Vuonna 2020 maailmassa murhattu 350 transihmistä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Tilaisuus 20. marraskuuta 2019 murhattujen transihmisten muistolle eduskuntatalolla.

Transgender Europe -järjestön kokoaman tilaston mukaan maailmassa on murhattu 350 transihmistä vuoden 2020 aikana, kerrotaan suomalaisten hlbti-järjestöjen julkaisemassa tiedotteessa

Marraskuun 20. päivänä vietetään kansainvälistä transmuistopäivää (Transgender Day of Remembrance). Transmuistopäivän tarkoituksena on kunnioittaa transvihaan perustuvan väkivallan kuolonuhreja ja kiinnittää laajemmin huomiota transihmisten kohtaamaan väkivaltaan.

Transgender Europe on kerännyt tietoa koko maailmassa murhatuista transihmisistä vuodesta 2008 alkaen. Tänä aikana järjestölle on raportoitu 3664 uhria 75 eri maasta. Vuoden 2020 uhriluku oli 350 henkeä, 6 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 laskennassa. Tilasto perustuu raportointiin, joten uhreja on todennäköisesti vielä enemmän. Vuoden 2020 aikana murhatuiksi ilmoitetuista transihmisistä 343 oli transnaisia tai transfeminiinejä. Suurin osa ilmoitetuista murhista tapahtui Brasiliassa (152 tapausta), Meksikossa (57) ja Yhdysvalloissa (28).

Suomalaisjärjestöjen julkaisemassa tiedotteessa mainitaan myös suomalaisuhri. Transtaustaisen nainen joutui henkirikoksen uhriksi Vantaalla kesäkuussa. Järjestöt kritisoivat kesällä poliisin asiaa koskevaa tiedottamista, esimerkiksi väärin sukupuolittamisesta. Tosin monia henkilöön liittyviä asioita on lain mukaan perusteltua olla kertomatta julkisuuteen eikä poliisin ollut alkuaan tarkoitus tiedottaa tapahtuneesta. Teon mahdollisesta vihaperustaisuudesta ei ollut tuolloin tietoa.

Järjestöjen mukaan murhat osoittavat, että transihmisiin kohdistuva syrjintä aiheuttaa hengenvaaran, ja että transvihalla on myös paljon muita negatiivisia seurauksia. Ihmisoikeusjärjestöt ja transjärjestöt haluavat, että transihmisiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtaudutaan paljon vakavammin Suomessakin. Järjestöt ovat toistuvasti vaatineet Suomen translakiuudistuksen edistämistä, viimeksi lokakuussa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Järjestöt katsovat, että viranomaisten kyky ennaltaehkäistä ja puuttua transvihamieliseen väkivaltaan ja häirintään on Suomessa edelleen riittämätöntä. Niiden mukaan on tavallista, ettei transvihamielisen rikoksen kohteeksi joutunut ilmoita poliisille tapahtuneesta, koska ei usko ilmoituksen johtavan toimenpiteisiin tai edes saavansa asiallista kohtelua. Monen väkivallan uhreja tukevan tahon ymmärrys transihmisten erityistarpeista on viime vuosina parantunut, mutta kohderyhmä jää silti liian usein näkymättömäksi käytännön työssä.

- Viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäistä syrjintää. Esimerkiksi poliisin tulee varmistaa, että se osaa tunnistaa sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia vihaan perustuvia rikoksia sekä kohdata esimerkiksi transukupuolisia ja ei-binäärejä asiakkaitaan kunnioittavasti. Poliisin tulisi lisäksi kuunnella aktiivisesti transtoimijoita luottamuksen vahvistamiseksi, painottaa Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.

Tiedotteen julkaisijat ovat DreamWear Club, Non-Binary Voices / Ei-Binäärisiä Ääniä -kollektiivi, Trans ry, Transfeminiinit ry, Trasek, Amnesty International Suomen osasto ja Seta ry.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!