näytellä suomeksi.

22 vuodessa Eklundh on ehtinyt tekemään viitisenkymmentä näyttämöroolia ja niistä ainoastaaan Zaza Helsingin Svenska Teaternin La cage aux folles –tuotannossa oli homorooli.

Riko Eklundh sanoo HS:n haastattelussa olleensa 26-vuotias, kun tiedosti ja toi julki oman seksuaalisen suuntautumisensa. – Se vapautti valtavasti voimavaroja näyttelemiseen, hän sanoi.

- Ruotsinkielisessäkin kulttuurissa on heteronormatiivisuutta, Eklundh huomauttaa, mutta toteaa henkilökohtaisesti kyllä kokeneensa, että tulee hyväksytyksi.
-Kovin pitkälle ei Suomessa ole päästy, kun tästä asiasta pitää erikseen puhua, Eklundh huokaa. – Eihän multa kysytä, minkälaista on näytellä perheenisää tai pappia, vaikka en itse ole isä enkä pappi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Eklundh sanoo ymmärtävänsä pelon, mikä liittyy julkituloon ja työtilaisuuksien vähenemiseen tai uskottavuuden menettämiseen muiden silmissä.


HETEROITA HOMOINA


Sivun pääjuttuna on kahden heteronäyttelijän kokemuksia homojen esittämisestä. HS oli saanut samaan aikaan paikalle Helsingin Kaupunginteatterin Lainahöyhenten Santeri Kinnusen ja Kansallisteatteri HOMO!:n Seppo Pääkkösen.

Jutustelu oli sujunut toimittaja Suna Vuoren mukaan fiksusti ja kohteliaasti, mutta ilmeisesti vähän vaisusti, kunnes oli päästy käytäntöön. – Sukkahousut on muuten yllättävän mukavat, oli Kinnunen todennut. – Ihan käsittämättömästi sellainen verkkosukkakin sitoo lämpöä, oli perhokalastusta harrastava Pääkkönen. Hänellä on verkkosukkikset kahluuhousujensa alla.

Kun Kinnunen näkee kuvan Seppo Pääkkösestä Tom of Finlandina hän ilahtuu. – Meillä on Zazan pukuhuoneessa useita Tompan kkuvia, meillähän on paljon alan miehiä tanssijoina ja ohjaaja Neil Hardwick sai tuollaisen nahkalakin ensi-iltalahjaksi, hän kertoi.

Pääkkönen pohtii intimien suhteitten näyttelemistä ja sanoo, että tulee olla ehdoton luottamus vastanäyttelijään. – Sitten kun on hommat sovittu, sitten suudellaan, ei siinä sen kummempaa. – Pussaanhan mä joskus miehiä kännipäissänikin, hän lisää.

Osion lopulla todetaan, että julkihomoja tai –lesboja on näyttelijöissä kuitenkin vähän. Santeri Kinnunenkin arvelee, että jos on pystynyt tekemään kaikenlaisia rooleja, ei ehkä halua kaventaa mahdollisuuksiaan ja työtilaisuuksiaan tulemalla julki sellaisen asian kanssa, joka ehkä tulkittaisiin rajoitukseksi.

HS-kulttuurin sivun C1 hallitsevassa kuvassa Santeri Kinnunen on HKT:n tämänhetkisen Lainahöyhenet -tuotannon kabareetähti Zara, joka yrittää salata ammattinsa ja homoseksuaalisuutensa poikansa tulevilta appivanhemmilta.

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • lanneliike
  • 16.9.2011, 11.05
Jotenkin surullinen ja kliseinen juttu tuo koko artikkeli ja sen ensivaikutelma. Seksuaalisuuden rihkamaa ja kuluneitten roolikäsitysten ja -käyttäytymisten ylläpitämistä. Juuri tuollaiset jutut aika suorastikin ylläpitävät suomalaista heteronormatiivista ajattelutapaa. Miksi tuo iankaikkinen karnevalisointi? Ylikierrokset? Aina kun on homoudesta kyse on vaarana pudota tasapainosta tavalla tai toisella. Luontevuus puuttuu. Jos missään niin homoudesta puheen ollen arkinen tavallisuus on parasta. Teatteri todistaa keinoillaan homoutta vastaan yhteiskunnassa vaikka sen päämääränä olisikin edistää ymmärrystä ja poistaa julmuutta ja tyhmyyttä. Teatteri välineenä toimii aina homoja vastaan ja siksi homojen ei pitäisi osallistua teatteriin homoina. Joka tahtoo heittää heterohommia leipänsä ansaitakseen niin se on toinen juttu. Menee sata vuotta ennen kuin teatteri on järkevällä ja rakentavalla tavalla valmis homouden teemalle ellei sitä ennen olla taannuttu barbariaan, jossa luonnonvarojen vähäisyydessä ja ihmispaisumuksen kaaoksessa fundamentalistiset toimijat ahtauttavat homoja niin tiukkaan paikkaan ettei sitä kukaan tohdi tänä päivänä edes ajatella. Raakalaistumisen aika on aina mahdollinen.
  • 2 / 2
  • lanneliike
  • 17.9.2011, 8.45
Jos pieni lisäys sallitaan niin toteaisin vielä, että homoilta pääsääntöisesti odotetaan että he ovat jatkuvasti jotenkin täpinöissään homoudestaan. Kuin apina joka hakkaa päätään ja hokee: - Mä oon homo! Mä oon homo!

Homo ostamassa Prismasta kilon perunoita keittääkseen soppaa itselleen ja rakastetulleen ei kiinnosta mediaa eikä taidemuotoja.

Homon pitäisi olla kaiken aikaa jonkinlaisessa adrenaliinimyrskyssä suuntautumisensa takia.

Ikävystyneet heterot odottavat että homot eivät ole ikinä ikävystyneitä. Homon pitäisi aina olla virtaa täynnä ja tsempata.

Suomalaisessa teatterissa on pakko tehdä vähintään kompromisseja siksi, että näytelmän on myytävä lippuja ja nämä kompromissit kääntyvät homoja vastaan.

En tiedä tulevatko heteronäyttelijät homoja tyypitellessään ja homoista karikatyyreja rakentaessaan miettineeksi moraalittomuuttaan.

Se että kuuluisa näyttelijä muovailee näyttämöllä homoteemaa ei ole mikään syy hurraahuutoihin.