Palvelunestohyökkäykset ja trollaaminen ovat jännittyneessä maailmantilanteessa keinoja, joilla lisätään vastapuolen epämukavuutta ja jopa heikennetään yhteiskuntien turvallisuutta.
Jo pitkään on ollut tiedossa, että sosiaalisen median palveluissa venäläisperäisiltä tileiltä harjoitetaan provosoivaa kommentointia. Ns. trollaaminen kohdistuu erityisesti mielipiteitä jakaviin aiheisiin, kuten hlbti-vähemmistöihin ja maahanmuuttoon. Tavoitteena on yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen, eripuran synnyttäminen ja yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisääminen länsimaissa.
Tällainen toiminta on lisääntynyt viime aikoina myös Kiinan suunnalta. Uutistoimisto AFP:n esiin nostamaa aihetta käsittelee esimerkiksi Mikrobitti. Kiinasta operoituja valheellista informaatiota välittäneitä tilejä on poistettu hiljattain Facebookista. Facebookin omistaman Metan mukaan alkuvuoden aikana kiinalaislähtöinen toiminta on lisääntynyt selkeästi. Kirjoittajat ovat Metan havaintojen mukaan usein ammattikirjoittajia.
Länsimaisiin verkkopalveluihin kohdistuvia kyberhyökkäyksiä on usein jäljitetty Venäjälle. Häirintää kohdistetaan niin yhteiskunnan toimimisen kannalta kriittiseen verkkoinfrastruktuuriin kuin kiusantekona tai kiristämistarkoituksessa vähemmän merkittäviin palveluihinkin.
Yksi hlbti-teemaiseen sisältöön kohdistuneista hyökkäyksistä on Anonymous Sudan -niminen toimija, joka kertoo vastustavansa islamin uskon nimissä moraalisen rappeutumisen muotoja, ja se on ottanut maalikseen Archive of Our Own -fanifiktiosivuston, koska se on täynnä ”inhottavaa törkyä ja muuta lgbtq-sisältöä”. Asiasta kertoo TiVi. Toiminta on kuitenkin yhdistetty Venäjään, koska asiantuntijoiden mukaan pienillä verkostoilla ei olisi varaa nähdyn mittakaavan mukaiseen toimintaan. Jutussa muistutetaan, ettei palvelunestohyökkäys vaaranna tunnuksia tai salasanoja, vaan ainoastaa estävät palvelun käyttöä ylikuormittamalla palvelinta.