Joe Biden on Yhdysvaltain 46. presidentti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 6
Joe Biden (kuva: White House)

Yhdysvaltalaismedia on julistanut Joe Bidenin (Joseph Robinette Biden, Jr.) ,77, presidentinvaalien voittajaksi. Hänestä tulee järjestyksessään 46. Yhdysvaltain presidentti. Varapresidentiksi nouseva Kamala Harris, 56, on Yhdysvaltain ensimmäinen nainen varapresidenttinä.

Media katsoi tuloksen olevan riittävän selkeä, jotta se saattoi julistaa voittajan. Ääntenlasku jatkuu kuitenkin yhä. Istuva presidentti Donald Trump republikaaneista ja hänet haastava demokraattien Joe Biden ovat kannatuksen suhteen eri osavaltioissa hyvin tasaväkisiä. Erityisesti ennakkoäänten laskenta on ollut hidasta. Valtakunnallisesti Bidenin kannatus on merkittävästi suurempi kuin Trumpin, mutta vaalijärjestelmän vuoksi ehdokkaiden valitsijamiesten määrä riippuu osavaltiokohtaisesta kannatuksesta. Käytännössä äänestäjät päättävät, ketä kotiosavaltionsa kannattavat ja osavaltiot äänestävät asiasta valitsijamiesten kautta, joita kullakin osavaltiolla on asukaslukuun perustuva määrä.

Pennsylvanian Philadelphiasta tulevissa televisiokuvissa näkyy runsaasti myös sateenkaarilippuja. Juuri Pennsylvanian tuloksen riittävän varmistumisen myötä mediat julistivat Bidenin vaalien voittajaksi, sillä sieltä tulevien valitsijamiesten määrä nosti Bidenin valitsijamiesten määrän yli tarvittavan 270 valitsijamiehen rajan. Myös muissa osavaltioissa ja kaupungeissa Bidenin kannattajat ovat alkaneet kerääntyä kaduille juhlimaan.

Yöllä Suomen aikaa pitämässään voitonpuheessa Biden sanoi, että vastustajia on lakattava kohtelemasta vihollisina. Puheessaan hän luetteli lukuisia kansanryhmiä, ja mainitsi myös hlbti-vähemmistöt. Erityisesti transsukupuolisten huomioiminen on pantu merkille hlbti-järjestöissä.

Väistymään joutuva presidentti Donald Trump ei ole heti tuoreeltaan hyväksynyt tappiotaan.

Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvalloissa on voimakas kahtiajakautuminen, eikä se ole hälvenemässä kummankaan voiton myötä. 

Biden hlbti-vähemmistöihin kuuluvien suosiossa

Ovensuukyselyjen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat äänestäjät kannattavat selvästi enemmän Joe Bidenia kuin Donald Trumpia, kertoo New York Times. Kaikkiaan kyselyyn haastateltuja on 15 590 vastaajaa. Heistä seitsemän prosenttia kertoo kuuluvansa hlbti-vähemmistöhin. Näihin vähemmistöihin kuuluvaksi ilmaisseista 61 prisenttia kertoo äänestäneensä Bidenia, kun Trumpia äänestäneitä tässä ryhmässä on 28 prosenttia. Vähemmistöihin kuulumattomista Trumpia kertoi äänestäneensä 48 prosenttia ja Bideniä 50 prosenttia.

Bidenin kannattajissa korostuvat myös ei-valkoihoiset, naimattomat, nuoret, naiset, koulutetut ja asenteiltaan liberaalit. Trumpin kannattajissa puolestaan korostuvat valkoihoiset, miehet, kristinuskoa tunnustavat, hyvätuloiset ja asenteiltaan konservatiiviset.

Valittuja hlbti-vähemmistöihin kuuluvia

New Yorkissa valitut demokraatteja edustavat Ritchie Torres ja Mondaire Jones ovat maan historian ensimmäiset mustaihoiset avoimesti homoseksuaalit kongressiedustajat.

Demokraatteja edustava Sarah McBride valittiin Delawaressa osavaltion senaattiin. Hän on ensimmäinen vastaavaan tehtävään valittu transnainen Yhdysvalloissa.

