Miesten välinen suhde Bollywood-elokuvan aiheena ensi kertaa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1

Perjantaina sai ensi-iltansa Intiassa elokuva, jossa aiheena on miesten välinen rakkaus. Aihe on elokuvan pääteemana ensimmäistä kertaa Intian Mumbain elokuvastudioiden eli Bollywoodin tuotannossa. 

Uutistoimisto AFP:n uutisoimasta asiasta kertoo Suomessa Helsingin Sanomat. Aihe on myös esillä esimerkiksi Pink News- ja Advocate-julkaisuissa.

Kyse on romanttisesta komediasta Shubh Mangal Zyada Saavdhan (suom. Ole avioliittoasiassa erityisen varovainen), jonka päähenkilöt ovat Kartik Singh (Ayushmann Khurrana) ja Aman Tripathi (Jitendra Kumar).

- Jokainen rakkaustarina ansaitsee onnellisen lopun, mutta sen saavuttaminen on vähän liian rankkaa Kartikille ja Amanille. Kun Amanin perhe yrittää kampittaa tämän rakkautta Kartikiin, ei Kartik aio luovuttaa ennen kuin saa Amanin. 

Elokuvan trailerissa nähdään esimerkiksi miesten välinen suudelma.

Vaikka samaa sukupuolta olevien suhteet Intiassa ovat nykyään laillisia, ovat asenteet yhä kielteiset. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat kohtaamaan syrjintää ja väkivaltaa, usein myös omassa perhepiirissä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tuotantoyhtiö kertoo, että elokuvan on tarkoitus vähentää homokielteisyyttä sekä koko yhteiskunnassa että perheiden piirissä. Elokuvan tarinassa otetaankin isän asenteet käsittelyyn.

Perinteisesti intialaisissa elokuvissa homoseksuaalisuus on esitetty pilkan arvoisena asiana, kuten pitkään oli laita suomalaisissa ja muissakin länsimaisissa elokuvissa. AFP:lle käsikirjoittaja ja ohjaaja Hitesh Kewalya toteaa, että tässä elokuvassa pyrkimys on auttaa ihmisiä ymmärtämään aihepiiriä ja siten lievittää suvaitsemattomuutta.

Naisten välistä suhdetta on intialaisessa elokuvassa kuvattu jo vuonna 1996. Tuolloin Fire-elokuva sai osakseen kritiikkiä, mutta samalla virisi keskustelu sekä sananvapaudesta että seksuaalivähemmistöjen asemasta.

Intiassa samaa sukupuolta olevien suhteiden kielto kumottiin vuonna 2018

Syksyllä 2018 Intian korkein oikeus kumosi siirtomaa-ajalta peräisin olleen samaa sukupuolta olevien väliset seksuaalisuhteet kieltäneen lain. Tuomarien yksimielisen päätöksen mukaan kahden ihmisen välinen vapaaseen tahtoon perustuva suhde ei voi olla perustuslain vastainen.

Britannian siirtomaavallan ajalta, 1860-luvulta periytyvän lakipykälän 377 mukaan intiimit miesten väliset suhteet ovat olleet Intiassa laittomia, ja sellainen voi johtaa lain mukaan jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Lakia oli pyritty kumoamaan 1990-luvulta lähtien. Delhiläinen tuomioistuin salli samaa sukupuolta olevien suhteet vuonna 2009. Alempi oikeusaste päätti vuonna 2009, että "luonnonvastaisen lihallisen yhteyden" kieltävä lainkohta rikkoo perusoikeuksia ja Delhiläinen ylemmän tason oikeusistuin teki vastaavan päätöksen vuonna 2012. Korkeimman oikeuden joulukuussa 2013 antaman päätöksen mukaan lain kumoaminen vaatii kuitenkin Intian parlamentin päätöksen.

