Britannian parlamenttivaalit: tästä on kyse

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Ossi Halme
  • 2

Iso-Britanniassa pidettiin parlamenttivaalit torstaina 6.5.2010. Tästä on kysymys:

Britanniassa on tähän asti vallinnut käytännössä yksipuoluejärjestelmä eli järjestelmä jossa hallituksen ministerit edustavat vain yhtä puoluetta, jolla on enemmistö parlamentissa. Suurimmat puolueet ovat nyt vallassa oleva Gordon Brownin johtama työväenpuolue Labour ja David Cameronin johtama konservatiivipuolue (Conservatives tai Tory-puolue). Suurten puolueiden joukkoon on kuitenkin noussut Nick Cleggin johtama liberaalidemokraattinen puolue (Liberal Democrats tai LibDems)). Muita puolueita ovat mm. Britannian vihreät, joilla kuitenkin on vain muutaman prosentin kannatus, kun taas suurten kannatus on n. 20-30 %.

Yhdistyneen Kuningaskunnan, joka käsittää Englannin, Walesin, Skotlannin ja Pohjois-Irlannin, parlamentin alahuoneen (House of Commons) kaikki 650 paikkaa on nyt jaossa vaaleissa. Maa on jaettu 650 vaalipiiriin, joista jokaisesta valitaan vain yksi kansanedustaja eli MP. Vaalipiirin voittoon riittää yhdenkin ääneen ero. Tästä vaalitavasta johtuen valtakunnalliset gallupit voivat heittää suurestikin vaalien lopputuloksesta. BBC:n uutisten nettisivuilta löytyy hyvä työkalu, jolla voi nähdä puoleiden kannatusprosenttian karkean heijastuman lopputulokseen (ks. linkki ala).

Parlamentin ylähuoneella (House of Lords) on jonkin verran valtaa, joskin vähenemässä määrin. Ylähuoneen jäseniä eli päärejä (peers) ei valita parlamenttivaaleilla (toisin kuin esim. Yhdysvaltojen ylähuoneen eli senaatin jäseniä) eivätkä he itse asiassa saa edes äänestää parlamenttivaaleissa.

Osa ylähuoneen paikoista on perinnöllisen aatelin edustajia (hereditary peers) ja osa ei periydy (life peers), esim. parikymmentä piispan paikkaa. Tavan mukaan myös entisille pääministereille, arkkipiispoille jne. tarjotaan virkakauden päätyttyä elinikäistä paikkaa ylähuoneessa. Vaikka ylähuoneessa on satakunta jäsentä enemmän kuin alahuoneessa, niin ylähuoneen rooli on hyvin pitkälti keskusteleva ja neuvoa-antava, jonka lisäksi sillä on tarkemmin yksilöityjä tehtäviä, kuten muodostaa eräänlainen valtakunnanoikeus. Ylä- ja alahuone eivät äänestä samassa äänestyksessä (eli ei voi tulla ylähuone vastaan alahuone -äänestystä).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Mitä tapahtuu vaalien jälkeen? Entä mikä on valtionpäämiehen rooli?

Aiemmin mainitusta vaalitavasta ja puolueiden kannatusluvuista johtuen näyttää mahdolliselta, että yksikään puolue ei saavuta enemmistöhallituksen muodostamiseen riittävää paikkamäärää, jolloin syntyy tilanne jota kutsutaan termillä hung parliament (hung viiittaa riippuvaan, ei parlamentin "varustuksen" kokoon. -toim.huom.). Jos päädytään hyvin lähelle tasatulosta, niin kuningatar Elizabeth II voi käyttää perustuslaillista oikeuttaan ja pyytää suuren puolueen johtajaa yrittämään hallituksen muodostamista. Sekä hallitus että oppositio ovat nimellisesti kuningattaren toimijoita; Her Majesty's Government ja Her Majesty's Opposition. Kuningatar ei kuitenkaan voi pakottaa parlamenttia hyväksymään hallitusta, sillä hallitus ja parlamentti ovat monarkin "omaisuutta" vain valtiofilosofisessa merkityksessä (parlamentti, hallitus ja hallitsija muodostavat karkeasti ottaen sen, mistä käytetään nimitystä "kruunu", vaikka fyysistä kruunua kantaakin hallitsija. Valtiollisena toimijana Britannian monarkki onkin enemmänkin instituutio kuin yksittäinen henkilö).

Tässä kaksi mahdollista skenaariota vaalien jälkeen:

- Kaksi tai useampia puolueita sopivat muodostavan yhteisen hallituksen, joka edustaa kansanedustajien enemmistöä. Tämä vaihtoehto lienee todennäköisin.