Marko Liias ei ole menossa läpi Washingtonissa

Suomalaistaustainen Marko Liias on ollut ehdolla Washingtonin osavaltiossa varakuvernööriksi. Hän ei ole menossa läpi.

6 kommenttia

Joe Biden on luonnollisesti yksinomaan Yhdysvaltain seuraava presidentti. Siinä virassa olevalla on kuitenkin huomattava vaikutus kaikkialle maailmaan, sillä USA on mahtivalta ja maailman suurin talous. Sillä, kuka maata johtaa, on merkitystä lopulta koko ihmiskuntaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla kyse on siitä, miten tämän suurvallan presidentti näihin vähemmistöihin suhtautuu; millaiset toimijat eri puolilla maailmaa voivat siltä suunnalta odottaa tukea.

Ehkä maailma ei kuitenkaan taikaiskusta muutu paremmaksi, mutta Yhdysvaltojen toiminta kenties tulee ennakoitavammaksi. Päivän mielenliikkeiden tulkinta twiiteistä vaihtuu 20. tammikuuta 2021 kenties johonkin hillitympään.
Toki Yhdysvallathan (sen uskonnollisuus-ongelmista johtuen) ei ole ollut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien edelläkävijänä juurikaan missään.

Kaikki ihmisoikeuspetraukset on tehty muualla paljonkin aiemmin ja Yhdysvallat on sitten peesannut kaukanakin perässä.

Esim. homorakkaus laillistettiin Ranskassa jo 1790-luvulla, sekä Belgiassakin ja Hollannissakin 1800-luvula ja Turkissakin jo 1850-luvulla, Jordaniassakin 1950-luvulla, kun Yhdysvallat pääsi samaan koko maan tasolla vasta 2003 (muutamissa osavaltioissa 1962 alkaen). Meksiko laillisti homorakkauden jo 1871 ja useat Latinalaisen Amerikan muutkin maat jo varhain.

Ja yhä uskonnollinen (siis pääasiassa kristillinen) homofobia ja transfobia jylläävät Usa:ssa ja sitä sieltä agitoidaan kirkkopastoreitten toimesta muuallekin maailmaan, joten Usa:lla tosiaan on huomattava negatiivinen vaikutus ollut tuossa - massiivisen sotimisaseteollisuutensa ja täysin laittomien sotarikos-sotimistensa lisäksi. Meilläkinhän helluntailaisuus ja ehkä se Räsästen viidesläisyyskin on Usa-lähtöistä, kuten myös lgbtiq-fobinen TV7. Vaikka Usa on niitä maita, joissa yhä edelleen eräissä osavatioissa ei käytännössä ole "perinteisissä" avioitumisissa mitään alaikärajaakaan.

Bidenin tuleva presidenttiyshän ei takapajuisia kristllis-republikaaneja mihinkään kadota. Jos kristillis-konservatiiviset republikaanit säilyttävät lainsäädäntö- ja virkanimitys-valtaansa Usa:n parlamentissa, niin heille luisuneiden tuomaripaikkojen lisäksi monilla petrauksilla voi olla seinä vastassa (eli sama tilanne kuin Obaman aikanakin oli).

Sekä vielä se, että vuorostaan kristillis-äärioikeistolaiset saattavat agitoitua mekkaloimaan ja muutakin. Tuollahan porukalla nimittäin aseita ja uskonnollista ääriajattelukiihkoa riittää Usa:ssa pilvin pimein. Ja tuskinpa Bidenkään edes haluaa Usa:aa mukaan Kansainväliseen oikeuteen, usalaistenkin sota- ja ihmisoikeusrikkomuksista vastaamaan - eli ei tuossakaan niin eroa Kiinan tai Venäjänkään asenteisiin nähden. Usa on yhtälailla äärimmäisten vastakohtaisuuksien maa - ja suomalaisesta näkökulmasta persujen mielestä toki tietenkin maahanmuuttajien maa, sillä onhan Usa:n 340-miljoonaisesta väestöstä yli 650 000 suomalaismaahanmuuttajataustaista (eikä heiltäkään onnistunut ollenkaan sikäläisiin perinteisiin kulttuureihin ja uskontoihin kotiutuminen).