Syksyllä 2017 korkein oikeus tunnusti ihmisten oikeuden yksityisyyteen, ja esimerkiksi seksuaalisen suuntautuneisuuden katsotaan kuuluvan perustuslain suojaa nauttivan yksityisyyden suojan alaisuuteen. Tämän myötä korkein oikeus otti uudelleen käsiteltäväksi myös samaa sukupuolta olevien suhteiden kiellon, ja päätyi lopulta kumoamaan kiellon. 

Lain perusteella tuomioita annettiin 2000-luvun alkupuolella enää harvoin, mutta intialaisten hlbti-aktiivien mukaan poliisi oli kuitenkin tukeutunut usein pykälään vainotessaan ja kiristäessään homoseksuaaleja. Lainsäädäntö vaikeutti myös työtä hiv-tartuntojen ehkäisemiseksi.

1 kommenttia

Tuo elokuva ei toki ole Intiassa ensimmäinen homo-pääaiheinen elokuva, vaan pitkien ns. koko illan elokuvien kategoriassa ensimmäinen, sillä Intiassa on tehty aiemmin lukuisiakin pienempien elokuvastudioiden homo-teemaisia elokuvai ja aetenkin lyhyelokuvia, mm.

https://www.youtube.com/results?search_query=india+gay+short+film

Mutta ihan mainio elokuva tuo toki on ja Bollywood-elokuvien genreille tyypillisellä tavalla kertoo homo-aiheesta. Meistä osa elokuvan ilmeestä voi vaikuttaa hieman "kliseisiltä", mutta on muistettava että samaa esitystapaa käytetään Bollywood-elokuvissa muutenkin.

Leffan julisteet mukavia, eritoten tämä, kaksi miestä yhdessä oriin selässä
https://cdn.bollywoodmdb.com/movies/largethumb/2020/shubh-mangal-zyada-saavdhan/shubh-mangal-zyada-saavdhan-poster-2.jpg

Kivoja hindilauluja videoineen, joista näkee jo aika paljon itse elokuvastakin:

https://www.youtube.com/watch?v=5LBB6OV3Ano

Bollywood-elokuvantekijäthän ovat näppäriä soveltamaan nopeasti asioita muulta maailmastakin, joten tuossakin elokuvassa on supersankarijuttua yms. mukana

https://www.youtube.com/watch?v=ozUfUFQ6vxA

https://www.youtube.com/watch?v=9gu2aJ-KrQI

Ehkä erona tuossa homo-pääteemaisessa elokuvassa se, että paljasta pintaa on vähemmän, kuin Bollywood-leffoissa normaalisti on (sekä hindi- että muslimi-elokuvastudioiden puolella). Naisilla ei ole niukkoja asuja, eikä miehillä rinnukset paljaana - etenkään tanssikohtauksissa - kuten normaalisti. Tässä muutama esimerkki Intian Bollywood-muslimi/hindi-elokuvastudioiden "tavis"filkoista, eli esim:

https://www.youtube.com/watch?v=gXe-KWe-YMs
https://www.youtube.com/watch?v=VdlDCnh7Ris
https://www.youtube.com/watch?v=GUt-_BFJilU
https://www.youtube.com/watch?v=YysFgoGIMkY
https://www.youtube.com/watch?v=ctasHugTGeY
https://www.youtube.com/watch?v=1tVL11ULjYY
https://www.youtube.com/watch?v=oGneAab3e88

Ja ehkä hyvä juurikin niin.
Tai yläkroppa paljaana olo keskittyy tuossa homoteemaisessa leffassa pääosan esittäjään, esittäjiin, joista ainakin Kartik Singh (Ayushmann Khurrana) on ihan vaimo-perheellinen näyttelijämies. Mutta hyvä että on rohjennut astua isoihin saappaisiin, homo-pääosanesittäjäksi.

Bollywood-elokuvien tekohan on jo aika päiviä sitten levinnyt eri puolille Intiaa, joten ehkä jatkossa homoiksi "huhutut" näyttelijä-staratkin tulevat elämän"rooleistaan" ulos.

Monia hindu-homo-häitähän onkin videoina youtubessa, joten referenssiä rakkaudelle lötyy

https://www.youtube.com/results?search_query=hindu+gay+wedding