Hyvää Ystävänpäivää, myös sinkuille

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 3

14.2.2010 Ystävänpäivänä muistetaan sinkkuja

Perheideologia ohjaa ajattelua. Helsingin Kalliossa ja Alppilassa 70% ihmisistä on sinkkuja. Onnellisuus ja perhe ovat usein keskustelussa synonyymejä. Yksinelämisestä sakotettiin vielä 1970-luvulla, jolloin oli erityinen vanhanpojan ja vanhanpiian vero. Edelleenkin yksineläjä joutuu monella tavoin huonompaan asemaan.

Yksinelävät ovat pienituloisten suurin ryhmä. Yksin eläviä on väestöstä 23%, mutta köyhien joukossa yksin eläviä on kaksi kertaa enemmän. Köyhyysluukulla kävijöistä Helsingissä 77% on yksineläjiä.

Sosiaalipoliittisia keskusteluja ja muutosehdotuksia ei ole olemassa. Yhteiskunta keskittää huomion vain perheisiin. Kaupunkimaantieteilijä sanoo, että yksineläjien määrä tulee vielä nousemaan. Noin 10% suomalaisista elää koko elämän ilman parisuhdetta. Heitä kutsutaan yleisesti "yksinäisiksi" eikä yksineläviksi. Eduskunnan kansanedustajista alle kymmenen asuu yksin. Jos heidät suhteutetaan kansassa oleviin yksineläviin, heitä pitäisi olla yli eduskunnassa 40.

Korkeasti koulutetut kaupunkien naiset ja maaseudun "peräkammarin pojat" ovat tunnetuimpia yksin elävien ryhmiä. Entä urbaanit kaupunkimiehet? Keitä he ovat? Ja onko yksineläminen riskitekijä elämässä? Pienituloisuus ja yksinasuminen on riskitekijä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhteiskuntarakenne on muuttunut. Sukuriippuvuus on vähentynyt. Yksinelävän ihmisen on oltava aktiivinen, jotta säilyy kontaktit. Jos ei jaksa pitää kontakteja, jää yksin. Yksinäisyys kohtaa helpommin miehiä.

Suomalaisten HLBTI-järjestöjen toiminnassa on nyt hoidettu kuntoon sateenkaariperheiden asiat. Ikääntyneiden homojen ja lesbojen tilannetta ja asumista selvitellään. Seuraavana jonossa odottavat yksinelävät HLBTI-ihmiset. Milloin heidät huomattaisiin.

Yksineläminen on n. 30% kalliimpaa kuin perhe-eläminen, koska monet kulut puolittuvat, kun on kaksi ihmistä: sanomalehti, auto, asunto, jne. Kukaan ei aja yksinelävien asiaa. Esim Turussa on 32 järjestöä, jotka pitävät perheiden puolta eikä ainoatakaan yksineläjien puolesta puhuvaa järjestöä.

Sinkulle ei ole yhtään äkkilähtöä. Tuleva mediamaksu on sama, oli sinkku tai 10 hengen perhe.
Remonttiavustuksia tulee esim. wc:n korjauksesta sinkulle yhden hengen määrä, perheelle kahden hengen edestä. Kun tehdään lakimuutoksia, tv:ssä esitellään, miten lakimuutos vaikuttaa perheeseen. Koskaan ei esitellä, miten se vaikuttaa sinkun elämään.


Yksineläminen on kirkolle vaikea asia. Kirkon ajatteluun kuuluu aina perhe. Mielenenterveyspalveluissa henkilökuntaa koko ajan koulutetaan perheiden ongelmiin ja perheiden kohtaamiseen. On perheneuvoloita, mutta ei ole sinkkuneuvoloita. Ei ole edes sen alan asiantuntijoita.

*****

Näitä lauseita keräsin viime tiistaina, kun kuuntelin Markku Heikkisen radio-ohjelmaa Yksinelävän asema yhteiskunnassa.
Hyvää ystävänpäivää kaikille sinkuille!

Kuuntele:
http://areena.yle.fi/ohjelma/596e50d5820bc24143cc348bfae0d3f1

12.2.2010 Ensi-illassa: Ystävänpäivä

Ensi-iltaelokuva Valentin Day eli suomeksi Ystävänpäivä on romanttinen tarina kaupunkilaisista, joiden elämänpolut risteävät yhden ystävänpäivän aikana Los Angelesissa. Mutta yllätys, yllätys: siinä on myös salainen romanssi Eric Danen ja Bradley Cooperin välillä. Filmin trailerit ovat läpiheteroita, mutta itse elokuvassa jalkapalloilija Eric Dane ihastuu Bradey Cooperiin. Elokuvan gayteemasta ei puhuta missään mainoksissa tai esitteissä. Maailmalla blogeissa on syytetty filmifirmaa tietoisesta vaikenemisesta, jottei karkotettaisi heterokatsojia. Ilmeisesti Hollywoodissa edelleen gay-temat ovat arkoja.

Elokuva on ensi-illassa tänään 12. helmikuuta 2010. YLEn aamu-tv:ssä esitellään ensi-iltaelokuvia perjantaiaamuna klo 8.14. Pääseekö tämä elokuva mukaan?

http://www.finnkino.fi/movie/7067

3 kommenttia

Aamu-tv:ssä pisteitä tuli kaksi (asteikko 1-5). Elokuva on täynnä rakkausepisodeja, toisensa kohtaavia ihmisiä on ruuhkaksi asti. Erillisiä tarinoita, jotka eivät juuri liity toisiinsa. Aamu-tv:n arvostelijat sanoivat, että "hömppää".

Mielenkiintoinen oli se huomio, että amerikkalainen valentin-päivä on täynnä rakkaudenosoituksia. Meillä Suomessa on ystävänpäivä, jossa vain muistetaan ystäväkuntaa, eikä tehdä suuria rakkaudentunnustuksia.
Suomi taitaa olla ainoa maa maailmassa, jossa rakastavaisten suojeluspyhimyksen Valentinuksen päivä on vesitetty "ystävänpäiväksi".

Ehkä päivän lanseeraajat (posti?) täällä ajattelivat, että kaupallistaminen onnistuu paremmin, kun mukaan vedetään mahdollisimman suuri määrä ihmisiä. Ystäväksi katsottavia lienee huomattavasti suuremmalla joukolla kuin rakastettuja.

Siitä vaan lähettämään sydämin koristeltuja viestejä ja lahjoja kaikille ystäville!