ILGA Europen vuosikatsaus: hlbti-vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvat viharikokset kasvussa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
ILGA Europen vuosiraportti julkaistiin 4. helmikuuta.

ILGA Europen vuosikatsauksen mukaan viranomaisille ilmoitettujen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistettujen viharikosten määrä on kasvanut vuonna 2019. Tuoreesta raportista kertoo Seta verkkosivuillaan.

Tiistaina julkaistussa katsauksessa kerrotaan sekä sateenkaari-ihmisiin kohdistunutta verkon vihapuhetta että fyysistä väkivaltaa raportoidun aiempaa enemmän. Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tapahtumia on estetty sekä sateenkaari-ihmisten oikeuksia vastustavien tahojen mielenilmaukset ovat lisääntyneet. Ilmiöiden todetaan olevan havaittavissa koko Euroopassa ja Keski-Aasiassa.

ILGA Europe myös raportoi, että maastamuutto sateenkaari-ihmisille turvallisemmiksi koettuihin maihin on yleisempää kuin aiemmin. Erityisesti Albaniasta, Bosnia ja Herzegovinasta, Tadžikistanista ja Turkmenistanista muutettiin turvallisempina pidettyihin naapurimaihin. 

ILGA Europen tiedotteessa toiminnanjohtaja Evelyne Paradis muistuttaa sateenkaari-ihmisten ihmisoikeuksien kaipaavan edelleen puolustajiaan. Hän vaatii viranomaisilta ja päättäjiltä järeämpiä toimia hlbti-vähemmistöihin kuuluvien oikeuksien turvaamiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

- Monissa osissa Eurooppaa ja Keski-Aasia hlbti-ihmiset elävät oloissa, joissa he ovat alttiita syrjinnälle ja suureksi osaksi näkymättömiä yhteiskunnassa. Jopa ILGA Euroopen kaltaisten toimijoiden on vaikea tavoittaa heitä, toteaa Paradis.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös Suomen Seta jakaa eurooppalaisen kattojärjestön huolen sateenkaari-ihmisiin kohdistuvista vihan ilmauksista.

- On tärkeä ymmärtää, että kyse on laajemmasta ilmiöstä, eikä yksittäistapauksista Suomessa tai muissa maissa. Sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaan vihapuheeseen ja viharikoksiin tulee puuttua päämäärätietoisesti. Tämä vaatii esimerkiksi poliisin systemaattista kouluttamista viharikoksista ja sateenkaari-ihmisten kohtaamisesta, jotta yhä useampi uskaltaisi raportoida rikoksista, toteaa Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.   

Myönteisestä kehityksestä mainitaan tietoisuus intersukupuolisuudesta ja parantuneet lasten oikeudet keholliseen itsemääräämisoikeuteen. Myös monissa maissa parantunut sateenkaariperheitä koskeva lainsäädäntö on huomioitu, samoin kehitys juridisen sukupuolen vahvistamisen helpottamisessa.

Tarjamo ottaa esiin myös Suomen hallitusohjelman kirjaukset translain uudistamisesta, vanhemmuuslaista ja intersukupuolisten lasten kosmeettisesta, ei-lääketieteellisestä sukuelinkirurgiasta luopumisesta.

Hän muistuttaa, että uudessa translaissa on huomioitava alaikäisten lasten oikeudet.

- Korostamme myös, että kaikki nämä uudistukset tulee tehdä kuunnellen niitä ihmisiä, joita ne koskettavat.

ILGA Europen järjestyksessään kymmenes Euroopan ja Keski-Aasian alueella hlbti-vähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksien toteutumista seuraava raportti julkistettiin tiistaina 4. helmikuuta.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!