- Eniten paikkoja saanut puolue muodostaa yksinään vähemmistöhallituksen. Tällainen hallitus voi kuitenkin kaatua helposti, joten sen muodostaminen edellyttäisi käytännössä muiden puolueiden lupausta olla kaatamatta sitä. Tämä vaihtoehto on melko epätodennäköinen.

Jos maahan ei saada muodostettua toimivaa hallitusta, on uusien vaalien mahdollisuus olemassa.

Iso-Britannian parlamenttivaalien ajankohta ja vaalien väliin jäävä aika vaihtelee. Jos kansanedustajan toimikausi keskeytyy pysyvästi (esim. kuolema tai valinta ylähuoneeseen tai johonkin merkittävään virkaan, kuten Lontoon pormestari) toimitetaan kyseisessä vaalipiirissä täytevaalit (by-elections), joissa valitaan uusi kansanedustaja.

BBC Newsin työkalu, jolla voi katsoa miten paikat jakautuisivat puolueiden kannatussuhteiden muuttuessa

2 kommenttia

Yritin kirjoittaa jutun mahdollisimman objektiivisesti ja jättää henkilökohtaisen mielipiteeni selvästi erottuvaksi ja erilliseksi.

Tuosta kuningattaren käsissä olevasta ratkaisusta pattitilanteessa ei ole taidettu Suomen mediassa puhua mitään. Parin viime vuosikymmenen aikana vaalitukset ovat Britanniassa ollet niin selviä (Thatcherin nousu ja pudotus, Blairin nousu), että pääministeri on ollut selviö. Aikaisemmin monarkin vetoapua on tarvittu aina joskus, joskin harvoin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään tavattomasta epädemokraattisesta asiasta, sillä aika monella valtionpäämiehellä on jonkinlainen mahdollisuus jos ei ratkaista niin ainakin yrittää antaa neuvoja tukkeutuneissa hallitusneuvotteluissa.

Oma kantani on, että jos saisin valita valtionpäämieheksi joko sellaisen, joka aktiivisesti tahtoo tehtävään, käy kampanjan ja saa usein hiukan yli puolet annetuista äänistä (joka ei tarkoita samaa kuin yli 50 % väkiluvusta) tai biologisesti periaatteessa sattumanvaraisen henkilön, jonka virkakausi edellyttää pääsääntöisesti yhden tai useamman lähisukulaisen kuolemaa tai vakavaa sairastumista, niin ottaisin jälkimmäisen.

Monarkian, tai tarkemmin ottaen monarkin, aseman tajuaa vasta kun katsoo mietteliäänä sitä pientä vanhaa rouvaa, joka kesäkuun toisena lauantaina vilkuttaa asuntonsa parvekkeelta. Silloin huomaa, että kyse on instituutiosta, joka määritellään usein henkilöiden kautta, mutta jonka perusluonne ei enää nykyään ole persoonallisuuksista riippuvainen.

Norja on Suomea vain vajaat parikymmentä vuotta vanhempi nykyaikaisena kansallisvaltiona, mutta siellä haluttiin kuningas kun maa itsenäistyi rauhanomaisesti Ruotsin kruunun alta. Suomea viimeisimpänä de facto hallinnut hallitsijasuku taas päätyi murhattavaksi vallankaappauksen yhteydessä. Suomen kuninkaaksi kaavaillun saksalaisruhtinaan valtaistuimen kohtaloa ei tainnut ratkaista ensimmäisen maailmansodan lopputulos. Jos sortokaudet olisivat jääneet väliin ja itsenäistyminen olisi tapahtunut vähemmän myrskyisässä ilmastossa, niin Helsingin kauppatorin laidalla saattaisi hyvinkin olla kuninkaanlinna.
On se jännää, kuinka EU on pienentänyt Eurooppaa. Ihmettelen juuri, minkä ihmeen vuoksi istun tv:n ääressä aamuyöstä seuraamassa BBC:n välittämää vaalistudion keskustelua, joka ihan oikeasti on juuri yhtä tylsää kuin Suomessakin. Siellä pitää koettaa sanoa jotakin avoimesta asiasta, kun äänien laskenta on vielä kesken.

Vuosia sitten ei olisi paljoakaan hetkauttanut suomalaisia, jos joku Välimeren rannikkovaltio rämpi taloudellisessa suossa. Heidän oli ongelmansa, mutta ei meidän. Pitäkööt rannat siisteinä ja viinan halpana. Nyt on täysin toisin. Heidän ongelmansa on myös meidän ongelmamme.